Ravintola Katupoika on ollut tamperelaisten oma kortteliravintola jo vuodesta 1972 asti, ja se on edelleen niitä harvoja ravintoloita, joista vielä saa aitoa tamperelaista ruokaa laajalla valikoimalla. Klassikkolistan lisäksi ravintola tarjoaa muitakin herkkuja mutkattomasti ja kotoisasti valmistettuna. Katupojan keittiön uusi luotsi, tamperelainen keittiömestari Tiina Pynnönen on ollut jo 29 vuotta kauhanvarressa ja suhtautuu edelleen intohimoisesti ruoanlaittoon.
Katupoika on saanut uuden keittiömestarin. Koska on kysymys peritamperelaisesta ravintolasta, on varsin osuvaa, että keittiötäkin hallitsee paljasjalkainen tamperelainen. Tiinalle Katupojan klassikkoannokset ovat entuudestaan tuttuja, sillä niihin makuihin hän on itsekin lapsuudesta asti ollut mieltynyt.
- Läskisoosi, mustamakkara ja Sorsapuiston silakat ovat suosittuja niiden paikallisten keskuudessa, jotka ovat niitä lapsuudessaan tottuneet syömään. Toisaalta listan tamperelaisklassikot houkuttelevat nuorempiakin tutustumaan paikallisiin herkkuihin, kuten esim. pariloituun maksaan. Myös turistit tilaavat paikallisia ruokia mielellään, keittiömestari Tiina Pynnönen paljastaa.
Vaikka Katupojasta saa tamperelaisia klassikoita, on listalla paljon muutakin. Ravintola on tunnettu myös pihvipaikkana, ja talon omilla resepteillä itsevalmistetuista kastikkeista se on saanut kiitosta. Kesän kutsuvia lihaisia herkkuja ovat mm. Paahdettua lampaanulkofileetä punaviinikastikkeella ja röstiperunalla sekä Katupojan pihvilautanen, joka tarjoaa porsaan- ja naudannoisetteja, grillattua mustaamakkaraa, puolukkakastiketta ja maalaislohkoja.
- Pian saapuvat uuden sadon perunat, jotka tarjotaan tietenkin oikein keitettyinä ja suolattuina, vakuuttaa Tiina.
Katupojan monipuolinen ravintolatila tarjoaa mainion mahdollisuuden paitsi rauhalliseen kaksin ruokailuun, myös suuremmalla porukalla aterioimiseen. Esimerkiksi teatteri- ja koululaisryhmille voidaan järjestää vaikkapa oma buffet-ruokailu. Talon mukavat ja suojaisat loosit ovat saaneet kiitosta bisnesneuvottelijoilta ja muilta omaa rauhaa kaipaavilta asiakkailta.
Katupojan herkkuja mukaansa mieliville tiedoksi, että ravintolassa kokataan myös kuljetuksen kestäviä take away -tuotteita vaikkapa kesäiselle piknikille suuntaavien matkaan. Mukaansa saa esimerkiksi leipiä, piirakoita, salaatteja tai Norimarun sushi-annoksia, joilla pistää retkellänsä taatusti viltin koreaksi! Take away -tuotteita tilataan paljon myös kokous- ja koulutustilaisuuksiin.
ELÄMÄÄ KAKSIOSSA
Kaksion asukit pitävät hyvästä ruuasta ja tunnelmasta. Herkullinen valkosipulietanoiden tuoksu leijuu keittiöstä.
SUSHIA LOUNASRAVINTOLASSA
Keskiviikon lisäksi myös perjantai on sushipäivä. 350-paikkainen ravintola palvelee aamiaisesta iltatilaisuuksiin asti.
GASTROPUB TUULENSUU LAAJENTAA AUKIOLOAIKAANSA
Tuulensuu avaa ovensa jatkossa kaikkina arkipäivinä jo kello 12:00. Keittiö aukeaa samaan aikaan joten Tuulensuussa voi poiketa iltapäiväjuoman ohella myös lounaalla. Tarjolla on koko ruokalistan valikoima.
TAMPEREEN NÄKÖALARAVINTOLA SAI UUDEN OMISTAJAN
Jo vuodesta 1944 alkaen toiminut näköalaravintola Hämeensilta saa uuden omistajan ja ilmeen. Sedu koskisen uusin yökerho on jo valmis avattavaksi ja odottaa avajaisiaan.
UPEITA KUVIA UUDISTUNEESTA RAVINTOLA NÄSINNEULASTA
Ravintola Näsinneulan uudistuneeseen ilmeeseen voi tutustua ammattisisustamisen ja tilasuunnittelun erikoislehti Prointeriorin avulla. Prointeriorin numerossa 2/11 kerrotaan Ravintola Näsinneulan uudistuksesta sekä sanoin että kuvin.
HAKAMETSÄN JÄÄHALLIIN AUKEAA HULLU PORO VIP
Hakametsän jäähallin VIP-tilat uudistuvat 16.9., kun hallissa aiemmin toimineen Manse Pubin entisiin tiloihin aukeaa Hullu Poro VIP. Tilat uudistetaan samalla ulkoisesti vastaamaan Hullu Poro-konseptia.
- Toivomme alkavan yhteistyön jatkuvan pitkään. VIP-asiakkaillamme on uusissa tiloissa entistä paremmat puitteet tarjoiluista ja ohjelmasta nauttimiseen sekä pelin seuraamiseen, sanoo Tapparan toimitusjohtaja Mikko Leinonen.
UUSI TTT-KLUBI VIE TAMPEREEN ILTA- JA YÖELÄMÄN UUSILLE RAITEILLE
Tampereen Työväen Teatterin uusi ravintolanäyttämö TTT-Klubi avataan lokakuussa Hämeenpuiston teatterikortteliin. Parhaillaan remontoitavaan tilaan on tulossa 240-paikkainen ravintolanäyttämö. TTT-Klubi avataan musikaalilla 5 vuoden rakkaus, jota tähdittävät Petra Karjalainen ja Jari Ahola. Tuomas Parkkisen ohjaaman musikaalin suomenkielinen kantaesitys on 5.10. Kapellimestarina on Eeva Kontu.
ROOSTERIN UUSI ROCKIN´ MENU
Rooster kuunteli kanta-asiakkaitan ja laajensi ruokalistaansa. Vanhojen tuttujen ruokien lisäksi tarjolla on uusia herkullisia annoksia.
Uutuuksina mainittakoon mm. uuniperuna-annokset eri täytteillä. Kuten myös Bread Hot Chili Peppers-leipä, joka on uskomattoman kokoinen, useamman henkilön chili con carne -leipä.
Myös salaatti-, pihvi- ja burgervalikoima kasvoi. Jack The Roosterista saat tulistakin tulisimman Death Burgerin!
OHRANJYVÄSSÄ PERINNERUOKAA
Tiesitkö muuten, että Ohranjyvässä joka 3. maanantai läskisoosi-ilta. Perinneruokaa on jo kauan tarjoiltu Ohranjyvässä 25 hengen loppuunmyydylle asiakaskunnalle? 10 eurolla saa syödä niin paljon kuin jaksaa lisukkeineen hotkia ja jälkiruokana herkutellaan köyhilläritareilla. Pöytävaraus tarpeellinen. Lue lisää: http://sivumaku.blogspot.com