
11.8.2011

Astorissa on soitettu pianomusiikkia jo lähes 20 vuotta. Nykyisin pianomusiikkia soitetaan viikonloppuisin (pe-la klo 19-23).


Ravintolan johtajana jatkaa edelleen Jorma Vidman, joka on toiminut ravintolassa alusta asti. Olemme säilyttäneet asiakkaamme kovankin kilpailun aikana, kertoo Vidman tyytyväisenä kuvaillen Astoria ajattomaksi koko kansan ravintolaksi.



|
Klassikkoravintola Astor siirtyi isältä pojalle
Tyylilleen uskollinen ja ajaton ravintola Astor sai äskettäin uuden omistajan, kun Henry Olander siirtyi sukupolven vaihdoksen yhteydessä ravintolan johtoon.
Keskustorin reunalla, aivan kaupungin sydämessä sijaitsevassa ravintola Astorissa on aterioitu eurooppalaisittain jo lähes kahdenkymmenen vuoden ajan ja siitä on muodostunut asiakaskunnalleen instituutio. Alusta asti on ravintolan pianobaarissa saatu nauttia myös elävästä pianomusiikista. Pianistin musiikkitaiturointi lasikantisen flyygelin ääressä onkin muotoutunut osaltaan Astorin käyntikortiksi.
Keijo ja Marja-Leena Olanderin perustama perheyritys sai alkunsa 1987. Ensimmäisenä toimipaikkana oli Pyynikillä sijaitseva teollisuuskiinteistö Klingendahl. Ravintola Klingendahl ja yläkerran lounasravintola Fabian pärjäsivät mukavasti, mutta hiukan syrjäisen sijainnin vuoksi Tampereen ydinkeskustasta etsiskeltiin sopivaa liiketilaa uudelle ravintolalle. Syvimmän laman aikaan 1993 keskustorilta vapautui kiinteistö pankin lopettaessa toimintansa, ja näin Astor sai alkunsa.
Suuria muutoksia uusi isäntä ei aio tehdä sillä toimivaa konseptia ei kannata muuttaa. Klassikkoannosten suosio on niin suuri, että niitä on vaikeaa poistaa listalta. Miksipä toisaalta tarvitsisikaan.
- Ajattelemme asiaa ensisijaisesti asiakkaan näkökulmasta. Ravintola on monelle kotoisa paikka, jossa saa tuttuja ruokia. Jotkut asiakkaistamme valtisevat aina saman annoksen. Eipä sitä voi kritisoida, sillä kotonakin tehdään usein samoja ruokia. Asiakkaat myös suosittelevat toisilleen suosikkiannoksiaan ja siksikin ne pysyvät suosiossa aina vaan, toteaa Henry.
Ravintola Astor on monipuolinen ja viihtyisä ravintola, jonne voi mennä nauttimaan sekä pientä purtavaa että aterioimaan pitemmän kaavan mukaan, poiketa lasillisille pianobaarin puolelle tai järjestää yksityistilaisuuksia saunomisineen päivineen. Astor on uudistunut hienoisesti sisustukseltaan vuosien varrella, mutta tavoitteena on ollut säilyttää sama tyyli.
Usein salin puolelta ja puhelimesta tavoitettava Tuore ravintoloitsija on toiminut ravintoloissa alusta asti, mutta ei vanhempiensa tapaan isännöi ravintolaa näkyvästi. Ravintolan johtajana jatkaa edelleen Jorma Vidman, joka on toiminut ravintolassa alusta asti.
- Ravintolakonseptimme on pysynyt koko ajan samana, ja olemme säilyttäneet asiakkaamme kovankin kilpailun aikana, kertoo ravintolanjohtaja Jorma Vidman tyytyväisenä kuvaillen Astoria ajattomaksi koko kansan ravintolaksi.
Jorma Vidman on salin puolella johtanut Astoria alusta asti hyvällä menestyksellä ja on asiakaskunnalleen ravintolan kasvot. Myös henkilökunta on viihtynyt työssään. Nykypäivänä ravintola-alalla ei ole tavallista, että henkilökunta pysyy saman työnantajan palveluksessa jopa kymmeniä vuosia, kuten Astorissa. Myös ravintolan pyörittäminen toisessa polvessa on Suomessa melko harvinaista.
- Suosiomme salaisuuksia ovat mm. laajat, kohtuuhintaiset ja klassikkoja sisältävät ruokalistat sekä riittävän suuret annokset, kertoo Vidman.
Astorin suosikkiannoksiin lukeutuvat Olutleipä sekä Pariisilainen Broilersalaatti. Suuntaus listalla on kohti kalaisampia antimia, sillä liharuoat ovat väistyneet hieman eväkkäiden suosion tieltä.
Lounasaikaan Astorissa käy mukava kuhina. Peruslounaan lisäksi tarjolla on busineslounasta, mutta tilata voi myös sekä brasserie- että à la carte -listalta. Lounastaa ja ruokailla muutenkin voi sekä nopsaan että pitemmän kaavan kautta. Viikonlopun vilske alkaa perjantaisin kolmen maissa, kun ihmiset saapuvat työpaikoiltaan ravintolaan rentoutumaan. Loosit ovat suosittuja ja ne täyttyvätkin aina ensimmäisinä. Perjantai- ja lauantai-iltaisin perinteitä vaalivassa Astorissa soi edelleen myös piano, kun pianisti viihdyttää asiakkaita neljän tunnin ajan.
Vuosien varrella Ravintola Astor Oy on myös laajentanut toimintaansa. Finlaysonin Palatsi avattiin entisöitynä 2002 palvelemaan asiakkaita juhlavimmilla puitteilla ja hieman erilaisella konseptilla.
Artikkelit - Ravintola Astor
11.8.2011 Klassikkoravintola Astor siirtyi isältä pojalle
8.4.2010 Rothschildin loistoviinejä Finlaysonin Palatsissa ja Astorissa 12.4. alkaen
26.1.2009 Astor on tyylilleen uskollinen ja ajaton
Linkit
» HuviOpas.net ravintolaesittely
» Kotisivu
|