
| 
25.6.2009

Sääksmäen silta toivottaa etelästä saapuvat messuvierailijat tervetulleiksi Järvi-Suomen kauniisiin maisemiin.

Saman tien varrelta näkyvät Sääksmäen rikkaaseen kulttuuri- ja muinaisperintöön yhdistyvät maalaukselliset maisemat. Akseli Gallen-Kallela sai innoituksensa harjun näköalapaikasta Kevät-freskoonsa, jonka hän taiteili Porin Juseliuksen mausoleumiin vuonna 1903.

Gallen-Kallela viehättyi alueen maisemista niin, että suunnitteli rakennuttavansa ateljeensa näköyhtedellä Rapolanharjulle. Myös Jean Sibeliuksen ja Eino Leinon tiedetään vierailleen Rapolanharjulla.

Näissä maisemissa muinaisajan sääksmäkeläiset puolustivat heimoaan.
Linnavuoret ovat olleet pakopaikkoja, jonne ympäristön asukkaat ovat paenneet vaaran uhatessa viikinki- ja ristiretkiajalla 800-1200-luvuilla.
Rapolan muinaislinna on Suomen suurin ja sitä ympäröivän muurin mitta on noin 1000 metriä. Rapolan linnavuori on mukava tutustumiskohde myös perheen pienimmille.

Tänä kesänä Voipaalan kartanon pihapiiriin harjun juurelle valmistuu pätkä muinaista puolustusmuuria.

Asuntomessujen virallinen oheiskohde on Vanajaveden rantakallioilla sijaitseva Visavuori. Nykyään museona toimiva Visavuori on kuvanveistäjä Emil Wikströmin (1864-1942) taitelijakoti ja ateljee.
Linnamaisen rakennuksen erikoisuuksiin kuuluvat mm. tähtitorni, urkuparvi ja talvipuutarha. Puutarhanhoito oli Emil Wikströmin intohimo
Lisää aiheesta: Risteilykohteena Visavuori - Emil Wikströmin vaikuttava taiteilijakoti

Sääksmäen Voipaalan taidekeskus tarjoaa kesällä taidetta monille aisteille. Kartanon pihalla esitetään myös kesäteatteria.

Kurkistamisen arvoinen kohde on myös Sääksmäen Huittulan kaunis kylänraitti perinteisine puutarhoineen ja sen kyläpuoti kotieläinpihoineen.













|
Suomen asuntomessut Valkeakoskella
Runsaasti tapahtumia ja nähtävyyksiä Valkeakosken asuntomessujen lomassa
Valkeakoski ja sen kulttuurihistoriallisesti merkittävä emäpitäjä Sääksmäki tarjoavat messujen lisäksi myös monia muita kesätapahtumia, nähtävyyksiä ja näyttelyitä, jotka on helppo yhdistää asuntomessumatkaan. Matkailukohteista tunnetuimpia ovat muun muassa Myllysaaren museo ja Suomen Jalkapallomuseo sekä kulttuurihistoriallisella Sääksmäellä sijaitsevat Voipaalan taidekeskus, Rapolanharju ja asuntomessujen virallinen oheiskohde Visavuori, kuvanveistäjä Emil Wikströmin (1864-1942) museona toimiva taitelijakoti ja ateljee. Visavuoressa on myös pilapiirtäjä Kari Suomalaisen elämäntyötä esittelevä Kari-paviljonki.
- Kaupungin tapahtumien kirjo on runsas juuri asuntomessujen aikaan. Heinäkuun 8.-11. järjestetään Sääksmäki Soi! -musiikkipäivät, jotka tarjoavat korkeatasoisia sinfonia- ja kamarimusiikkikonsertteja Sääksmäen kirkossa ja Voipaalan kartanossa. Heinäkuun 22.-26. Valkeakoskella nähdään puolestaan suomalaisten suosikkiartisteja, kuten Eppu Normaali ja Anna Eriksson, kun Työväen Musiikkitapahtuma valtaa kaupungin 38. kerran. Kuuluisalle Tehtaan kentälle voi taas poiketa seuraamaan huippuluokan jalkapallo-otteluita, markkinointipäällikkö Petri Ahonen sanoo.
Heinäkuun 10. päivä avautuvat vuoden 2009 asuntomessut järjestetään kylämäisessä ja vehreässä Lintulassa. Valkeakosken asuntomessuilla esitellään energiatehokasta ja monipuolista pientaloasumista.
- Kuluvan kesän asuntomessujen erikoisuutena ovat passiivienergiatalot sekä yksitasoisten ja kohtuukokoisten omakotitalojen laaja valikoima verrattuna aiempien vuosien messuihin. Runsassisältöinen tapahtuma myös tarjoaa messuvieraille inspiroivia esimerkkejä muun muassa sisustamisen uusista tuulista ja laadukkaasta piharakentamisesta, Suomen Asuntomessujen toimitusjohtaja Pasi Heiskanen kertoo.
Suomen Asuntomessujen ja Valkeakosken kaupungin yhteistyössä järjestämä 40. asuntomessutapahtuma päättyy 9. elokuuta.
Kuvat: Toni Honko, HuviOpas.net
Artikkelit - Asuntomessut Valkeakoskella:
28.7.2009 Huittulan kotieläinpihalta kuuluu kotkotusta ja röhkintää
25.6.2009 Runsaasti tapahtumia ja nähtävyyksiä Valkeakosken asuntomessujen lomassa
25.6.2009 Valkeakoski valmiina asuntomessuvieraiden saapumiseen
20.2.2009 Valkeakosken asuntomessualueelle nousee energiatehokkaan rakentamisen uutuuksia
Tapahtuman kotisivu: www.asuntomessut.fi
| 
|