Vaaleat ja pellavaiset pinnat tuovat pikkuravintolaan valoa. Lautasesta kurkkaava pöllö saa hymyn huulille.
C on selkeitä makuja ja valloittavia viinejä
Sommelier Christina Suominen ja kokki Ilkka Isotalo pääsivät toteuttamaan unelmansa, kun pieni italialaisravintola Perla vaihtoi omistajia. Ravintolan nimikin vaihtui pellavaliinalle punaviinilasin pohjasta jääneen tahran innoittamana C:ksi. Vaikka C:n keittiö tulee laajenemaan Italian alueelta, säilyy tietynlainen italialainen filosofia ennallaan.
- Italia on ruokamaailmaltaan ihana! Selkeitä ruokia, jotka ovat sitä, miltä näyttävätkin, ja makuja, jotka sopivat ristiriidoitta yhteen viinien kanssa, selittää ravintola C:n tuore omistaja Christina innoissaan. Sen vuoksi italialainen ote ruoanvalmistuksessa tulee säilymään.
- Punaisena lankana meillä on viinin ja herkullisen ruoan yhdistäminen. Haluamme tarjota myös erityisherkkuja, kuten hummereita, ostereita ja hanhenmaksaa, Christina luettelee.
Loppukesällä C:ssä maistellaan suomalaisia rapuja ja syksyllä luvassa on mm. tryffelimenu.
Viinejä C:ssä suositellaan aina tilanteen, ruoan ja asiakkaan mieltymysten mukaan.
- Ihmiset nauttivat viiniä ja viinistä aina eri lailla. Persoonalliset ruokailutottumukset ja tilanne ratkaisevat paljon. Esimerkiksi business-tapaamisella ruokailun merkitys muuttuu, ja myös tarjottava viini voi olla erilaista, Christina selittää.
Suuri osa viineistä pyritään saamaan ravintolaan pikkupulloissa, mikä on Suomessa vaikeaa.
- Pienet viinipullot tulevat olemaan erikoisuutemme. Laadukkaat ja mielenkiintoiset viinit tullaan hankkimaan pääosin pikkupulloissa.
Maailmalla sommelierin ja kokin yhteisyritys ei ole harvinainen laatuaan, vaan hyvinkin luonnollinen tapa yhdistää kahden alan ammattitaidot yhteensointuvaksi kokonaisuudeksi. Christina ja Ilkka tosin olivat työkumppaneita jo ennen yhteistä ravintolayritystäänkin. Moneen kertaan palkittu Christina ja Ilkka työskentelivät molemmat ennen ravintola Näsinneulassa. Christinan lailla Ilkkakin oli jo kaivannut uusia tuulia, ja oli valmis oman ravintolan perustamiseen Christinan ehdottaessa Perlan ostoa.
Omassa ravintolassa työskentely tarjosi paitsi itsenäisyyttä, myös monipuolisen työnkuvan, jossa asioita pääsee tekemään alusta asti itse. Hyvä yhteishenki antaa nostetta luovuudelle ja kannustaa kehittymään.
- Ilkka on nuori ja innokas. Hänen kanssaan on inspiroivaa työskennellä, Christina kehuu, ja paljastaa samalla, että
vaikka C toimii nyt ainoastaan illallisravintolana, avataan ravintolan ovet jatkossa mahdollisesti myös lounasasiakkaille.
- Pienessä ravintolassa meidän on myös mahdollista palvella asiakkaita kokonaisvaltaisemmin kuin suuressa. Täällä pääsee tekemään monenlaisia töitä, kertoo äskettäin leipää leiponut Christina.
Mm. PRO 2008 -palkinnon Ravintolan asiakaspalvelija -sarjassa voittanut, ja vuonna 2007 Vuoden hovimestari -tittelin saavuttanut Christina on myös Paistinkääntäjien Tampereen voutikunnan Vice-Echanson. Viinientuntemus ja hyvä asiakaspalvelu ovat siis Christinan erikoisalaa.
- Voitoista arvostan Ravintolan asiakaspalvelija -titteliä. Se on asiakkaiden ja työkaverien antama kunnianosoitus. Muut kilpailuthan ovat yleensä erilaisia temppuja ja tehtäviä. Vaikeustasoa vähättelemättä.
ELÄMÄÄ KAKSIOSSA
Kaksion asukit pitävät hyvästä ruuasta ja tunnelmasta. Herkullinen valkosipulietanoiden tuoksu leijuu keittiöstä.
SUSHIA LOUNASRAVINTOLASSA
Keskiviikon lisäksi myös perjantai on sushipäivä. 350-paikkainen ravintola palvelee aamiaisesta iltatilaisuuksiin asti.
GASTROPUB TUULENSUU LAAJENTAA AUKIOLOAIKAANSA
Tuulensuu avaa ovensa jatkossa kaikkina arkipäivinä jo kello 12:00. Keittiö aukeaa samaan aikaan joten Tuulensuussa voi poiketa iltapäiväjuoman ohella myös lounaalla. Tarjolla on koko ruokalistan valikoima.
TAMPEREEN NÄKÖALARAVINTOLA SAI UUDEN OMISTAJAN
Jo vuodesta 1944 alkaen toiminut näköalaravintola Hämeensilta saa uuden omistajan ja ilmeen. Sedu koskisen uusin yökerho on jo valmis avattavaksi ja odottaa avajaisiaan.
UPEITA KUVIA UUDISTUNEESTA RAVINTOLA NÄSINNEULASTA
Ravintola Näsinneulan uudistuneeseen ilmeeseen voi tutustua ammattisisustamisen ja tilasuunnittelun erikoislehti Prointeriorin avulla. Prointeriorin numerossa 2/11 kerrotaan Ravintola Näsinneulan uudistuksesta sekä sanoin että kuvin.
HAKAMETSÄN JÄÄHALLIIN AUKEAA HULLU PORO VIP
Hakametsän jäähallin VIP-tilat uudistuvat 16.9., kun hallissa aiemmin toimineen Manse Pubin entisiin tiloihin aukeaa Hullu Poro VIP. Tilat uudistetaan samalla ulkoisesti vastaamaan Hullu Poro-konseptia.
- Toivomme alkavan yhteistyön jatkuvan pitkään. VIP-asiakkaillamme on uusissa tiloissa entistä paremmat puitteet tarjoiluista ja ohjelmasta nauttimiseen sekä pelin seuraamiseen, sanoo Tapparan toimitusjohtaja Mikko Leinonen.
UUSI TTT-KLUBI VIE TAMPEREEN ILTA- JA YÖELÄMÄN UUSILLE RAITEILLE
Tampereen Työväen Teatterin uusi ravintolanäyttämö TTT-Klubi avataan lokakuussa Hämeenpuiston teatterikortteliin. Parhaillaan remontoitavaan tilaan on tulossa 240-paikkainen ravintolanäyttämö. TTT-Klubi avataan musikaalilla 5 vuoden rakkaus, jota tähdittävät Petra Karjalainen ja Jari Ahola. Tuomas Parkkisen ohjaaman musikaalin suomenkielinen kantaesitys on 5.10. Kapellimestarina on Eeva Kontu.
ROOSTERIN UUSI ROCKIN´ MENU
Rooster kuunteli kanta-asiakkaitan ja laajensi ruokalistaansa. Vanhojen tuttujen ruokien lisäksi tarjolla on uusia herkullisia annoksia.
Uutuuksina mainittakoon mm. uuniperuna-annokset eri täytteillä. Kuten myös Bread Hot Chili Peppers-leipä, joka on uskomattoman kokoinen, useamman henkilön chili con carne -leipä.
Myös salaatti-, pihvi- ja burgervalikoima kasvoi. Jack The Roosterista saat tulistakin tulisimman Death Burgerin!
OHRANJYVÄSSÄ PERINNERUOKAA
Tiesitkö muuten, että Ohranjyvässä joka 3. maanantai läskisoosi-ilta. Perinneruokaa on jo kauan tarjoiltu Ohranjyvässä 25 hengen loppuunmyydylle asiakaskunnalle? 10 eurolla saa syödä niin paljon kuin jaksaa lisukkeineen hotkia ja jälkiruokana herkutellaan köyhilläritareilla. Pöytävaraus tarpeellinen. Lue lisää: http://sivumaku.blogspot.com