Maistamme ravintolan karitsan niskaa, jota on kypsytelty neljäkymmentä tuntia matalassa lämmössä. Liha on niin mureaa, että sitä voisi yhtä hyvin lusikoida.
Ravintolan uudistunutta salia on kehuttu mm. siitä, että kattoikkunat on saatu hienosti esiin.
Liekki on syttynyt ja laavakivet hohkaavat herkkuja
Stockmannia vastapäätä avatussa Flamessa liekki on kaiken alku ja juuri. Tuo kuumuus lämmittää grillin laavakivet, jotka kypsentävät ravintolan liharuoat. Ravintolan kansainvälisiä ruokatrendejä haisteleva ruokalista tuo Tampereelle uusia makuja erityisesti monipuolisen mausteiden käytön myötä.
Flamen ruokalistaa on ollut suunnittelemassa keittiöpäällikkö Jarkko Heinonen, joka on erittäin tyytyväinen ruokiin, sillä ne ovat juuri sellaisia kuin mitä hän haluaisi itsekin syödä.
Makuja ollaan päästy hakemaan todella kaukaa ulkomailta, iloitsee Jarkko, sillä hän on itsekin kova matkustelemaan. Hän on viime aikoina käynyt mm. Kuubassa, Japanissa ja Lontoossa. Jarkon henkilökohtainen suositus on maistaa talon herkullisia ribsejä. Ne glaseerataan, eli paistamisen jälkeen päälle sivellään oman maun mukaan yksi neljästä vaihtoehtoisesta BBQ-kastikkeesta. Mies vinkkaa kokeilemaan Shanghaita.
Kaikki kastikkeet ravintolassa valmistetaan itse. Maistamme ravintolan karitsan niskaa, jota on kypsytelty neljäkymmentä tuntia matalassa lämmössä. Liha on niin mureaa, että sitä voisi yhtä hyvin lusikoida. Annoksen kastikkeeseen on käytetty 23:a eri raaka-ainetta ja se on hyvä esimerkki ruoista, joissa käytetään mausteita monipuolisesti. Erityisesti pohjoisessa Afrikassa ja Lähi-Idän maissa maut saavat villeimmät vivahteet.
Japanilaista makumaailmaa edustavat panko-tyyliin friteeratut ravunpyrstöt, joita voi tilata sormisyötävien listalta.
Ravintola haluaa erottautua joka nurkalta löytyvien hampurilaisravintoloiden perustuotteista tarjoamalla vain ns. premium-hampurilaisia, joiden valmistukseen käytetään tarkkaan harkittuja raaka-aineita, kuten Black Angus -härkää ja ravintolalle räätälöityjä sämpylöitä.
Ruokalistalta löytyy paljon vahvoja makuja. Erityisesti tulisimpien ruokien seuralaisiksi ravintolapäällikkö Jenni Paananen suosittelee makeita viinejä, sillä tulinen ja makea ovat hyvät kumppanit.
Kokonaisuudessaan uusi Flame on virkistävä matalan kynnyksen ravintolauutuus Coyten tilalle. Coyote bar&grill löytyy edelleen Ideaparkista.
ELÄMÄÄ KAKSIOSSA
Kaksion asukit pitävät hyvästä ruuasta ja tunnelmasta. Herkullinen valkosipulietanoiden tuoksu leijuu keittiöstä.
SUSHIA LOUNASRAVINTOLASSA
Keskiviikon lisäksi myös perjantai on sushipäivä. 350-paikkainen ravintola palvelee aamiaisesta iltatilaisuuksiin asti.
GASTROPUB TUULENSUU LAAJENTAA AUKIOLOAIKAANSA
Tuulensuu avaa ovensa jatkossa kaikkina arkipäivinä jo kello 12:00. Keittiö aukeaa samaan aikaan joten Tuulensuussa voi poiketa iltapäiväjuoman ohella myös lounaalla. Tarjolla on koko ruokalistan valikoima.
UPEITA KUVIA UUDISTUNEESTA RAVINTOLA NÄSINNEULASTA
Ravintola Näsinneulan uudistuneeseen ilmeeseen voi tutustua ammattisisustamisen ja tilasuunnittelun erikoislehti Prointeriorin avulla. Prointeriorin numerossa 2/11 kerrotaan Ravintola Näsinneulan uudistuksesta sekä sanoin että kuvin.
OHRANJYVÄSSÄ PERINNERUOKAA
Tiesitkö muuten, että Ohranjyvässä joka 3. maanantai läskisoosi-ilta. Perinneruokaa on jo kauan tarjoiltu Ohranjyvässä 25 hengen loppuunmyydylle asiakaskunnalle? 10 eurolla saa syödä niin paljon kuin jaksaa lisukkeineen hotkia ja jälkiruokana herkutellaan köyhilläritareilla. Pöytävaraus tarpeellinen. Lue lisää: http://sivumaku.blogspot.com