Franklyn uudessa menussa viehko Välimeri ja villi Pohjola yhdistyvät
Franklyn uusi talvilista hellii sisällään Franklylle leimallisia välimerellisiä herkkuja, mutta tällä kertaa vahvasti suomalaisen ruokakulttuurin värittämänä.
- Haluamme tuoda myös kotimaista ruokakulttuuria listalle, kertoo ravintoloitsija Lasse Vidman.
Frankly on perinteisesti rakastanut Välimeren alueen ruokia ja valmistanut niitä taidolla ja tunteella. Nyt myös kotimainen ruokakulttuurimme on aiheuttanut tunteenpaloa ja tuloksena on syntynyt aivan uusia makuja. Miltäs kuulostaisi Savuporotartar ja lohenmäticrostini?
- Välimeren alueen ja supisuomalaisia ruokia on mielenkiintoista yhdistellä. Esimerkiksi poro ja lohenmäti ovat maailmalla arvostettuja suomalaisia raaka-aineita, selittää Lasse. Uudella listalla kahden ruokakulttuurin yhteensulauttaminen näkyy hyvin myös mm. yrttien ja chilin kera paistetuissa kampasimpukoissa sekä Savuporo Carbonarassa, jossa poro on ottanut kinkun paikan.
Franklyn suklaakakku on herkku, joka on löytynyt listalta ihan alusta asti. Kakkuun on käytetty täyteläistä belgialaista suklaata ja se maistuu Lassen mukaan ehdottomasti parhaimmalta portviinin kanssa. Kakkua lienee mahdotonta poistaa listalta koskaan, sillä sen ovat havainneet syntisen hyväksi nautinnoksi monet muutkin kuin vain Lasse.
- Kakku korvaa työpäivän jälkeisen olueni aina vaan useammin, tunnustaa Lasse hymyillen.
LATERNASTA TILAUSRAVINTOLA 1.9.2008
Ravintola Laternan hyvä sijainti keskellä Tamperetta hyvien kulkuyhteyksien varrella ja salin sekä kabinettien upeat puitteet tarjoavat hyvät mahdollisuudet yksityistilaisuuksien ja erilaisten tapahtumien järjestämiseen yrityksille, yhteisöille ja perhejuhliin. Laternan sali ja kolme kabinettia mahdollistavat niin pienien kuin suurienkin tilaisuuksien järjestämisen.
MR PICKWICK UUDISTUI
Mr Pickwickin terassi avattiin 1.4.2008 klo 11.00. Terassikausi on siis alkanut!
Ravintola kävi läpi mittavan remontin, joka valmistui pääsiäiseksi.
Mr Pickwick on muutenkin uudistunut remontin myötä ja nyt uutuutena ovat mm. urheilulähetykset Canal+ ja MTV Max kanavilta, kertoo ravintolapäällikkö Timo Nikkilä
ROCK- ja SPORT-VISASSA EI RIITÄ YLEISTIETO
Torstaisin klo 20 ei kannata jättää aivoja narikkaan pubikierrokselle lähdettäessä, koska Ukko Nooan Rock- ja Sport-visassa on viisaille luvassa mukavia palkintoja.
OHRANJYVÄSSÄ PERINNERUOKAA
Tiesitkö muuten, että Ohranjyvässä joka 3. maanantai läskisoosi-ilta. Perinneruokaa on jo kauan tarjoiltu Ohranjyvässä 25 hengen loppuunmyydylle asiakaskunnalle? 10 eurolla saa syödä niin paljon kuin jaksaa lisukkeineen hotkia ja jälkiruokana herkutellaan köyhilläritareilla. Pöytävaraus tarpeellinen.