TIEDOTE
Etelä-Amerikan makuja Grillissä 6.4.-26.4.
Ravintola The Grill grillaa jälleen ja tällä kertaa teemana Etelä-Amerikka. The Grillissä vietetään huhtikuussa teemaviikkoja ajalla 6.4.-26.4.
Teemaviikot tuovat hiiligrilliin paljon uusia ja eksoottisia makuja grillattavaksi. A'la carte listan ohella The Grillistä löytyy teemaviikkojen ajan Etelä-Amerikka lista, josta löytyy alkuruokia, pääruokia sekä jälkiruokia Etelä-Amerikan maustein.
Alkuruokana herkutellaan muun muassa kookos-bataattikeittolla. Pääruokia listalla ovat muun muassa grillattua härän sisäfilettä pekoni-sipulipaistoksen sekä argentiinalaisen punaviinikastikeen kera ja perinteistä brasilialaista feijoadaa tomaattiriisin kanssa. Jälkiruokana saa nauttia rommilla maustettua paahtovanukasta tai grillattua tuoretta mangoa.
Teemaviikkojen ajan The Grillissä on Etelä-Amerikan tunnelmaa ruokien lisäksi myös juomalistassa ja sisustuksessa. Viinit tulevat Argentiinasta sekä Chilestä ja tarjolla on myös Etelä-Amerikan suosittuja drinkkejä.
Koko teemaviikojen ajan soi teeman mukainen musiikki!
RAPUJA RAVINTOLA VILLA HAKKARISSA
Rapuillalliselle voi suunnata vaikkapa Villa Hakkariin, jossa voit nauttia hyvästä seurasta ja hyvistä ravuista kuokkalankosken maisemissa.
(ravut à 4 € kpl Minimi tilaus 32 rapua)
HENRIKS PALANNUT KESÄLOMILTA
Henriksissä herkutellaan mm. siikatartarilla, kurkku-omenakeitoilla ja marinoiduilla jokiravuilla, pääruoaksi voi valita vaikkapa paistettua häränsisäfileetä.
UKOSTA NYT MYÖS PUBIRUOKAA!
Jos nälkä yllättää, Ukosta saa nyt myös sormisyötävää. Ukko Nooan Arkkiwiisas tietokilpailu tiistaisin klo 21.
OHRANJYVÄSSÄ PERINNERUOKAA
Tiesitkö muuten, että Ohranjyvässä joka 3. maanantai läskisoosi-ilta. Perinneruokaa on jo kauan tarjoiltu Ohranjyvässä 25 hengen loppuunmyydylle asiakaskunnalle? 10 eurolla saa syödä niin paljon kuin jaksaa lisukkeineen hotkia ja jälkiruokana herkutellaan köyhilläritareilla. Pöytävaraus tarpeellinen.