
Päivitetty 10.10.2009


Päälliköiden Pidot soveltuvat erityisesti yritystilaisuuksiin.

| Päälliköiden Pidot Haraldin huomassa
Mielitkö järjestää vieraillesi messevät syömingit ja nauttia itsekin tarjoiluista turhia stressaamatta? Viikinkiravintola Haraldin Päällikön Pidot on juhlien isännälle rento ja varma valinta. Päällikön Pidot pitää sisällään maittavan ja näyttävän viikinkiaterian sekä yhteishenkeä kohottavaa toimintaa viikinkihengessä 10-50 hengen ryhmille. Viikinkiaikaan sukelletaan Patavahtien päällikön johdatuksella.
Päällikön Pidoissa ruoka näyttelee pääroolia, kuten viikinkien pitopöydässä kuuluukin. Täysin viikinkiteemaan sisustetussa ympäristössä ja ruokapöydän kynttiläkattauksen ääressä pitovieraat pääsevät muinaiseen tunnelmaan. Kiire ei ole minnekään.
Noin kolmituntisten pitojen aikana voi makustella Haraldin herkkuja kaikella antaumuksella ja nauttia iloisesta seurustelusta. Kokki esittelee juhlijoille menun antimet. Aterioinnin yhteydessä järjestetään viikinkikaste rohkeille halukkaille ja tehdään riimukiviennustus juhlijaryhmän tulevaisuudesta. Mukaansa saa vielä puisen voiveitsen.
Päällikön Pidot on Haraldin asiakaspalautteiden myötä syntynyt tilaisuus, joka on otettu hyvin vastaan. Tampereen Haraldin ravintolapäällikkö Pasi Lepistö on Päällikön Pitoihin erityisen tyytyväinen.
- Useamman vuoden alalla olleena jaksan edelleen hämmästellä, kuinka vapautuneeksi ihmiset heittäytyvät jopa normaalisti vähän virallisemmissakin tilaisuuksissa ympäristön ollessa mukaansatempaava. Suosittu ohjelmanumero on ollut työtovereiden kehupuhe. Yksi ryhmä innostui jopa säveltämään kehulauluja työkavereistaan. Päällikön Pitojen jälkeen useinmiten jopa täytyy muistuttaa ihmisiä lähtemään kotiin sen sijaan, että he eivät olisi viihtyneet, Pasi kuvailee.
Päällikön pidot onkin parhaimmillaan silloin, kun porukasta löytyy innokkaita ohjelmaan osallistujia.
Päällikön Pidot on suunnattu erityisesti yrityksille, jotka haluavat pitää yllä tai parantaa yhteishenkeään ja sidosryhmäsuhteitaan. Pidoissa on tarjolla runsain mitoin ruokaa ja juomaa illan isännän toiveiden mukaan. Jokaisen tilaisuuden ohjelma rakentuu asiakkaan toiveet ja tilaisuuden laatu huomioiden.
- Illan isännälle Päällikön Pidot on helppo ja varma tapa saada ihmiset viihtymään. Rennon railakas palvelu vapauttaa mukavasti vaikkapa virkistys- tai palaveripäivän jälkeen.
Teksti: Ronja Honko, Kuvat Toni Honko, HuviOpas.net
Viikinkikypärät päähän ja skål!
Kuriositeettia & Historiaa Tiesitkö, että Wikipedian mukaan ei ole historiallisia todisteita sille, että viikingit olisivat käyttäneet ihmisten kalloja juomakuppeina. Mielenkiintoinen yhteys on kuitenkin sillä, että malja kääntyy ruotsiksi skål ja kallo on skalle.
Artikkelit - Viikinkiravintola Harald:
16.11.2011 Viikinkien pikkujoulupidot Haraldissa
27.7.2011 Harald herkuttelee kesälläkin
18.3.2010 Viikinkiravintola Haraldin herkullinen uutuus: Kyläväen porsaspidot
10.10.2009 Päälliköiden Pidot Haraldin huomassa
14.4.2009 Viikinkiravintola Harald testaa ravintolaruokailun 12 prosentin arvonlisäveron mukaisia hintoja 14.4. ja 20.4.
29.9.2008 Haraldin uudet viikinkiajan herkut
22.4.2008 Haraldin pihviviikot jatkuvat vappuaattoon
17.1.2008 Harald kutsuu klassikkoannoksilleen
8.10.2007 Pikkujoulut viikinkihengessä
19.9.2007 Viikinkiravintola Harald juhlii 10-vuotista taivaltaan
14.3.2007 Haraldin pihviviikot maaliskuun loppuun
2.1.2007 Haraldin kausimenu ilmestyi
2.9.2006 Haraldin keittiömestari Juha Jukantupasta Chef Rotisseur
2.7.2006 Harald remontoi kokous- ja juhlatilansa
16.6.2006 Harald remontoi ja kunnostautui savuttomaksi
12.5.2006 Haraldin viikinkikaste on ikivanha rohkeusriitti
14.3.2006 Viikinkiravintolat miehen ikään
7.11.2005 Haraldin isänpäivänä keittiömestarin metsästämää hirveä
3.9.2004 Harald uusii a´la carte listansa
» HuviOpas.net ravintolaesittely
» Kotisivu
|