Holiday Club Tampereen Kylpylän tiloissa voi aistia historian havinan. Tila oli alkujaan puuvillayrittäjä Arthur Sommerin arvostettu tehdas. Sommerin kehräämö oli tärkeä osa Tamperetta, pienoisyhteiskunta yhden Suomen merkittävimmän teollisuuskaupungin sisällä. Tampereen ilme muuttui vähitellen 1980 –luvulla, kun puuvillatehtaasta alettiin rakentaa kaupunkikylpylää.
Uudet, Keski-Eurooppalaista kylpyläkulttuuria mukailevat tilat valmistuivat vuonna 1990. Holiday Club Finland siirtyi kylpylä-hotellin isännäksi loppuvuodesta 2000, jolloin alkoi Tampereen Kylpylän merkittävä uudistus. Lapinniemen historiallisen kehräämörakennuksen taakse valmistui yksitoistakerroksinen hotelli vuonna 2002. Samalla kylpylähotellin vastaanottotilat ja ravintolat saivat uuden raikkaan ilmeen. Citykylpylän uudessa hotellissa on 70 korkeatasoista ja avaraa superior -huonetta, joissa myös perheet majoittuvat mukavasti, sekä 22 isoa huoneistoa, jotka käyvät myös pitkäaikaiseen ja korkeatasoisempaan majoitukseen.
Tänä päivänä Tampereen Kylpylä on kasvanut suosituksi lomakohteeksi ja myös maailmalla arvostetuksi viikko-osakekohteeksi - sana on levinnyt suurista luksushuoneista ja korkeatasoisista hyvänolon palveluista