
25.1.2011

Alex Nurmi mukana luomassa ravintolamaailman makuja
Mikä on sinun roolisi uuden ravintolamaailman toiminnassa?
Pääroolini on naisille suunnatun kahvilan ja drinkkibaarin toteutuksessa sekä kyseisen paikan makujen luomisessa. Haluamme tarjota raikkaita ja kevyitä vaihtoehtoja ainaisen hillomunkkilinjan rinnalle.
Alakerran ravintoloiden ruokakonseptin ja ruuan visuaalisen ilmeen luominen on myös vastuullani ja mukava haaste tässä työssä.
Mikä sai sinut lähtemään mukaan kyseiseen projektiin?
Uudet haasteet ja mielenkiintoiset liikeideat ovat aina kiinnostaneet minua, ja nyt avautui tilaisuus näyttää, mihin omat taidot riittävät jo ennestään menestyneen ravintolatoiminnan kehittämisessä.
Koska minulla ei ole vielä omaa ravintolaa, kyseinen projekti on erittäin hyvä sauma tuoda omat ideat markkinoille. Tampere, missä on lukuisia yksityisiä ravintolayrittäjiä, on upea esimerkki siitä, miten uskalletaan kokeilla ja tehdä uusia asioita rohkeasti.
Monesti ravintolaketjut jyräävät yksityisten mahdollisuudet, ja näin kaikki luovuus jää niiden jalkojen alle. Täältä Tampereelta onneksi löytyy vielä innokkaita ravintoloitsijoita, joilla on kunnianhimoa kulkea ja luoda omaa linjaansa.
Miten lähdit rakentamaan ravintolamaailman eri ravintoloiden teemoja?
Alakerran Miami on esimerkki siitä, miten Floridassa kulttuurit ovat oikeastikin sekoittuneet.
Vuosi sitten siellä kierrellessäni sain läpileikkauksen amerikkalaisen ja muun maailman makunautintojen yhdistämisestä. Tämä sama konsepti näkyy myös alakerran ravintoloissa. Ruokalistoilta tulee löytymään siis perinteisiä, mutta myös uusia makuja, jotka on sovitettu kotimaiseen makuumme.
Miten eri ravintolat tulevat eroamaan toisistaan? Entä mikä yhdistää eri ravintoloita ja tekee niistä kokonaisuuden?
Voidaan sanoa, että ravintoloilla on täysin erilaiset konseptit, joilla kaikilla on oma sielunsa. Ruokien, sisustuksen ja ulkoisen ilmeen avulla tulette varmasti näkemään, mitä olemme hakeneet ideoillamme.
Kaikki ravintolat ovat saman katon alla ja kaikissa ravintoloissa pyritään luomaan reipasta ja rentoa fiilistä sekä tarjoamaan hyviä makuelämyksiä.
Mitä eri ravintoloiden makumaailmat tulevat tarjoamaan asiakkaille?
Yläkerran Hullu Poro tarjoaa nimensä mukaisesti tietenkin pohjolan makuja yhdistettynä Sahan tuttuihin klassikoihin. Alakerran ravintolat puolestaan tarjoavat laajan skaalan vivahteita ympäri maailmaa. Menut vaihtuvat sesonkien mukaan ja varsinkin kahvila-drinkkibaarissa tuotteita vaihdellaan kuukausittain.
Miten ravintolat profiloituvat muihin Tampereen ravintoloihin nähden?
Kaikista ravintoloista tehdään paikkoja, joihin on helppo tulla, ja illan voi sekä aloittaa että päättää saman katon alla. Maisemat ja suuret terassit kesäisin takaavat varmasti miellyttävän lisämausteen kokonaisuuteen ja näin jokainen saa varmasti kaiken, mitä ravintolaillalta haluaa. Tällaista konseptia ei vielä ole ollut Tampereella.
|
Hullu Poro jolkottaa keväällä Tampereelle
Tamperelainen Koskiravintolat Oy kasvattaa liiketoimintaansa ja avaa Koskikeskukseen lähes koko Koskenrannan puoleisen päädyn laajuisen, yli 2000 neliömetrin ravintolamaailman. Hankkeen markkinoinnin pääyhteistyökumppanina on yrittäjäneuvos Päivikki Palosaari.
Uuden ravintolamaailman avajaisia vietetään vappuna 2011, jolloin Koskiravintolat Oy:llä on ravintolatilaa kolmessa kerroksessa.
Ravintolamaailmaan tulee sekä ruokailuun, rauhalliseen illanviettoon että yökerhotoimintaan soveltuvia ravintoloita. Yksi ravintoloista tulee olemaan amerikkalaishenkinen Miami ja toinen kahvila-drinkkibaari Skål. Korkeimmalle nousee Lapin Leviltäkin tuttu ravintola Hullu Poro. Lisäksi kesäaikaan asiakkaita palvelee välikerroksen aurinkoterassi Sunset Terrace.
- Olen ehdottoman innoissani tästä yhteistyöstä. Kyseessä on loistava mahdollisuus tuoda Hullua Poroa ja Lappia tunnetummaksi täällä etelässä. Innostuin projektista kokonaisuutena välittömästi. Meillä on suunnitelmissa viedä yhdessä hulluporomaista Lapin eksotiikkaa myös muualle eteläiseen Suomeen. Nyt on otollinen aika toimia, iloitsee toimitusjohtaja Päivikki Palosaari Hullu Poro Oy:stä.
- Käynnistimme hankkeen jo alkuvuodesta 2010. On uskomattoman hienoa saada ravintola-alalla legendaarinen Päivikki Palosaari ja ravintola Hullu Poro mukaan tähän projektiin. Ravintolamaailma tuo Tampereelle aitoa lappilaista ja amerikkalaista eksotiikkaa. Muun muassa tunnettu tv-kokki ja yrittäjä Alex Nurmi ja yhdysvaltalainen ravintola-alan asiantuntija Michael Nass ovat mukana projektissa, kertoo toimitusjohtaja Teemu Aaltonen Koskiravintolat Oy:stä.
- Koskenranta on ollut perinteinen ravintolatoiminnan paikka Koskikeskuksen avaamisesta lähtien. Olemme ylpeitä saadessamme tarjota syntyvän ravintolamaailman myötä Koskikeskuksen asiakkaille uuden, ainutlaatuisen ravintolakokonaisuuden, sanoo Koskikeskuksen kauppakeskuspäällikkö Kai Niinimäki.
Artikkelit - Tempo :
Huom! Ravintola Tempo on lopettanut toimintansa!
8.6.2010 Tempossa nautiskellaan maittavasta ruoasta ja hyvästä ohjelmasta
29.3.2010 Tempon uudistettu Nuevo-Latino kattaus 30.3.2010 alkaen
20.1.2010 Ravintola Tempossa uusi lista uuden vuoden kunniaksi
7.11.2009 Tempo on marraskuussa Churrasceria Brasileira – Brasilian Steakhouse
26.9.2009 Ravintola Tempolla salsataan perjantaisin
24.8.2009 Tempo ja Bella Roma loppukesän satokauden tunnelmissa
4.6.2009 Ravintola Tempo grillaa kesälauantaisin lattarityyliin
14.5.2009 Tempon terassikausi hellii herkuttelijoita ja musiikinystäviä
23.4.2009 Tempon parsaherkut
12.1.2009 Ravintola Tempo uudistaa Nuevo Latino –ruokalistansa
22.12.2008 Nuevo Latino Kitchen uudistuneen Tempon tyyliin
24.6.2008 Ravintola Tempo uudisti listansa
14.11.2007 Soul Sauce klubi Tempossa
20.9.2007 Tempon Viiniakatemian aiheena argentiinalaiset viinit ja alueet
3.5.2007 Vahvat bock-oluet lämmittävät keväisillä terasseilla
25.3.2007 Havana barin valtaa pitkän linjan ska & reggae dj MrMass
23.1.2007 Havana laajeni rommi- ja viinibaarilla
4.9.2006 Tempo Terracen terassikausi jatkuu Oktoberfesteillä
30.6.2006 Ulkoilmaravintola Tempo Terrace avasi Hämeensillan kupeeseen
8.5.2006 Hämeensillan kupeessa nautitaan Tempo Terracen monipuolisia herkkuja
4.2.2006 Sherry y Tapas viikot Havanassa ja Tuulensuussa
27.12.2005 Uusi ravintola Tempo avasi Tammerkosken ääressä
» HuviOpas.net ravintolaesittely
» Kotisivu
|