Hyvää Suomesta -ravintolat tarjoilevat suomalaista ruokaa Tampereella
Finfood - Suomen Ruokatieto ry on myöntänyt tamperelaisista ravintoloista kolmelle joutsenmerkin. Tunnus kertoo ravintolan käyttävän ainoastaan suomalaista lihaa, maitoa ja kananmunia sekä niistä valmistettuja tuotteita. Myös muita Suomessa tuotettuja raaka-aineita käytetään aina, kun niitä on hyvälaatuisina saatavilla. Suomalaisten raaka-aineiden käyttö on tietoinen valinta ja ylpeydenaihe ravintola Finlaysonin Palatsin, Henriksin ja Näsinneulan keittiöissä.
Finlaysonin Palatsi
Tampere sai syyskuussa 2004 ensimmäisen Hyvää Suomesta -ravintolansa, kun Finfood - Suomen Ruokatieto ry:n myöntämä tunnus otettiin käyttöön Finlaysonin Palatsissa.
- Käyttämistämme raaka-aineista yli 90 prosenttia on kotimaista, arvioi Finlaysonin Palatsin omistaja KEIJO OLANDER. Hänen mukaansa ravintolan vahvuuksia ovat laadukkaat suomalaiset raaka-aineet, hyvä ammattitaitoinen henkilökunta ja upea miljöö. Huomion arvoista on, että kaikki Finlaysonin Palatsin työntekijät ovat vakinaisissa työsuhteissa.
Vuonna 1898 valmistunut Finlaysonin Palatsi sijaitsee historiallisen Wilhelm von Nottbeckin puiston keskellä. Nykyiselle omistajalleen Tammerkosken rantapalatsi siirtyi neljä vuotta sitten.
Ravintola Henriks
Ravintola Henriksille Hyvää Suomesta -ravintolatunnuksen saaminen oli odotettavissa. Kotimaisia raaka-aineita on aina arvostettu Tampereen keskustassa sijaitsevassa ravintolassa.
-Meillä on Suomessa upeita raaka-aineita. Tämän haluamme näkyvän ja maistuvan myös asiakkaillemme, kertoo ravintolan omistaja SAARA SINIVUORI. Henriksissä suomalaiset raaka-aineet on sovitettu yhteen monikansallisen keittiön kanssa. Sinivuori luonnehtii ravintolan keittiön linjaa nykysuomalaiseksi.
Hyvää Suomesta tunnus on ravintola Näsinneulan keittiöpäällikkö Ahopellolle iso juttu. - Meillä Ravintola Näsinneulassa on mahdollisuus tarjota
laadukasta ruokaa kotimaisista tuotteista. Kotimaisia lähituottajien
raaka-aineita olemme käyttäneet jo pitkään. Laatu on meille tärkeä asia,
ja sen toivomme heijastuvan myös lopputulokseen - hyvin tehtyä hyvää
ruokaa arjen yläpuolella, visioi Ravintola Näsinneulan keittiöpäällikkö
Heikki Ahopelto.
Ravintola Näsinneulalla onkin huomattavasti yhteistyötä lähiruokatuottajien kanssa. Syventyminen lähiruokaan oli Ahopellon mukaan luontevaa. Tuottavathan pienet jalostajat monesti ne laadukkaimmat raaka-aineet ja tarvittaessa pitemmällekin jalostettuna. Lue lisää
Hyvää Suomesta -tunnusten käyttöä valvotaan
Hyvää Suomesta -ravintola- ja ateriatunnuksia käyttäviä pisteitä löytyy lähes 50. Tunnusten käyttöä valvotaan säännöllisesti ja pistokokein. Hyvää Suomesta -tunnus kertoo luotettavasti suomalaisesta ruuasta. Tunnusta käyttävät ammattikeittiöt löytyvät osoitteesta www.finfood.fi/hs.
RAPUJA RAVINTOLA VILLA HAKKARISSA
Rapuillalliselle voi suunnata vaikkapa Villa Hakkariin, jossa voit nauttia hyvästä seurasta ja hyvistä ravuista kuokkalankosken maisemissa.
(ravut à 4 € kpl Minimi tilaus 32 rapua)
HENRIKS PALANNUT KESÄLOMILTA
Henriksissä herkutellaan mm. siikatartarilla, kurkku-omenakeitoilla ja marinoiduilla jokiravuilla, pääruoaksi voi valita vaikkapa paistettua häränsisäfileetä.
UKOSTA NYT MYÖS PUBIRUOKAA!
Jos nälkä yllättää, Ukosta saa nyt myös sormisyötävää. Ukko Nooan Arkkiwiisas tietokilpailu tiistaisin klo 21.
OHRANJYVÄSSÄ PERINNERUOKAA
Tiesitkö muuten, että Ohranjyvässä joka 3. maanantai läskisoosi-ilta. Perinneruokaa on jo kauan tarjoiltu Ohranjyvässä 25 hengen loppuunmyydylle asiakaskunnalle? 10 eurolla saa syödä niin paljon kuin jaksaa lisukkeineen hotkia ja jälkiruokana herkutellaan köyhilläritareilla. Pöytävaraus tarpeellinen.