Marraskuussa ensi-iltaan saapuva Teatteri Eurooppa Neljän uutuuskabaree tarjoilee päivän uutispuuron tuhdilla musiikillisella voisilmällä maustettuna. Ilo-Sanomien tuoreimpia ja turhimpia uutisia ei näe netistä, tv:stä tai lehdistä, vaan ainoastaan hyvin varustelluista anniskeluravintoloista kautta maan! Kolmella ryhmällä esitettävän kabareen ensi-ilta nähdään perjantaina 6. marraskuuta sekä Tampereen Hotelli Ilveksessä että Saarijärven Hotelli Summassaaressa
Kabareen neljän hengen toimitusryhmä esittelee päivän polttavimmat urheilun, politiikan ja kulttuurin tapahtumat meiltä ja maailmalta - tuoreimpia juoruja tietenkään unohtamatta. Ilo-Sanomat seuraa muun muassa Ruotsin tuoreimman rahakuljetusryöstön tutkintaa ja Suomen valmistumista Vancouverin olympialaisiin.
Kabareen on käsikirjoittanut kokonaan Teatteri Eurooppa Neljän nuorempi sukupolvi: Petri Poikolainen, Paavo Honkimäki, Maiju Jokinen ja Pauliina Salonen.
- Hienoa, että nuoremmalle polvelle on annettu mahdollisuus. Se näkyi hirveänä intona käsikirjoitusvaiheessa ja saimme materiaalia varmaan kahteen show´hun. Kabareeta tehdessä on ollut niin hauskaa, että se näkyy varmasti lavallakin, sanoo kabareen toinen ohjaaja Paavo Honkimäki.
Hänen mukaansa kabaree on tehty samassa hengessä kuin aiemminkin: tarjolla on 50 minuutin rypistys musiikkia, sketsejä ja eurooppaneljämäistä huumoria.
- Tietysti jokaisella on vähän omanlaisensa tapa kirjoittaa sketsejä. Ehkä tällä porukalla on kouraistu asioita vähän rohkeammalla tavalla kuin ennen.
Ilo-Sanomat-kabareeta esitetään marras-joulukuussa mm. Tampereen Hotelli Ilveksessä, Turun Hamburger Börsissä, Jyväskylän Paviljongissa, Saarijärven Hotelli Summassaaressa ja Hankasalmen Revontulessa.
Hotelli Ilveksen esitykset joka pe ja la 6.11. - 18.12 klo 21. Kabareen kesto n. 50 min. jonka jälkeen teatterin yhtye soittaa tanakan tunnin setin neljällä solistilla koti- ja ulkomaista musiikkia tai 2x45 min tanssimusiikkia.
ELÄMÄÄ KAKSIOSSA
Kaksion asukit pitävät hyvästä ruuasta ja tunnelmasta. Herkullinen valkosipulietanoiden tuoksu leijuu keittiöstä.
SUSHIA LOUNASRAVINTOLASSA
Keskiviikon lisäksi myös perjantai on sushipäivä. 350-paikkainen ravintola palvelee aamiaisesta iltatilaisuuksiin asti.
GASTROPUB TUULENSUU LAAJENTAA AUKIOLOAIKAANSA
Tuulensuu avaa ovensa jatkossa kaikkina arkipäivinä jo kello 12:00. Keittiö aukeaa samaan aikaan joten Tuulensuussa voi poiketa iltapäiväjuoman ohella myös lounaalla. Tarjolla on koko ruokalistan valikoima.
TAMPEREEN NÄKÖALARAVINTOLA SAI UUDEN OMISTAJAN
Jo vuodesta 1944 alkaen toiminut näköalaravintola Hämeensilta saa uuden omistajan ja ilmeen. Sedu koskisen uusin yökerho on jo valmis avattavaksi ja odottaa avajaisiaan.
UPEITA KUVIA UUDISTUNEESTA RAVINTOLA NÄSINNEULASTA
Ravintola Näsinneulan uudistuneeseen ilmeeseen voi tutustua ammattisisustamisen ja tilasuunnittelun erikoislehti Prointeriorin avulla. Prointeriorin numerossa 2/11 kerrotaan Ravintola Näsinneulan uudistuksesta sekä sanoin että kuvin.
HAKAMETSÄN JÄÄHALLIIN AUKEAA HULLU PORO VIP
Hakametsän jäähallin VIP-tilat uudistuvat 16.9., kun hallissa aiemmin toimineen Manse Pubin entisiin tiloihin aukeaa Hullu Poro VIP. Tilat uudistetaan samalla ulkoisesti vastaamaan Hullu Poro-konseptia.
- Toivomme alkavan yhteistyön jatkuvan pitkään. VIP-asiakkaillamme on uusissa tiloissa entistä paremmat puitteet tarjoiluista ja ohjelmasta nauttimiseen sekä pelin seuraamiseen, sanoo Tapparan toimitusjohtaja Mikko Leinonen.
UUSI TTT-KLUBI VIE TAMPEREEN ILTA- JA YÖELÄMÄN UUSILLE RAITEILLE
Tampereen Työväen Teatterin uusi ravintolanäyttämö TTT-Klubi avataan lokakuussa Hämeenpuiston teatterikortteliin. Parhaillaan remontoitavaan tilaan on tulossa 240-paikkainen ravintolanäyttämö. TTT-Klubi avataan musikaalilla 5 vuoden rakkaus, jota tähdittävät Petra Karjalainen ja Jari Ahola. Tuomas Parkkisen ohjaaman musikaalin suomenkielinen kantaesitys on 5.10. Kapellimestarina on Eeva Kontu.
ROOSTERIN UUSI ROCKIN´ MENU
Rooster kuunteli kanta-asiakkaitan ja laajensi ruokalistaansa. Vanhojen tuttujen ruokien lisäksi tarjolla on uusia herkullisia annoksia.
Uutuuksina mainittakoon mm. uuniperuna-annokset eri täytteillä. Kuten myös Bread Hot Chili Peppers-leipä, joka on uskomattoman kokoinen, useamman henkilön chili con carne -leipä.
Myös salaatti-, pihvi- ja burgervalikoima kasvoi. Jack The Roosterista saat tulistakin tulisimman Death Burgerin!
OHRANJYVÄSSÄ PERINNERUOKAA
Tiesitkö muuten, että Ohranjyvässä joka 3. maanantai läskisoosi-ilta. Perinneruokaa on jo kauan tarjoiltu Ohranjyvässä 25 hengen loppuunmyydylle asiakaskunnalle? 10 eurolla saa syödä niin paljon kuin jaksaa lisukkeineen hotkia ja jälkiruokana herkutellaan köyhilläritareilla. Pöytävaraus tarpeellinen. Lue lisää: http://sivumaku.blogspot.com