Ravintoloissa on vahvasti näkyvä murros, joka näkyy mm. ruoka- ja juomaravintoloiden rajojen murtumisena. Uusin tulokas on
Tampereelle 26.11. avattu tapasbaari Inez Pellavatehtaankadulla Koskipuiston laidalla.
Espanjalaisten juomien ja ruokien ympärille rakentuvan nuorekkaan baarin juomissa
pääpaino on espanjalaisessa sidra naturale -siiderissä, puna- ja
valkoviineissä sekä cava-kuohuviineissä.
Inez on erityisesti baari
Ruokana on tarjolla pieniä tapasannoksia sekä isompia annoksia à la carte -listalta.
Inez on hyvin nuorekas ja rento paikka jonne voi saapua
viettämään iltaa ja pitämään hauskaa hyvän musiikin tahdissa. Kyseessä ei
siis ole perinteinen, jäykkä ruokaravintola, vaan pikemminkin hyvä baari
josta halutessaan saa myös aitoa paikanpäällä valmistetua ruokaa, kertoo ravintoloitsija Sami Lappalainen.
Ravintolasta löytyy iso baaritiski ja erilaisia tiloja, jotka soveltuvat hyvin seurusteluun tai ruokailuun.
Myös alakerrasta löytyy ravintolatiloja, jotka ovat vaihtoehtoisesti käytettävissä käytettävissä myös yksityistilaisuuksiin.
ELÄMÄÄ KAKSIOSSA
Kaksion asukit pitävät hyvästä ruuasta ja tunnelmasta. Herkullinen valkosipulietanoiden tuoksu leijuu keittiöstä.
SUSHIA LOUNASRAVINTOLASSA
Keskiviikon lisäksi myös perjantai on sushipäivä. 350-paikkainen ravintola palvelee aamiaisesta iltatilaisuuksiin asti.
GASTROPUB TUULENSUU LAAJENTAA AUKIOLOAIKAANSA
Tuulensuu avaa ovensa jatkossa kaikkina arkipäivinä jo kello 12:00. Keittiö aukeaa samaan aikaan joten Tuulensuussa voi poiketa iltapäiväjuoman ohella myös lounaalla. Tarjolla on koko ruokalistan valikoima.
UPEITA KUVIA UUDISTUNEESTA RAVINTOLA NÄSINNEULASTA
Ravintola Näsinneulan uudistuneeseen ilmeeseen voi tutustua ammattisisustamisen ja tilasuunnittelun erikoislehti Prointeriorin avulla. Prointeriorin numerossa 2/11 kerrotaan Ravintola Näsinneulan uudistuksesta sekä sanoin että kuvin.
OHRANJYVÄSSÄ PERINNERUOKAA
Tiesitkö muuten, että Ohranjyvässä joka 3. maanantai läskisoosi-ilta. Perinneruokaa on jo kauan tarjoiltu Ohranjyvässä 25 hengen loppuunmyydylle asiakaskunnalle? 10 eurolla saa syödä niin paljon kuin jaksaa lisukkeineen hotkia ja jälkiruokana herkutellaan köyhilläritareilla. Pöytävaraus tarpeellinen. Lue lisää: http://sivumaku.blogspot.com