Kaksissa Kasvoissa kerrotaan mielellään oluista ja muistakin juomista.
Pirkanmaalaisten perinnejuomaa Kaksissa Kasvoissa
Pirkanmaa ja koko Häme on suomalaisen sahtikulttuurin kehto ja perinteikästä sahtia voi maistella nyt myös Kaksissa Kasvoissa. Pubiin saapuneen Hollolan Kivisahdin myyntiaika on keskiviikosta lauantaihin ja niin kauan kun sahtia piisaa! Savukatajan loputtua hanaan tulee Hollolan Kivipukki 6,6%.
Tummahko, perinteinen, aito, maailman ainoa kaupallinen kivisahti. Maussa aavistus savua ja karamellisoitunutta mallasta.
Talvioluet lämmittävät Naamojen asiakkaita ja teemaviikkojen luvataan kestävän niin kauan kuin tonttuja vaan löytyy juotavaksi. Luvassa on noin kahtakymmentä erilaista lämmittävää olutta, joiden joukossa on myös uutuuksia. Hanaan saapuvat Ayinger Winterbock 6,7% sekä Laitilan Kievari Tuomas 4,1%. Erilaisia kuumia juomia, kuten glögiä ja toteja, on saatavilla myös lämmikkeeksi talven kylmyyteen.
Talvista olutvalikoimaa täydentää mm. Kuukauden olut Jacobsen Brown Ale 6%, joka on juuri saapunut hanaan.
RAPUJA RAVINTOLA VILLA HAKKARISSA
Rapuillalliselle voi suunnata vaikkapa Villa Hakkariin, jossa voit nauttia hyvästä seurasta ja hyvistä ravuista kuokkalankosken maisemissa.
(ravut à 4 € kpl Minimi tilaus 32 rapua)
HENRIKS PALANNUT KESÄLOMILTA
Henriksissä herkutellaan mm. siikatartarilla, kurkku-omenakeitoilla ja marinoiduilla jokiravuilla, pääruoaksi voi valita vaikkapa paistettua häränsisäfileetä.
UKOSTA NYT MYÖS PUBIRUOKAA!
Jos nälkä yllättää, Ukosta saa nyt myös sormisyötävää. Ukko Nooan Arkkiwiisas tietokilpailu tiistaisin klo 21.
OHRANJYVÄSSÄ PERINNERUOKAA
Tiesitkö muuten, että Ohranjyvässä joka 3. maanantai läskisoosi-ilta. Perinneruokaa on jo kauan tarjoiltu Ohranjyvässä 25 hengen loppuunmyydylle asiakaskunnalle? 10 eurolla saa syödä niin paljon kuin jaksaa lisukkeineen hotkia ja jälkiruokana herkutellaan köyhilläritareilla. Pöytävaraus tarpeellinen.