
31.3.2008
Olutravintola Kaksien Kasvojen tunnelmaa alkuillasta.

Kuukauden vaihtuvana hanaoluena jatkaa Ayingerin Weizen-Bock, joka on ollut pitkään vaativan asiakaskunnan suosikkeja.

Legendaarinen, tasapainoisen maukas Tampereen Lihajalosteen höyrymakkara ja Teivon lihan sinappia. Tarjolla mm. Kaksissa Kasvoissa ja Jäähovissa.
|
Olutravintola Kahdet Kasvot Saksanmaalla
1.4 - 19.4 saksalaisten omatuontioluiden viikot piristävät kevättä hemmotellen erityisesti vehnäoluiden ja pilsnereiden ystäviä.
Olutravintoloitsija Keijo Vuorinen seilasi Saksaan ja nouti kylmäpäisesti aina Dusseldorffista asti painavan lastin oluenystävän herkkuja.
Lastista löytyy myös asiakkaiden hartaita toiveita, joten Keijoa voi hyvällä syyllä luonnehtia asiakaspalvelijaksi.
- Pilsnerisieppojen janoamia oluita olivat mm. Flensburger Pilsener ja Bitbirger Premium pils, kertoo Pia Viertiö Kaksista Kasvoista.
Tarjolla on kahtakymmentä erilaista olutta, mm. Maisel's Weisse Originalia ja Dunkelia sekä Frankenheim Altia. Teemaan sopivia hanaoluita ovat lisäksi Krombacher Pils sekä Paulaner Hefeweizen Dunkel.
Kaksien Kasvojen olutvalikoima on tällä hetkellä melko hurja, sillä erilaisia omatuontipullo-oluita on nyt useita kymmeniä.
- Omatuontireissut, vuodenajat, oktoberfest ja muut tapahtumat tuovat tullessaan erilaisia kauden erikoisuuksia niin hanaan kuin pulloihinkin, kertoo Keijo.
Hanassa on tällä hetkellä 12 oluttuotetta ja kaksi siideriä.
Kuukauden hanaoluena jatkaa Ayingerin Weizen-Bock. Tämän vaalean saksalaisen vehnäbockin vahvuus on 7,1% ja maku on täyteläinen, kuiva ja miellyttävän katkera – banaania ja aprikoosia. Jälkimaku on pitkä ja lämmin.
Mikäli oluita maistellessa nälkä taas pääsee hiukomaan, niin Naamat tarjoilee pikkunaposteltavaa makkara- sekä juustolautasen muodossa maittavaa höyrymakkaraa unohtamatta!
Tämä syyskuussa vuonna 1996 jugend-kiinteistöön perustettu, tyylikkäästi ikääntynyt
olutravintola henkii sellaista ilmapiiriä, johon voisi törmätä
Keski-Euroopassa. Oluiden valikoimaan ja laatuun on alusta asti kiinnitetty suurta huomiota.
120 asiakaspaikkaisessa ravintolassa onkin aina laaja valikoima omatuontioluita ja kuukausittain vaihtuva olut.
Tiesitkö, että... Alkuperäisen Näkemiin vaan, muru! -sarjan tapahtumat keskittyivät Dusseldorffin rakennustyömaille
Artikkelit - Olutravintola Kahdet Kasvot:
1.9.2010 Pääsiäinen Naamoissa - Omatuontioluita Saksasta, Puolasta ja Tsekeistä
1.9.2010 Naamoissa juhlitaan jälleen oktoberfest-oluiden vaahdotessa
14.1.2010 Pirkanmaalaisten perinnejuomaa Kaksissa Kasvoissa
21.11.2009 Kahdet Kasvot talvi- ja jouluoluttuulella
28.9.2009 Naamoissa juhlitaan jälleen oktoberfest-oluiden vaahdotessa
9.4.2009 Naamoissa omatuontioluita Saksasta ja Puolasta
2.12.2008 Talvi- ja jouluolutvalikoima saapui Kaksiin Kasvoihin
17.10.2008 Omatuonti- ja oktoberfestoluita Saksanmaalta
2.9.2008 Naamoissa juhlitaan jälleen oktoberfestoluiden vaahdotessa
31.3.2008 Olutravintola Kahdet Kasvot Saksanmaalla
8.9.2007 Naamoissa juhlitaan jälleen oktoberfestoluiden vaahdotessa
12.9.2006 10-vuotias Kahdet Kasvot juhlii oktoberfest- ja omatuontioluiden vaahdotessa
10.5.2006 Olutravintola Kahdet kasvot uskoo hyviin oluisiin
28.1.2006 Kahdet Kasvot Via Baltican maltailla
» HuviOpas esittely
» WWW-sivut
|