Tampere, tapahtumat, ravintolat, baarit
FreeFind
Etusivulle - HuviOpas esittelee Tampereen ravintolat, tapahtumat ja vapaa-ajan vinkit



 Tapahtumakalenterit 
Elokuvat
Festivaalit
 Päätapahtumat
Etusivu » Tapahtumat » Keikat & Konsertit

Sponsoroitu linkki
Muista hotellivaraus!
www.scandic-hotels.fi
booking.com
Keikat » Tällä viikolla
» Tulevat




10.2.2012


Michael Monroe nostattaa tunnelmaa Pakkahuoneella lauantaina 3.3.

Huikeassa nosteessa oleva Michael Monroe keikkailee Suomessa maaliskuussa. Bändi nähdään 3.3. Tampereen Pakkahuoneella. Ennakkoliput tulivat myyntiin tammikuussa, mutta lippuja on vielä saatavilla.

Michael Monroen vuoteen 2011 on kuulunut mittavia kiertueita ympäri maailman, elämänkertakirja, kultalevy, Suomen albumilistan ykkössija, yhteensä neljä Emma-ehdokkuutta ja “Sensory Overdrive” -albumin saama brittiläisen Classic Rock -lehden palkinto vuoden parhaasta albumista. Albumin ensimmäinen single “´78? valittiin lisäksi USA:n iTunesin vuoden rockbiisiksi ja “Trick of the Wrist” Little Stevenin Underground Garage radio-ohjelman “The Coolest Songs In The World 2011? -kuulijaäänestyksen voittajaksi.

Keväällä 2012 Michael Monroen pitää kiireisenä Nelosen The Voice of Finland -ohjelma, jossa hänet nähdään yhtenä tähtivalmentajista.

Tapahtumatiedot

LA 03.03. PAKKAHUONE, TAMPERE
K-15/K-18. Ennakkoliput Tiketti ja Lippupalvelu alk. 25€ + mahd. toimituskulut,
ovelta 28€.

Tapahtuman kotisivu: www.sauna-open-air.fi

Artikkelit - Ravintola Klubi Tampereella :
3.5.2012
The Lemonheads Klubilla maanantaina 7.5.
29.3.2012
Kaikille avoin pöytäjalkapalloturnaus Klubilla 11.-12.4.2012
27.2.2012
Weeping Willows Klubilla to 26.4.
17.2.2012
Michael Monroe nostattaa tunnelmaa Pakkahuoneella lauantaina 3.3.
1.2.2012
Valtakunnallinen keikkapäivä Klubilla ti 14.2.
15.12.2011
Kaikille avoin pöytäjalkapalloturnaus Klubilla 29.12.
7.11.2011
Egotrippi Treen Klubilla la 19.11.
2.11.2011
Tänään! Paprika Korps Treen Klubilla ke 2.11.
25.10.2011
Kalifornian blues-rokkarit Rival Sons 21.11. Tampereella
28.9.2011
Ennenkuulematonta Egotrippiä Tampereen Klubilla 19.11.
30.8.2011
Tampereen Klubi kymmenen vuotta
6.7.2011
Inner Circle Klubilla 13.8.
25.5.2011
Bloodlights Norjasta Klubilla perjantaina 3.6.
18.4.2011
Looptroop Rockers Suomen-kiertueella Klubille sunnuntaina 24.4.
22.2.2011
Paleface Tampereen Klubilla pe 1.4.2011
22.2.2011
Konono N°1 Kongosta Klubilla to 3.3.2011
27.12.2011
Sami Yaffan Mad Juana Klubilla 19.1.
4.10.2010
Lost in Music Tampereella 20.-23.10.2010
4.10.2010
Sir Elwoodin hiljaiset värit Treen Klubilla pe 15.10.
31.8.2010
Raul Mannola & Raoul Björkenheim Treen Klubilla su 12.9.
5.5.2010
Jason & The Scorchers Klubilla 12.5.
12.3.2010
I Walk The Line Treen Klubilla su 21.3.
11.2.2010
Michael Monroe keikalla Tampereen Klubilla


Arkistoidut
6.4.2009
Damn Seagulls Treen Klubilla la 11.4.
5.1.2009
Club Vintage Tampereen Klubilla
11.11.2008
The Arkin kitaristit DJ-keikalla Tampereella
7.9.2008
Tullikamarin kulttuurikeskus 20 vuotta
30.6.2008
Monitaituri hiphop -tähti Saul Williams Klubilla 7.7.
30.6.2008
Jamaikalaisia rytmejä ja punk-vaikutteista rockia Klubilla 9.7.
30.5.2008
Ranskalaista elektroa Treen Klubilla 12.6.
30.5.2008
Klubin Kesäterassimusavisa haastaa musatietäjät
15.5.2008
Alamaailman Vasarat ja Tuvalu Klubilla 23.5.
21.4.2008
Teräsbetoni Tampereen Klubilla perjantaina 2.5.
6.3.2008
Harvinaista mutta hyvin tuttua suomirockia Tampereen Klubilla
28.1.2008
Irina vuoden ainoalle kiertueelle
24.1.2008
Kansa vaatii keikkoja aikaisemmaksi

» HuviOpas esittely
» WWW-sivut



Artikkelit & Kohokohdat

16.5.2.2012
Palatsin Stand Up -mestaruuskisat alkoivat - 25.5. Tommi Tuominen ja Tommi Mujunen
7.5.2012
TTT-Klubin keikkakevät tuo lavalle Jarkko Martikaisen
4.5.2012
Doris on rehellisesti rock - myös toukokuussa 2012
30.4.2012
Volumessa musiikki on pääroolissa - Toukokuun 2012 klubi-illat
17.4.2012
Show must go on! Queen-musikaali palaa tauon jälkeen lavalle
9.3.2012
Rasmus Tampere-talossa 13.10.2012
1.3.2012
Vinyylissä vara parempi - Live-lauantait 2012
17.2.2012
Naurupommi Stand Up -klubin kevätkausi 2012 Ilveksessä
31.1.2012
O'Hara's Freehouse on leppoisa musiikkiklubi ja pubi irkku- ja englantilaishenkeen
31.1.2012
Bändikilpailu Kukkona tunkiolla Jack the Roosterissa

»Arkistoidut

Keikkakalenteri

» Tällä viikolla
» Tulevat

Pubikalenteri

» Tietovisailut
» Elokuvaillat
» Karaokeillat
» Livekaraoke






Tampereen ruokaravintolat esittelyssä

 Tampere, keskusta  »
 » 2 h+k
 » 4 Vuodenaikaa
 » Aino ja Ilmari
 » Aleksis
 » Alsace
 » Amarillo, Ilves
 » American Diner
 » Antika
 » Arthur
 » Astor
 » Bella Roma
 » Bertha
 » Bodega Salud
 » Buffet & Cafe Linkosuo
 » C (Ravintola C)
 » Cafe Europa
 » Como
 » Dennis
 » Oluthuone Esplanadi
 » Finlaysonin Palatsi
 » Frankly
 » Fransmanni
 » Grill
 » Cafe Gopal
 » Gopal
 » Gringos Locos
 » Hanabi
 » Harald
 » Heinätori
 » Hella & Huone
 » Henriks
 » Hook
 » Huviretki Pinja
 » Inez
 » Kaupin Puisto
 » Kulttuuritalo Telakka
 » Laterna
 » Linkosuon ravintolat
 » Maruseki
 » Masuuni
 » Museoravintola Valssi
 » Musiikkiteatteri Palatsi
 » Myllärit
 » Nanda Devi
 » Napoli
 » Natalie
 » Nordic
 » Norimaru
 » Näsinneula
 » Oluthuone Esplanadi
 » Olympia
 » Opera Brasserie & Bar
 » Pancho Villa Finlayson  » Pancho Villa Hkatu
 » Pancho Villa Tammela
 » Perla
 » Piazza Foodfactory
 » Piemonte
 » Piha
 » Plevna
 » Praha
 » Pähkinä
 » Ramen Hanabi
 » Ristorante Napoli
 » Roast
 » Ruby & Fellas
 » Salud
 » Semafori
 » Speakeasy
 » Stefan's Steakhouse
 » Sticky Wingers
 » Swagath
 » Tammer
 » Teatterin Grilli
 » Telakka
 » Thai & Laos
 » Thai Na Khon
 » Thilmans Cafe
 » Tiiliholvi
 » Tillikka
 » Tivoli
 » Trattoria
 » Tuulensuu
 » Valssi
 » Vihtorin Kirjasto
 » Villisika
 Tampere, Viikinsaari 
 » Wanha Kaidesaari
 Tampere, Hervanta 
 » Efes
 » Las Vegas
 Tampere, Härmälä 
 » Soppaa Soittajille
 Tampere, Kaleva 
 » Coussicca
 » Kalevanpaasi Linkosuo
 » Topaasisali
 Tampere, Lahdesjärvi 
 Tampere, Lielahti 
 » American Diner
 Tampere, Tesoma 
 » Peso
 Kangasala 
 » Caroline
 » Pancho Villa
 » Mannakorven Myymäläkahvila Linkosuo
 Lempäälä  & Ideapark
 » Beef King
 » Captain Hook Ideapark
 » Coyote Bar & Grill
 » Villa Hakkari
 Nokia 
 » Pepper
 Orivesi 
 Pirkkala 
 Toijala 
 » Kruuna & Klaava
 » ABC Toijala
 Ylöjärvi 
 » Café Linkosuo Kauppakeskus Elo
 » Keidas