Tampere, tapahtumat, ravintolat, baarit
FreeFind
Etusivulle - HuviOpas esittelee Tampereen ravintolat, tapahtumat ja vapaa-ajan vinkit


Sponsoroitu linkki

Etusivu » Ravintolaopas » Artikkelit




29.9.2008




Kreikkaviikko alkoi! Knossoksessa Kreikkaa kaikille aisteille

Kreikkalaisravintola Knossoksessa pääsee jälleen antautumaan kreikkalaiseen kulttuurin syleilyyn sekä ruoan, juoman että musiikin ja runouden saralla. 29.9. – 4.10.2008 vietettävän Kreikka-viikon antina on kreikkalaisia tanssiesityksiä ja tanssinopetusta, oliiviöljytietoutta ja kreikkalaisia herkkuja, kreikkalaista livemusiikkia sekä runo- ja viini-ilta kreikkalaisittain. Viikon jokainen päivä on kreikkalaisuutta tulvillaan.

Runon ja viinin illassa keskiviikkona 1.10. Pekka Lepistö luotsaa vieraitaan kreikkalaisten viinien ja mezeiden maailmaan samalla kun lausuu runoja ja kertoo Kreikan kulttuurista. Kokonaisvaltaisen kreikkalainen elämys on siis tiedossa. Illan ohjelma maksaa 28e/hlö, ja se sisältää viininmaistatuksen sekä mezeet. Iltaan ilmoittaudutaan viimeistään tiistaina 30.9.

Tiistaina, torstaina ja perjantaina pääsee ihastelemaan Nokiatikos ja Ta Koritsia –tanssiryhmien taidonnäytteitä, ja jopa pistämään itsekin jalalla koreasti. Tanssinopetustakin luvataan nimittäin antaa. Tanssitaidolla sopii hurmata seuraavalla Kreikan matkalla!

Kreikka-viikko huipentuu lauantaiseen livemusiikki-iltaan, jolloin Duo Tsirtaki soittaa aitoa kreikkalaista musiikkia klo 15 alkaen.

Artikkelit - Ravintola Knossos
29.9.2008
Kreikkaviikko alkoi! Knossoksessa Kreikkaa kaikille aisteille
21.7.2008
Kreikkalainen ravintola Knossos voitti terassiäänestyksen
4.9.2007
Kreikkalainen ravintola Knossos viettää sadonkorjuujuhlia 3.-15.9.
6.2.2007
Ravintola Knossos tarjoilee pöytiin bisneslounaan
27.7.2006
Vielä ehtii Knossoksen kreikkalaisiin kyläjuhliin
5.6.2006
Knossoksen terassilla otetaan lämpimät auringonsäteet vastaan
23.8.2005
Knossoksen asiakkaat pääsevät lypsämään omaa fetaa
7.2.2005
Ravintola Knossos kutsuu viettämään Kreikka-päivän Koskikeskuksessa
7.12.2004
Ravintola Knossos Vuoden Lounasravintola 2004
10.9.2004
Knossos-oliivitapahtumassa olympiamitalistit painivat Antiikin Kreikan tapaan
27.11.2003
Ravintola Knossos Vuoden Lounasravintola 2003
Lue myös:
HuviOpas.net ravintolaesittely
www.knossos.fi




Ravintola-artikkelit

23.12.2008
Purkaa ja jytää -revyy Hotelli Urussa
22.12.2008
Nuevo Latino Kitchen uudistuneen Tempon tyyliin
11.12.2008
Thilman's Cafesta annos painon ja nälän mukaan 24h
4.12.2008
Masuunin Heikki Ahopelto sai tunnustuspalkinnon
2.12.2008
Anu Antila Aromilehden Pro 2009 ravintolakokkisarjan finaaliin
19.11.2008
Kreikka näkyy Antikan lautasella
22.10.2008
Tiiliholvin 40. juhlavuosi huipentui
22.10.2008
Tampereen ruokaravintolat palvelevat yöruokapaikkoina vielä pikkutunneillakin
21.10.2008
Kaukoidän herkut ja pala Japania siirtyi Hämeenkadun päähän
16.10.2008
Rusthollissa rentoudutaan sunnuntaisin
10.10.2008
Korvatillikka uudistui ja muuttui Bistro Tillikaksi
23.12.2008
Fransmannin joulupöytä kynttilöiden lämpöisessä loisteessa
11.12.2008
Myllärien joululounas
11.12.2008
Piazzan perinteinen joululounas
1.12.2008
Ravintolateatteriesitys Meille, teille vai Tillikkaan
22.10.2008
Wistub Alsacen sadonkorjuu ja Ankkafestivaalit
1.10.2008
Mylläreiden uudet tuulet vanhan myllyn hengessä
29.9.2008
Haraldin uudet viikinkiajan herkut
29.9.2008
Heinätori huokuu historiaa ja syksyn makuja
29.9.2008
Taide ja tango säestävät Veganissimon uutta listaa
29.9.2008
Kalaruokaa Tampereella - Kaksi kertaa Kalax
26.9.2008
Tex Mex -ravintola Zarillon 10-vuotisjuhlavuosi
29.10.2008
Tryffelin tuoksua Ceessä 6.11.-8.11.
18.9.2008
Pietari on pohjolan Pariisi Fransmannissa
17.9.2008
Torresin viinit hurmaavat Näsinneulassa
7.9.2008
Terävä taituroi Tiiliholvin vieraana
27.8.2008
C on selkeitä makuja ja valloittavia viinejä
27.8.2008
Maailmantangon laaja oheisohjelmisto levittäytyy Tampereen ravintoloihin
29.9.2008
Kreikkaviikko alkoi! Knossoksessa Kreikkaa kaikille aisteille
26.8.2008
Lähiruoan juhlaa Tammerin ja Masuunin Mestarien Pöydässä 27.9. asti!
25.8.2008
Lapinniemen kylpylä sadonkorjuutunnelmissa
20.8.2008
Essi Avellanin Viinikoulu Vinoteekissa jatkuu syksyllä
13.8.2008
Grillaa ja chillaa Grillissä
11.8.2008
Henriksissä fiinimmin
21.7.2008
Kreikkalainen ravintola Knossos voitti terassiäänestyksen
18.7.2008
Tampereen kesäravintolat Tammerkosken äärellä
2.7.2008
Opera Brasserien edustavat ja monipuoliset tilat Tampere-talon naapurissa
24.6.2008
Havana Bar & Grill ja Tempo Terrace uudistivat listansa
18.6.2008
Provencen kesäisiä maalaisranskalaisia makuja uudistuneessa Fransmannissa
12.6.2008
Ravintola Paakari kruunaa kesäpäivän Kangasalla
10.6.2008
Gringos Locosin kesäkausi alkoi jälleen loistosäässä
10.6.2008
Kesä kukoistaa Tammerin terassilla
6.6.2008
Hotelli Urun terassikausi Kangasalan kesässä
2.6.2008
Saludin ruokalista sai uusia erikoisuuksia
19.5.2008
Heinätori huokuu historiaa ja suosii selkeitä makuja
27.4.2008
Uusi American Diner avattiin Lielahdessa
25.4.2008
Tillikan kesäkausi alkaa ja ruokalista uudistuu
23.4.2008
Ravintola Wistub Alsacen parsaviikot neljättä kertaa
6.4.2008
Heikki Ahopelto Masuunin mestariksi
19.3.2008
Koskipuiston Huviretki uudistui ja laajentui
27.3.2008
50 parasta ravintola valittu – Näsinneula jälleen 10 kärkijoukossa
26.2.2008
Uuden Hellan & Huoneen raikkaus näkyy ja maistuu
21.2.2008
Pizzeria Napoli 30 vuotta
15.2.2008
40-vuotias klassikkoravintola Tiiliholvi juhlii
22.4.2008
Haraldin pihviviikot jatkuvat vappuaattoon
15.4.2008
Katupoika Amerikan mailla
18.2.2008
Amarillon After Work Bar Buffet
3.4.2008
Runsas lounasnoutopöytä houkuttelee Tammeriin
17.3.2008
Grilli käy kuumana The Grillin Argentiina-viikoilla
8.4.2008
Ravintola Knossos kutsuu viettämään Kreikka-päivää Koskikeskuksessa
1.4.2008
Ekologinen ja muutenkin mainio herne Veganissimossa
24.4.2008
Fransmannissa remonttirysäys sunnuntaina 27.4.
29.1.2008
Coyote Bar & Grill avasi Ideaparkisssa
25.1.2008
Teemaviikot tuovat vaihtelua Wistub Alsacen alkuvuoteeen
21.2008
Pöydät valtasivat New Yorkin tanssilattian
19.1.2008
Perinteikkäät Jazzjamit Laternassa
17.1.2008
Nanda Devin maistuvan mausteiset uutuudet
2.1.2008
Tex Mex -ravintola Zarillon 10-vuotisjuhlavuosi
17.1.2008
Harald kutsuu klassikkoannoksilleen
8.12.2007
Tivoli taikoo voileivistä täyttäviä tanskalaisherkkuja
7.12.2007
Veganissimossa kasvisruokaa arkeen ja juhlaan
12.11.2007
Ahopelto luotsaa uudistunutta Henriksiä
21.1.2008
Pohjolan viikot Plevnassa 28.1.-10.2.2008
21.1.2008Tapahtuma 24.1.2008
Aleksin Ravintoloissa vietetään Asiakkaanpäivää
6.11.2007
Poroa Tampereen ravintoloissa
5.11.2007
Saku's Galley Ideaparkissa höystää eksoottisilla yksityiskohdilla
5.11.2007
Franklyn uudessa menussa viehko Välimeri ja villi Pohjola yhdistyvät
24.10.2007
Ravintola Old Oliver's avattiin Kuninkaankadulle
19.12.2007
Masuunin joulu
4.11.2007
Pia Peltoperä Masuunista The Nordic Best Sommelier -kilpailun voittoon
26.10.2007
Pihviravintolan sydän on laavakivigrilli
24.10.2007
Kylpyläravintola Arthur tarjoaa tasokasta ja terveyttä hellivää
19.10.2007
Koskipuiston Rossossa maistuvat uudet maut
11.10.2007
Wistub Alsacen syksy ja sadonkorjuu
4.10.2007
Fransmannissa vietetään meheviä pihviviikkoja 3.10.-14.11.
20.9.2007
Speakeasy laajeni Tampereen suurimmaksi siipiravintolaksi
19.9.2007
Viikinkiravintola Harald juhlii 10-vuotista taivaltaan
28.8.2007
Piazzassa tarjoillaan makumuistoja maailmalta
11.10.2007
Katalonialaiset luomuruoka- ja viiniviikot Ravintola Saludissa 17.10. alkaen
13.9.2007
Esperanzan erikoismenu maistuu Chileltä 11.9.-14.10.
20.9.2007
Tempon Viiniakatemian aiheena argentiinalaiset viinit ja alueet
13.9.2007
Syksyn Rotisseurs Mestarien herkut Barcelonan matkan hengessä
7.9.2007
Italialaiskeittiömestari Luca Fasoli vierailee ravintola Näsinneulassa 20.9. - 21.9.
20.9.2007
Huipputuottajien viinit ja lihat kohtaavat latinalaisilla viikoilla
14.8.2007
Essi Avellanin Viinikoulu Vinoteekissa syksyllä 2007
4.9.2007
Kreikkalainen ravintola Knossos viettää sadonkorjuujuhlia 3.-15.9.
5.9.2007Tapahtuma 11.9.
Aleksin Ravintoloissa vietetään Asiakkaanpäivää
12.8.2007
Koukussa Hookiin
25.7.2007
Ravintola Virtapankki avasi kosken äyräälle
3.7.2007
Tillikasta luomu- ja Reilun kaupan tuotteita
21.6.2007
Ravintola Fiilis saa aurinkoiselle mielelle
15.6.2007
Moët & Chandonin kuplat valtaavat Vanhan myllyn viinibistron
22.8.2007
The Grillin terassilla nautitaan elohelteitä
10.7.2007
Tampereen Kylpylän kesäterassilistalla asiakas voi itse koota pihviannoksensa
20.6.2007
Wistub Alsace kesämielellä
15.6.2007
Sesongin herkkujen harmoniaa Henriksissä
4.6.2007
Tempon Viiniakatemia saa jatkoa elokuussa
21.7.2007
Idyllisessä Viinikylässä herkutellaan musiikin laineilla
28.5.2007
Pizza, per favore!
15.5.2007
Kesän kunniaksi Ravintola Näsinneulassa raikkaita itävaltalaisia viinejä
15.5.2007
Perinteikäs Coussicca on välitön oman rahan ravintola
2.5.2007
Ravintola Wistub Alsace on parsaa pullollaan
24.4.2007
Keskustori 5 ravintolakorttelin kesä alkoi
24.4.2007
Masuunin kevätmenussa parsaa ja lähiruokaa
19.4.2007
Tiiliholvi aloitti Aleksin Ravintoloiden parsakevään
11.4.2007
Masuunille menestystä kahdella rintamalla
30.3.2007
Piazzan uusia herkkuja maistellaan takan loimussa
20.4.2007
Pizzeria Dennis laajenee Tampereelle
20.3.2007
Henriksissä suomalainen kukonpoika on aitoa lähiruokaa
16.3.2007
20-vuotias Fransmanni on maalaisranskalaisten makujen lähettiläs
25.3.2007
Montreessa nautiskellaan rentoutuneessa ilmapiirissä
12.3.2007
Japanilaisravintola Maruseki vaihtoi omistajaa ja sai sisarravintolan Ideaparkkiin
8.3.2007
Rossosta ruokailuelämyksiä lapsiperheille
3.5.2007
Tiiliholvissa äitienpäiväviikonloppuna nautiskellaan Hilpeän Piperin Kuplat
19.3.2007
Rehellistä ja reilua ruokaa laadukkaista raaka-aineista - Tillikka uudisti listansa
20.4.2007
Suklaa viettelee Saludissa 30.4.2007 asti
7.5.2007
Tampereen ravintoloiden Äitienpäivämenut ja -lounaat
29.3.2007
Wistub Alsace hemmottelee kevätlistallaan
30.3.2007
Espanja Esperanzassa pääsiäiseen asti
20.2.2007
Suosittu meksikolaisruoka siivitti Pancho Villan kuudennen ravintolan
7.2.2007
Havana laajeni rommi- ja viinibaarilla
25.4.2007
Tampereen ravintoloiden vappumenut ja -lounaat
25.4.2007
Plevnan vapussa vuoden olutta, vahvaa panimosimaa ja musisointia

Arkistoidut

Ravintolatiedotteet

LATERNASTA TILAUSRAVINTOLA 1.9.2008
Ravintola Laternan hyvä sijainti keskellä Tamperetta hyvien kulkuyhteyksien varrella ja salin sekä kabinettien upeat puitteet tarjoavat hyvät mahdollisuudet yksityistilaisuuksien ja erilaisten tapahtumien järjestämiseen yrityksille, yhteisöille ja perhejuhliin. Laternan sali ja kolme kabinettia mahdollistavat niin pienien kuin suurienkin tilaisuuksien järjestämisen.

MR PICKWICK UUDISTUI
Mr Pickwickin terassi avattiin 1.4.2008 klo 11.00. Terassikausi on siis alkanut! Ravintola kävi läpi mittavan remontin, joka valmistui pääsiäiseksi. Mr Pickwick on muutenkin uudistunut remontin myötä ja nyt uutuutena ovat mm. urheilulähetykset Canal+ ja MTV Max kanavilta, kertoo ravintolapäällikkö Timo Nikkilä

ROCK- ja SPORT-VISASSA EI RIITÄ YLEISTIETO
Torstaisin klo 20 ei kannata jättää aivoja narikkaan pubikierrokselle lähdettäessä, koska Ukko Nooan Rock- ja Sport-visassa on viisaille luvassa mukavia palkintoja.

OHRANJYVÄSSÄ PERINNERUOKAA
Tiesitkö muuten, että Ohranjyvässä joka 3. maanantai läskisoosi-ilta. Perinneruokaa on jo kauan tarjoiltu Ohranjyvässä 25 hengen loppuunmyydylle asiakaskunnalle? 10 eurolla saa syödä niin paljon kuin jaksaa lisukkeineen hotkia ja jälkiruokana herkutellaan köyhilläritareilla. Pöytävaraus tarpeellinen.


.:: Yhteistyössä ::.



pubit, baarit ja yökerhot



 Tampere, keskusta 
 » 2 h+k
 » Aino ja Ilmari
 » Alsace
 » Amarillo
 » American Diner
 » Antika
 » Arthur
 » Astor
 » Bella Roma
 » Bodega Salud
 » Buffet & Cafe Linkosuo
 » Bravo Plaza
 » C (Ravintola C)
 » Cafe Europa
 » Coussicca
 » Coyote Bar & Grill
 » Cumulus Koskikatu
 » Dennis
 » El Toro
 » Esperanza
 » Finlaysonin Palatsi
 » Frankly
 » Fransmanni
 » Grill
 » Gringos Locos
 » Harald
 » Havana Bar & Grill
 » Heinätori
 » Hella & Huone
 » Henriks
 » Hesburger
 » Hook
 » Huviretki Koskipuisto
 » Huviretki Pinja
 » Katupoika
 » Kaupin Puisto
 » Knossos
 » Kylpyläravintola Arthur
 » Laterna
 » Linkosuon ravintolat
 » Maruseki
 » Masuuni
 » Montree
 » Mr. Pickwick
 » Myllärit
 » Nanda Devi
 » Napoli
 » Natalie
 » New York
 » Nordic
 » Norimaru
 » Näsinneula
 » Old Oliver's
 » Olympia
 » Opera Brasserie & Bar
 » Pancho Villa Finlayson
 » Pancho Villa Hkatu
 » Pancho Villa Tammela
 » Perla
 » Piazza Foodfactory
 » Piha
 » Plevna
 » Praha
 » Ragu's Wok & Grill
 » Ristorante Napoli
 » Rosso Koskipuisto
 » Saha
 » Salud
 » Sevilla
 » Speakeasy
 » Swagath
 » Tammer
 » Tempo
 » Thai & Laos
 » Thai Na Khon
 » Tiiliholvi
 » Tillikka
 » Tivoli
 » Tuulensuu
 » Veganissimo
 » Virtapankki
 » Zarillo
 Tampere, Viikinsaari 
 » Wanha Kaidesaari
 Tampere, Kaleva 
 » Coussicca
 » Kalevanpaasi Linkosuo
 » Mr. Pickwick
 » Topaasisali
 Tampere, Lielahti 
 » American Diner
 Tampere, Tasanne 
 » Rustholli
 Tampere, Tesoma 
 » Cindy's Park
 Kangasala 
 » Caroline
 » Pancho Villa Kangasala
 Lempäälä  & Ideapark
 » Captain Hook Ideapark
 » Coyote Bar & Grill
 » Saku's Galley
 » Villa Hakkari
 Nokia 
 » Pepper
 Toijala 
 » Kruuna & Klaava
 » ABC Toijala
 Ylöjärvi 
 » Keidas

 Liity HuviKlubiin!