Vuosi sitten omistajaa vaihtanut ravintola Kruuna & Klaava juhlii
joulukuussa 1-vuotista taivaltaan. Uusien omistajien myötä ravintolan
liikeideaa kirkastettiin ja muutettiin nykyaikaisempaan suuntaan.
Asiakaskunta on ottanut muutokset avosylin vastaan.
Ravintolamaailma Kruuna & Klaavassa juhlittiin 1-vuotissyntymäpäiviä
itsenäisyyspäivän aattona 5.12.2006. Ravintolan kanta-asiakkaille
järjestettiin yksityistilaisuus alkuillasta ja sen jälkeen ovet avattiin
muulle yleisölle. Juhlaväkeä pakkautui sisään jo alkuillasta ja
parhaimmillaan juhlatunnelmaa nostatettiin jopa 250 hengen voimin.
Perinteikäs Kruuna & Klaavan ravintolatalo on kokenut kasvojen kohotuksen
mennen vuoden aikana. Pirkanmaalla useita ravintoloita omistaja Restbar Oy
osti ravintolan liiketoiminnan alkutalvesta 2005 ja ryhtyi kehittämään
ravintolan toimintaa. Samassa talossa toimineet kaksi ravintolaa
yhdistettiin ja sen myötä uudelle kokonaisuudelle annettiin nimi
Ravintolamaailma Kruuna & Klaava. Uudistuksen myötä samojen seinien
sisällä on nyt vuoden ajan toiminut ruokaravintola, pub ja bailubaari.
Uudistuksen myötä Kruuna & Klaavan ruokatarjoilua lisättiin ja ruokaa saa
nykyään myös muulloin kuin lounasaikaan. Ruokatuote on haluttu säilyttää
kansanomaisena ja suosituimpia annoksia ovatkin olleet erilaiset pihvit ja
hampurilaiset. "Kruuna & Klaavassa oli ennen meitä tarjolla vain lounasta.
Yhä edelleenkin kuulemme yllättyneitä kommentteja siitä että nykyään
tarjoilemme ruokaa alkuiltaan asti ja myös viikonloppuisin",
ravintolapäällikkö Minna Kaikkonen kertoo.
Ravintola on Kaikkosen johdolla rakentanut aktiivisesti omaa sisäpiiriään,
ns. Tähtiasiakkaiden myötä. Tähtiasiakkaaksi rekisteröityneet asiakkaat
ovat saaneet mm. alennuksia tuotteista ja heille on järjestetty omia
juhlia, joihin sisäänpääsy on onnistunut vain kanta-asiakaskorttia
näyttämällä.
ELÄMÄÄ KAKSIOSSA
Kaksion asukit pitävät hyvästä ruuasta ja tunnelmasta. Herkullinen valkosipulietanoiden tuoksu leijuu keittiöstä.
SUSHIA LOUNASRAVINTOLASSA
Keskiviikon lisäksi myös perjantai on sushipäivä. 350-paikkainen ravintola palvelee aamiaisesta iltatilaisuuksiin asti.
GASTROPUB TUULENSUU LAAJENTAA AUKIOLOAIKAANSA
Tuulensuu avaa ovensa jatkossa kaikkina arkipäivinä jo kello 12:00. Keittiö aukeaa samaan aikaan joten Tuulensuussa voi poiketa iltapäiväjuoman ohella myös lounaalla. Tarjolla on koko ruokalistan valikoima.
UPEITA KUVIA UUDISTUNEESTA RAVINTOLA NÄSINNEULASTA
Ravintola Näsinneulan uudistuneeseen ilmeeseen voi tutustua ammattisisustamisen ja tilasuunnittelun erikoislehti Prointeriorin avulla. Prointeriorin numerossa 2/11 kerrotaan Ravintola Näsinneulan uudistuksesta sekä sanoin että kuvin.
OHRANJYVÄSSÄ PERINNERUOKAA
Tiesitkö muuten, että Ohranjyvässä joka 3. maanantai läskisoosi-ilta. Perinneruokaa on jo kauan tarjoiltu Ohranjyvässä 25 hengen loppuunmyydylle asiakaskunnalle? 10 eurolla saa syödä niin paljon kuin jaksaa lisukkeineen hotkia ja jälkiruokana herkutellaan köyhilläritareilla. Pöytävaraus tarpeellinen. Lue lisää: http://sivumaku.blogspot.com