La 4.9. vuoden 2008 tanssiorkestereiden Suomen mestari In The Mood
Lauantaitanssit pyörähtävät käyntiin Tampereella syyskuussa
Pitkän hiljaiselon jälkeen Tampereellakin päästään taas tanssimaan lauantaitansseja. Työväentalon konserttisali Konsu valjastetaan tunnelmalliseen tanssikäyttöön, kun Tampereen Tanssit järjestää siellä syyskuussa 2010 neljät perinteiset lavatanssit.
Tanssiharrastuksen suosio Tampereella on suuri. Moni tanssin harrastaja on jo pitkään harmitellut sitä, että Tampereelta puuttuu kunnollinen tanssipaikka. Konsu tarjoaa juhlavat ja perinteikkäät puitteet tanssien järjestämiseen. Sijainti on loistava ja parkettia piisaa. "Kohtaamispaikkana Konsu" on vanha slogan, jota on käytetty Työväentalon tanssien yhteydessä jo vuosikymmeniä sitten. Nyt tarkoituksena on herättää paikka uudelleen henkiin, ja saada lauantaitanssit pysyväksi osaksi tamperelaista tanssikulttuuria.
Syyskuun "lavakauden jatkot" antaa esimakua tulevasta: Mikäli tamperelaiset löytävät paikan päälle ja parkettien partaveitset täyttävät salin, on luvassa lisää tansseja. Tampereen Tanssien tavoitteena ja toiveena on aloittaa säännölliset lauantaitanssit vuoden 2011 alusta alkaen.
Konsuun on buukattu neljä nimekästä tanssiorkesteria tahdittamaan syyskuun pimeneviä iltoja:
La 4.9. vuoden 2008 tanssiorkestereiden Suomen mestari In The Mood
La 11.9. vuoden 2007 tangokuningas Henri Stenroth & Napoli
La 18.9. vuoden 2000 tangokuningatar Mira Kunnasluoto orkestereineen
La 25.9. Tampereen omat tangokuninkaalliset Jouni Keronen ja Johanna Debreczeni & Keidas
Tanssit alkavat klo 20.00 ja kestävät aina klo 01.00 asti. Tanssilipun hintaan sisältyy opetustuokio klo 19.15.
Hankkeen takana on neljä tamperelaista tanssin harrastajaa ja ystävää: Maria Christensen, Susanna Lehtonen, Timo Mäenpää ja Jasu Mäntylä. Näiden neljän ystävyksen yhteiset ponnistelut ovat tuomassa Tampereelle sitä mitä täältä on pitkään puuttunut: Tanssikulttuuria!
ELÄMÄÄ KAKSIOSSA
Kaksion asukit pitävät hyvästä ruuasta ja tunnelmasta. Herkullinen valkosipulietanoiden tuoksu leijuu keittiöstä.
SUSHIA LOUNASRAVINTOLASSA
Keskiviikon lisäksi myös perjantai on sushipäivä. 350-paikkainen ravintola palvelee aamiaisesta iltatilaisuuksiin asti.
GASTROPUB TUULENSUU LAAJENTAA AUKIOLOAIKAANSA
Tuulensuu avaa ovensa jatkossa kaikkina arkipäivinä jo kello 12:00. Keittiö aukeaa samaan aikaan joten Tuulensuussa voi poiketa iltapäiväjuoman ohella myös lounaalla. Tarjolla on koko ruokalistan valikoima.
TAMPEREEN NÄKÖALARAVINTOLA SAI UUDEN OMISTAJAN
Jo vuodesta 1944 alkaen toiminut näköalaravintola Hämeensilta saa uuden omistajan ja ilmeen. Sedu koskisen uusin yökerho on jo valmis avattavaksi ja odottaa avajaisiaan.
UPEITA KUVIA UUDISTUNEESTA RAVINTOLA NÄSINNEULASTA
Ravintola Näsinneulan uudistuneeseen ilmeeseen voi tutustua ammattisisustamisen ja tilasuunnittelun erikoislehti Prointeriorin avulla. Prointeriorin numerossa 2/11 kerrotaan Ravintola Näsinneulan uudistuksesta sekä sanoin että kuvin.
HAKAMETSÄN JÄÄHALLIIN AUKEAA HULLU PORO VIP
Hakametsän jäähallin VIP-tilat uudistuvat 16.9., kun hallissa aiemmin toimineen Manse Pubin entisiin tiloihin aukeaa Hullu Poro VIP. Tilat uudistetaan samalla ulkoisesti vastaamaan Hullu Poro-konseptia.
- Toivomme alkavan yhteistyön jatkuvan pitkään. VIP-asiakkaillamme on uusissa tiloissa entistä paremmat puitteet tarjoiluista ja ohjelmasta nauttimiseen sekä pelin seuraamiseen, sanoo Tapparan toimitusjohtaja Mikko Leinonen.
UUSI TTT-KLUBI VIE TAMPEREEN ILTA- JA YÖELÄMÄN UUSILLE RAITEILLE
Tampereen Työväen Teatterin uusi ravintolanäyttämö TTT-Klubi avataan lokakuussa Hämeenpuiston teatterikortteliin. Parhaillaan remontoitavaan tilaan on tulossa 240-paikkainen ravintolanäyttämö. TTT-Klubi avataan musikaalilla 5 vuoden rakkaus, jota tähdittävät Petra Karjalainen ja Jari Ahola. Tuomas Parkkisen ohjaaman musikaalin suomenkielinen kantaesitys on 5.10. Kapellimestarina on Eeva Kontu.
ROOSTERIN UUSI ROCKIN´ MENU
Rooster kuunteli kanta-asiakkaitan ja laajensi ruokalistaansa. Vanhojen tuttujen ruokien lisäksi tarjolla on uusia herkullisia annoksia.
Uutuuksina mainittakoon mm. uuniperuna-annokset eri täytteillä. Kuten myös Bread Hot Chili Peppers-leipä, joka on uskomattoman kokoinen, useamman henkilön chili con carne -leipä.
Myös salaatti-, pihvi- ja burgervalikoima kasvoi. Jack The Roosterista saat tulistakin tulisimman Death Burgerin!
OHRANJYVÄSSÄ PERINNERUOKAA
Tiesitkö muuten, että Ohranjyvässä joka 3. maanantai läskisoosi-ilta. Perinneruokaa on jo kauan tarjoiltu Ohranjyvässä 25 hengen loppuunmyydylle asiakaskunnalle? 10 eurolla saa syödä niin paljon kuin jaksaa lisukkeineen hotkia ja jälkiruokana herkutellaan köyhilläritareilla. Pöytävaraus tarpeellinen. Lue lisää: http://sivumaku.blogspot.com