Palatsin kahdeksas musikaali kertoo köyhän tytön kasvusta kohti menestystä. Tinasta, pienen tenneseeläisen Nutbushin kylän lahjakkaasta tytöstä, tulee artisti Ike Turnerin bändiin. Kevään viimeiset näytökset: 9.5., 10.5., 11.5., 12.5., 23.5., 25.5., ja 26.5.
Musikaalin roolihenkilöt Tina Turner, Mick Jagger ja David Bowie esittävät unohtumattomia 80-luvun kappaleita kuten Private Dancer, Dancing in the street ja Let's dance.
Simply the Best tuo Tina Turnerin ja Mick Jaggerin Palatsin lavalle
Musiikkiteatteri Palatsissa ensi-iltansa saanut musikaali Simply the Best on vielä mahdollisuus kokea tämän kuun aikana.
Toukokuun jälkeen Simply the Best palaa Palatsin lavalle vasta marraskuussa.
Palatsin kahdeksas musikaali kertoo köyhän tytön kasvusta kohti menestystä. Tinasta, pienen tenneseeläisen Nutbushin kylän lahjakkaasta tytöstä, tulee artisti Ike Turnerin bändiin. Kevään viimeiset näytökset: 9.5., 10.5., 11.5., 12.5., 23.5., 25.5., ja 26.5.
Palatsin kahdeksas oma musikaali kertoo köyhän tytön kasvusta kohti suurta menestystä. Se kertoo Tina Turnerista ja Rolling Stonesista. Musikaalissa Tinasta, pienen Nut Bushin kylän poikkeuksellisen lahjakkaasta tytöstä, tulee artisti Ike Turnerin bändiin. The Ike and Tina Turner Revue kutsuttiin usein Rollareiden lämmittelybändiksi. Musikaali kertoo myös Tina Turnerin kipeästä ja väkivallan täyttämästä avioliitosta Ike Turnerin kanssa. Avioeron ja vaikeiden vuosien jälkeen Tinan uusi manageri auttaa hänet menestykseen urallaan. Tina ja Mick Jagger ystävystyivät ja tekivät paljon yhteistyötä. Myöhemmin Tinasta kasvaa Mick Jaggerin rinnalla esiintyvä maailmantähti. Musikaali huipentuu Japanin konserttiin Mick Jaggerin kanssa ja Live aid -85 konserttiin, jossa kuullaan Turnerin ja Rollareiden lisäksi David Bowieta.
Musikaalin käsikirjoittaa Palatsin taiteellinen johtaja Katariina Leino ja ohjaa teatterinjohtaja Petri Lairikko. Rooleissa nähdään mm. Marika Krook (Tina Turner), Kimmo Blom (Mick Jagger), Ari Myllyselkä (Ike Turner), Miro Honkanen (David Bowie / Phil Spector / Roger Davies) ja Jukka Mänty-Sorvari (Charlie Watts).
Kapellimestarina toimii Mikko Kangasjärvi, ja koreografian laatii Jukka Kuronen. Taustalaulajina ja -tanssijoina esiintyvät Ninni Martikainen, Elisa Lairikko ja Annica Milán. Tamperelainen Annica Milán nousee Palatsin lavalle voitettuaan suositun Palatsin Tähti -kykykilpailun viime keväänä.
Musikaali sisältää mm. Tina Turnerin kappaleet Simply the Best, Private Dancer, Steamy Windows, What´s Love Got to Do With it ja We Don't Need Another Hero, sekä Rolling Stonesilta mm. kappaleet Satisfaction, Angie, Start Me Up ja Under My Thumb.
Simply the Best saa ensi-iltansa Musiikkiteatteri Palatsissa 16.2.2012.
ELÄMÄÄ KAKSIOSSA
Kaksion asukit pitävät hyvästä ruuasta ja tunnelmasta. Herkullinen valkosipulietanoiden tuoksu leijuu keittiöstä.
SUSHIA LOUNASRAVINTOLASSA
Keskiviikon lisäksi myös perjantai on sushipäivä. 350-paikkainen ravintola palvelee aamiaisesta iltatilaisuuksiin asti.
GASTROPUB TUULENSUU LAAJENTAA AUKIOLOAIKAANSA
Tuulensuu avaa ovensa jatkossa kaikkina arkipäivinä jo kello 12:00. Keittiö aukeaa samaan aikaan joten Tuulensuussa voi poiketa iltapäiväjuoman ohella myös lounaalla. Tarjolla on koko ruokalistan valikoima.
UPEITA KUVIA UUDISTUNEESTA RAVINTOLA NÄSINNEULASTA
Ravintola Näsinneulan uudistuneeseen ilmeeseen voi tutustua ammattisisustamisen ja tilasuunnittelun erikoislehti Prointeriorin avulla. Prointeriorin numerossa 2/11 kerrotaan Ravintola Näsinneulan uudistuksesta sekä sanoin että kuvin.
OHRANJYVÄSSÄ PERINNERUOKAA
Tiesitkö muuten, että Ohranjyvässä joka 3. maanantai läskisoosi-ilta. Perinneruokaa on jo kauan tarjoiltu Ohranjyvässä 25 hengen loppuunmyydylle asiakaskunnalle? 10 eurolla saa syödä niin paljon kuin jaksaa lisukkeineen hotkia ja jälkiruokana herkutellaan köyhilläritareilla. Pöytävaraus tarpeellinen. Lue lisää: http://sivumaku.blogspot.com