Pizzeria Napoli on päässyt komeisiin kolmenkympin lukemiin ja juhlii tänä vuonna pizzan täyteistä taivaltaan. Napoli on kuuluista mittavasta pizzalistastaan, jolta löytyy 100:n ainesosiltaan tarkkaan harkitun pizzayksilön verran valinnan varaa niin perinteisten kuin yllätyksellistenkin makujen ystäville.
Pizzeria Napolin pitkä taival käynnistyi jo 70-luvun lopulla, jolloin paikalle perustettiin välimerellistä ruokaa tarjoava kreikkalaisravintola. "Pizzakeisari" Rabbe Grönbumin toimesta ravintolan linjausta muutettiin pizzaravintolaksi. Sittemmin tuo Number 1 -nimellä tunnettu paikka siirtyi vuonna 1986 Elannolle. Lamavuosien saneerausten aikoihin Elanto myi ravintoloitaan ravintolapäälliköille, ja Kalle Räsänen osti omansa vuonna 1992.
- Lamavuosina keittiöosaajia oli paljon tarjolla ja he olivat korkeasti koulutettuja, muistelee Kalle ravintolansa alkuvaiheita.
Yrittäjävetoisen pizzaravintolan valikoimaa alettiin välittömästi kehittää, ja myös kasvisvalikoimaan kiinnitettiin ajan vaatimaa huomiota.
- Perinteinen pizzalista vaihdettiin uuteen ja täytteiksi valittiin mm. saksanhirveä, villisikaa ja alligaattoria, jonka sittemmin korvasi strutsi, muistelee Kalle.
Pizzeria Napolin repertoaariin on aina aloitusvuodesta asti kuulunut 100 erilaista pizzaa ja uusia raaka-aineyhdistelmiä on kehitelty koko ajan.Talon erikoisuuksiin kuuluu esimerkiksi Finlandia-pizza, jonka valmistukseen käytetään tujaus vodkaa. Vaikkapa polttariateriaksi sopii puolestaan peritamperelaisista raaka-aineista koottu Il Tapola, mustamakkarapizza puolukkahillolla.
2000-luvun ilmiöitä ravintolassa ovat mm. vuohenjuusto, pinjansiemenet ja maukkaat pesto-kastikkeet. Pesto on pop myös pastoissa.
Innovatiivisten erikoisuuksien lisäksi Napolin listalta löytyy kuitenkin kosolti valinnanvaraa myös perinteisimpienkin pizzamakujen kannattajille.
- Monissa Napolin pizzoissa on tietty amerikkalainen vivahde, joka tuntuu sopivan suomalaiseen suuhun, Kalle kuvailee.
RAPUJA RAVINTOLA VILLA HAKKARISSA
Rapuillalliselle voi suunnata vaikkapa Villa Hakkariin, jossa voit nauttia hyvästä seurasta ja hyvistä ravuista kuokkalankosken maisemissa.
(ravut à 4 € kpl Minimi tilaus 32 rapua)
HENRIKS PALANNUT KESÄLOMILTA
Henriksissä herkutellaan mm. siikatartarilla, kurkku-omenakeitoilla ja marinoiduilla jokiravuilla, pääruoaksi voi valita vaikkapa paistettua häränsisäfileetä.
UKOSTA NYT MYÖS PUBIRUOKAA!
Jos nälkä yllättää, Ukosta saa nyt myös sormisyötävää. Ukko Nooan Arkkiwiisas tietokilpailu tiistaisin klo 21.
OHRANJYVÄSSÄ PERINNERUOKAA
Tiesitkö muuten, että Ohranjyvässä joka 3. maanantai läskisoosi-ilta. Perinneruokaa on jo kauan tarjoiltu Ohranjyvässä 25 hengen loppuunmyydylle asiakaskunnalle? 10 eurolla saa syödä niin paljon kuin jaksaa lisukkeineen hotkia ja jälkiruokana herkutellaan köyhilläritareilla. Pöytävaraus tarpeellinen.