
26.5.2010

Aito ranskalainen aamiainen tarjoillaan ravintolassa arkisin klo 8-10.

4 Vuodenaikaa on usein lounaspaikka tamperelaisille liikemiehille, jotka esittelevät samalla hienoa, Pohjoismaiden suurinta kauppahallia ulkomaisille vierailleen.
Ravintolaan on toisaalta myös matala kynnys tulla ruokailemaan vaikka ilman seuraakin.

Kauppahallimaiseen tyyliin ravintolassa voi tehdä näyteikkunaostoksiakin.


|
4 Vuodenaikaa Tampereen kansainvälisessä Kauppahallissa
Tampereen Kauppahallin verkkaisen leppoisasta vilinästä löytyy huippuluokan lounasravintola, joka tarjoaa tasokasta ranskalaista ruokaa suomalaisista raaka-aineista valmistettuna. Vuodesta 2005 toiminut 4 Vuodenaikaa on alusta asti suhtautunut ruoanlaittoon tinkimättömästi:
raaka-aineet ostetaan kokonaisina ja ruoka tehdään alusta asti itse.
- Hyvän ruoan valmistus vaatii aikaa ja hauduttelua. Siihen ranskalainen ruokakulttuuri perustuukin, kertoo ravintoloitsija Yoni Ichtertz asiantuntevasti.
Suositun pikkuravintolan ruoka valmistetaan Kauppahallin tuoreista, vaihtuvista raaka-aineista ja sitä on tarjolla maanantaista lauantaihin klo 11-16. Viikonloppunakin siis pääsee lounastamaan.
Silloin syödään asteen verran paremmin, ja ruoanvalmistuksessa käytetään arvokkaampia raaka-aineita. Ravintolaan voi tulla myös nauttimaan aitoa ranskalaista aamiaista. Kolmesta eri vaihtoehdosta voi valita sopivan nälän suuruuden mukaan.
4 Vuodenaikaa on saanut myös tunnustusta hyvästä ruoastaan.
Se listattiin äskettäin Viisi Tähteä -lehden jokavuotisessa 50 parasta ravintolaa -listauksessa sijalle 46. Kiitosta tuli maukkaan ruoan lisäksi myös ranskalaisesta bistrotunnelmasta. Lounasravintolan listalle nouseminen on harvinaista, ja Yoni on kunniasta yllättynyt ja iloinen. 4 Vuodenaikaa on myös ranskalaisen Petit Futé -turistioppaan suosittelema ravintola.
HuviOpas suosittelee ravintolaa erityisesti liikemiestapaamisiin ja vieraille, sillä Kauppahallin tunnelma Tampereella on erityislaatuinen.
Ravintola muistuttaa voimakkaasti ranskalaista bistroa.
- Olemme niin pitkälti ranskalainen bistro kuin lounasravintola voi olla. Valmistamme ranskalaista ruokaa suomalaisista raaka-aineista ja tarjoamme juomaksi ranskalaista viiniä.
Tasokas ravintola tuo kauppahalliin juuri sitä tunnelmaa, mitä kaivataankin, jotta saadaan myös nuoret innostumaan ilmapiiristä.
-Laseittain tarjoiltavat viinit ovat vielä harvinaisia Suomen kauppahalleissa, vaikka viini täydentää lounasateriaelämyksenkin, kertoo Yoni.
Ravintolassa käytetäänkin paljon Alsacen alueen laadukkaita viinejä.
Alueen klassisisa viineissä käytetään vain yhtä rypälelajiketta, jolloin sopiva viini kullekin ruoalle on helppoa löytää. Viinivalikoimasta löytyy 4:stä eri rypälelajikkeesta valmistettuja viinejä.
Kauppahalli on ihanteellinen paikka ravintolalle siinäkin mielessä, että puhtaat ja tuoreet raaka-aineet ovat helposti ja nopeasti saatavilla. 4 Vuodenaikaa hyödyntääkin Kauppahallin tarjontaa ja kokit loihtivat ruokia vaihtelevista raaka-aineista sesongin ja tuotteiden saatavuuden mukaan. Tunnelma Kauppahallissa on myös aivan omaa luokkaansa. Kauppiaskunta on kuin pieni ystävällinen kyläyhteisö.
- Yhteisöllisyys näkyy Kauppahallissa monella tavalla. Kalakauppias saattaa esimerkiksi opastaa asiakkaansa meille kysymään vinkkiä
kalaruoan valmistukseen, kuvailee Yoni. 4 Vuodenaikaa onkin erityisen
tunnettu mm. klassisesta ranskalaisesta kalakeitostaan.
Tampereen Kauppahalli on Pohjoismaiden suurin ja vilinää riittää.
Kansainvälisestä ja rennosta tunnelmasta käy nauttimassa päivittäin noin 2500 asiakasta. 4 Vuodenaikaa on kansainvälisine ja ranskaa taitavine henkilökuntineen myös oivallinen paikka tuoda ulkomaisia vieraita tutustumaan Kauppahalliin, paikalliseen kaupunkikulttuuriin ja syömään hyvin. Ravintola kestitseekin päivittäin liikemiehiä ja -naisia, jotka tulevat ulkomaisten asiakkaittensa kanssa lounastamaan.
- Ranskalaiset asiakkaat ihastelevat Kauppahallin metallirakenteita, jotka ovat saman tyyppisiä kuin Eiffel-tornissa. Saksalaisten silmiä miellyttävät puurakenteet, sillä useimmat Saksan puiset kauppahallit ovat palaneet.
Teksti: Ronja Honko, Kuvat: Toni Honko, HuviOpas.net
Katsele myös ruokakuvia ravintolan kotisivulla
Artikkelit - Ravintola 4Vuodenaikaa, Tampere
31.1.2011 Tampereen kulinaariviikot 1.-28.2.2011
26.5.2010 4 Vuodenaikaa Tampereen kansainvälisessä Kauppahallissa
» HuviOpas.net ravintolaesittely
» Kotisivu
|