
| 
5.4.2012

Nyt Ohranjyvästä saa brunssia viikonloppuisin. Brunssin hinta on 10e ja se sisältää munakokkelia,
pekonia,
nakkeja,
lihapullia,
valkoisia papuja,
paistettua sipulia,
paahtoleipää,
kahvia,
appelsiinimehua ja hedelmää. Loivareilla hinta on 15e. Tarjolla on myös paljon muita juomia, kuten samppanjaa laseittain vain 6e.

Herkullisen tulista ja aikanaan hyvinkin eksoottista Puerto Ricon pannua on pidetty suomalaisen ravintolaelämän vapautumisen symbolina.

Pyynikin näkötornin kuuluisat munkit ovat uuden omistajan myötä löytäneet paikkansa Ohranjyvän jälkiruokalistalta.



|
Pääsiäismenu ja brunssi Ohranjyvässä
Legendaarinen Ohranjyvä on siirtynyt hiljattain uusien omistajien huomaan, jotka ensityökseen lupasivat sekä säilyttää perinteitä että tuoda tupaan jotain uutta. Ravintolassa nautiskellaan nykyisin mm. viikonloppubrunsseja pubityyliin ja herkutellaan Pyynikin näkötornin herkullisilla munkeilla. Pääsiäistä Ohranjyvässä vietetään pääsiäismenun herkkujen parissa.
Menu sisältää mm. alkuruokana tarjottavaa kirkasta kuhakeittoa, tummassa portterikastikkeessa
haudutettua karitsan potkaa pääruokana, sekä makeaksi lopuksi pääsiäissesongin herkkua, pashaa. Ruokien kumppaneiksi on löydetty myös pääsiäisaiheisia juomia.
Ohranjyvään on aina ollut helppoa poiketa ystäviä tapaamaan, keskustelemaan vilkkaasti ja nauttimaan rennosti ravintolan antimista. Ravintolan vakiasiakkaisiin on kuulunut vuosien varrella monia julkisuudesta tuttuja kasvoja, ja paikka on ollut hyvin tunnettu Tampereen ulkopuolellakin.
Uudet omistajat haluavat säilyttää Ohranjyvän pääsääntöisesti ennallaan perinteitä vaalien, mutta jotain uutta ja piristävääkin on ravintolaan tullut. Nykyään Ohranjyvästä saa lista-annosten lisäksi myös lounasta, mikä tuo ravintolaan entistä enemmän ruokapaikan tuntua. Lounastajat voivat valita lautasilleen keittoa, salaattia sekä liharuokaa. Uutuutta taas on brunssi, jota on tarjolla lauantaisin sekä sunnuntaisin.
- Brunssimme on yksinkertainen mutta toimiva baariaamiainen: lihapullia, pekonia, munakokkelia, hedelmiä jne., kuvailee ravintoloitsija Jaro Suoste.
Suositut läskisoosi-illat saavat jatkoa edelleen. Aito läskisoosi valmistuu hitaasti ja kärsivällisesti kypsytellen. Mehevää lihaa haudutetaan omassa rasvassaan 8 tunnin ajan ja se valmistetaan pitkästä kypsymisajasta johtuen aina edellisenä päivänä. Illan herkut itselleen varmistaakseen kannattaa varata paikka etukäteen, sillä läskisoosi-illat ovat soosinhimoista väkeä pullollaan.
Myöskään ikivanhoja perinteitä ei haluta jättää unholaan, vaan Ohranjyvän klassiset tietovisailut on nyt palautettu ohjelmistoon. Ohranjyvä oli aikanaan Tampereen ensimmäisiä ravintoloita joissa pubivisat aloitettiin. Keskiviikkoisin ravntolassa visaillaan Tampere-tietämyksestä ja sunnuntaisin on tyrkyllä yleistietovisaa.
65-asiakaspaikkaisen Ohranjyvän tunnelmallisella ruokapuolella on 30 paikkaa aterioiville asiakkaille. Suosikkiannosten listalta löytyy perinteikkäitä tuttuja, kuten Oopperaleipä itsetehtyine jauhelihapihveineen, lihaisa Puerto Ricon pannu sekä tietenkin Talon pippuripihvi, härän sisäfileepihvi, joka tarjoillaan kuumana tirisevältä valurautapannulta. Listalla on myös maksapihvejä sekä uutuutena kevyttä vaaleaa kalaa, jota on tällä hetkellä tarjolla silakkapihvien ja paistetun kuhan muodossa.
Ohranjyvään voi poiketa tuopillisen sijaan myös kahville. Suloinen sumppi saapuu ravintolaan Pyynikin näkötornin Munkkikahvilasta ja se on kahvilan omapaahtona nimenomaan munkkien makuun sopimaan valmistettua kahvisekoitusta. Myös vapaavalintaiseen dippikastikkeeseen upotettavat minimunkit saapuvat luonnollisesti Munkkikahvilasta. Suupielet sokeriin ja kielen mukanaan vievien munkkien maun suuhun saa siis nyt myös pubireissulla.
Artikkelit - Ohranjyvä:
14.2.2013 Ohranjyvä pistää suut Mustalle 19.2-10.3.
13.2.2013 Läskisoosi-ilta lähenee - Ohranjyvässä perinneherkutellaan jälleen 18.2.
4.6.2012 Klassikkoravintola Ohranjyvä hioutuu perinteitä kunnioittaen - Uusi kesäterassi
5.4.2012 Pääsiäismenu ja brunssi Ohranjyvässä
10.4.2012 Klassikkoravintola Ohranjyvä hioutuu perinteitä kunnioittaen - Uutuus viikonloppubrunssi
9.4.2010 Ohranjyvä on kiistaton klassikko
» Kotisivu
| 
|