Kahvila Pähkinä on kahvikeidas keskellä kävelykadun vilskettä ja vilinää. Aurinkoiselta terassilta on mukavaa seurailla kupposen ääressä kaupungin sykettä.
Viehättävä pikkuinen kahvila ei ole kuitenkaan pelkkää kahvia, vaan myös maittavia lounaskeittoja, täytettyjä uuniperunoita ja kotoisia lounasruokia noutopöydästä nautiskeltuina. Perusleipomotuotteiden lisäksi tilattavissa on myös Lahdelman Leipomon tuotteita, mikäli sattuu tarvitsemaan esimerkiksi kakkuja tai suolaisia piirakoita vaikkapa perhejuhliinsa tarjottaviksi.
Pähkinä on lanseerannut omana erikoisuutenaan käsitteen Coffee Hour, jonka aikana kahvilassa on tarjolla erikoiskahveja erikoishintaan. Pähkinään on mukavaa poiketa klo.16-18 esimerkiksi työ- tai opiskelupäivä päätteeksi rentoutumaan edullisia erikoiskahveja siemaillen.