
| 
17.4.2008

Plevnan saksalaistyylistä tunnelmaa luo myös tarjoilijoiden pukeutuminen.

Oluttuvan tunnelmaa Oktoberfesteillä.

Oluen kanssa Plevnassa maistuu parhaiten talon legendaarinen makkarapannu, joka on ollut ruokalistan suosikki jo 14 vuotta.


|
Plevna oluineen palkittiin parhaana kahdesti
Sekä Tampereen alueella että Suomessa laajemminkin oluenystävien piirissä arvostettu Panimoravintola Plevna on tuotteineen rankattu korkealle kuluvan vuoden olutmittelöissä. Helsingin Beer Festival julisti Plevnan vuoden 2008 olutravintolaksi ja Sadonkorjuu - Tummat oluet
Taidetehtaalla -tapahtuman asiantuntijaraati puolestaan nimitti Plevnan oman Smörre Ruis I.P.A.:n vuoden olueksi.
Plevna on rento ja turhia kikkailematon olutravintola, jossa pääsee nauttimaan oluen kanssa mainiosti yhteen soittavia ruoka-annoksia.
- Olemme saksalaistyylinen oluttupa suomalaiseen henkeen. Poikkeamme keskieurooppalaisesta olutpanimosta oikeastaan vain poikkeuksellisen suurella olutvalikoimalla, kuvailee toimitusjohtaja Marika Tähtinen-Hakala.
Olutskaala onkin melkoinen. Omatuotanto-oluita löytyy vakioina 15 erilaista, joiden lisäksi on aina 1-3 vaihtuvaa kausiolutta. Ravintolan tarjonnasta löytyy lisäksi myös muiden, ulko- ja kotimaisten panimoiden tuotteita.
Paras olutravintola, paras olut
Plevna on niittänyt ansaitusti mainetta ja kunniaa: se on valittu vuoden 2008 olutravintolaksi Helsingin Beer Festivalin arvoisan raadin toimesta. Perusteluina valinnalle ovat olleet erityisesti oman panimon monipuolinen ja laadukas oluttarjonta ja konstailematon ruokalista. Myös Plevnan vankkaan arvostukseen oluenystävien piireissä sekä koti- että ulkopaikkakunnilla johtanut tinkimätön ja omaleimainen työskentely mainittiin perusteluissa.
- Tämä tunnustus tuli meille positiivisena yllätyksenä, kertoo toimitusjohtaja Marika Tähtinen-Hakala.
Plevna pokkaa ansaitun palkintonsa 11.4. festivaaleilla.
Plevna on saanut tunnustusta myös mainion Smörre Ruis I.P.A. -oluensa myötä. Kyseinen mallasjuoma nimittäin valittiin vuoden 2008 vuoden olueksi. Rapsakan rukiinen ale-olut syntyi pohjoismaisen yhteistyön hedelmänä, Plevnan Sam
Viitaniemen ja tanskalaisen Ælfabrikkenin Christian Andersenin toimesta.
Vuoden olueksi Smörre Ruis I.P.A. valittiin Porvoossa Sadonkorjuu - Tummat oluet
Taidetehtaalla -tapahtumassa. Olutfestivaalin asiantuntijaraati valitsi
Smörre Ruis I.P.A:n voittajaksi myös kotimaisten, yli 5-prosenttisten
pintahiivaoluiden sarjassa. Vuoden olut -kilpailussa oli kaikkiaan 20 olutosanottajaa eri sarjoissa..
Kahvilla maustettu Pikku-Pässi puskee lempeästi
Plevna on ihailtavan innovatiivinen ja energinen uusien oluiden kehittelyssään. Tuore tulokas on esimerkiksi Pikku-Pässi, englantilaistyylinen Brown Ale, jonka pökkäisy on pehmoinen ja kahvimaisen paahtunut. Mausteena on käytetty tamperelaisen Mokkamestarit-paahtimon Bahia-espressosekoitusta. Nimensä Pikku-Pässi on saanut Finlaysonin alueella viime vuosisadan alkupuolella toiminnassa olleelta samannimiseltä sähköveturilta.
Pikku-Pässillä on kunnia olla Suomen ensimmäinen kahvilla maustettu kaupallinen olut.
Innokasta ja innovatiivista kehitystyötä
Plevnan innokas ja energinen panimomestari Sam Viitaniemi kiinnostunut oluista ja olutkulttuurista, ja kehittää mielellään erilaisia oluita. Kun panimon yhteydessä on ravintola, saa kehitystyössä arvokkaan palautteenkin asiakkailta suoraan.
- Palaute tulee asiakkailta suoraan tiskillä, mikä on todella hyvä juttu, korostaa Marika.
Plevna tekee myös kansainvälistä olutyhteistyötä ulkomaisten panimoiden kanssa. Nyt vuorossa on yhteistyövisiitti tanskalaiseen pienpanimoon.
- Menemme Tanskaan Guest Brew -periaatteella, eli valmistamme heidän panimossaan yhteistyössä tanskalaisten kanssa Plevnan olutta, olut tankitetaan ja myydään Tanskassa.
Teksti: Ronja Honko
Kuvat: Toni Honko
Lue lisää
1.9.2010 Plevnan 16. Oktoberfest 13-19.9. esittelee Oktoberfest lagerin
29.3.2010 Oluen ja ruoan vahva liitto vei jälleen 50 suosituimman ravintolan listalle
8.2.2010 Plevnan Fingerporijazz on sarjakuvan, musiikin ja oluen ylistys
21.11.2009 Best Bars 2009: Tampereen huipuista Tuulensuu ja Plevna pitivät pintansa
28.9.2009 Panimoravintola Plevnan virtuaalinen panimokierros
6.9.2009 Plevnan 15-vuotisjuhlat ja Oktoberfest 18-27.9.
16.2.2009 Plevnan panimomestari laulutuulella
22.10.2008 Plevna pikkujouluilee
17.9.2008 Plevnan Oktoberfest 22.-29.9.2008
7.7.2008 Best Bars 2008: Plevna ja Tuulensuu sijoittuivat hienosti
17.4.2008 Plevna oluineen palkittiin parhaana kahdesti
21.1.2008 Pohjolan viikot Plevnassa 28.1.-10.2.2008
8.9.2007 Plevnan Oktoberfest 1.-7.10.2007
25.4.2007 Plevnan vapussa vuoden olutta, vahvaa panimosimaa ja musisointia
28.12.2006 Olutta ruoassa ja musiikkia ilmassa Plevnan teemaviikoilla
7.11.2006 Plevnan Pikkujoulut Humpuukimaakarien seurassa
29.8.2006 Plevnan Oktoberfest 18.9 - 24.9.2006
5.5.2006 Plevnan Panimo Simaa juodaan koko kesä
4.5.2006 1800-luvun olutta ja ruokaa Pumpulipäivien pidoissa
24.4.2006 Plevnan vapussa maistellaan Panimo Simaa
9.2.2006 Olutta ruoassa ja musiikkia ilmassa Plevnan teemaviikoilla
14.11.2005 Plevnan Pikkujoulut tarjoavat torvisoittoa ja huumoria
28.9.2005 Tallinbrass ja uusi juhlaolut vauhdittavat Plevnan Oktoberfestejä
5.5.2005 Plevnan Skottiviikonloppu saapuu jälleen
21.2.2005 Plevna julkaisee uuden ruokalistansa kohta remontin jälkeen
27.10.2004 Plevnan 10-vuotissynttäreitä juhlitaan viikonloppuna
1.10.2004 Plevnan 10. Oktoberfestit vauhdikkaissa juhlatunnelmissa
22.4.2004 Suomen ensimmäinen whiskymallasolut Plevnan Skottiviikolle
29.1.2004 Vuoden Hanaolueksi Plevnan Pale Ale
HuviOpas: Ravintolaesittely
Kotisivu: www.plevna.fi
| 
|