Plevnan uutuusolut on Fingerpori III - Raikas suomalainen täysmallasolut Fingerporilaisten makuun.
Oluttuvan tunnelmaa.
Plevnan saksalaistyylistä tunnelmaa luo myös tarjoilijoiden pukeutuminen.
Plevnan Fingerporijazz on sarjakuvan, musiikin ja oluen ylistys
Takuuvarman paikan Fingerporijazzeille voi varmistaa hankkimalla itselleen Fingerpori-tuopinalusen. Fingerporia on saatavilla Tampereella Plevnan lisäksi Oluthuone Panimomestarista ja Oluthuone Esplanadista.
Plevnassa töräytellään menemään 13.2. jazzin tahtiin, kun vietetään Fingerporijazzeja. Harvalla tapahtumalla on oma nimikkojuoma, mutta Plevnan Fingerpori, aromihumaloitu täysmallasolut, kulahtelee fingerporilaisten kurkuista alas musiikin tahtiin ensi lauantaina. Fingerporijazz on musiikki- ja sarjakuvatapahtuma Tampereen kirjamessuviikonloppuna. Fingerpori on Pertti Jarlan piirtämä jatkosarjakuvatarina, joka on saavuttanut ainutlaatuisen menestyksen. Fingerpori II -albumi oli vuoden 2009 myydyin kotimainen sarjakuvakirja. Tampereen kirjamessuilla ilmestyy nyt Fingerpori III sekä sarjakuva-abumin että oluen muodossa.
Kyseinen viikonloppu on pyhitetty myös ystävyydelle, sillä ystävänpäivää juhlitaan 14.2.
Fingerpori on Pertti Jarlan piirtämä jatkosarjakuvatarina, joka on saavuttanut ainutlaatuisen menestyksen. Fingerpori II -albumi oli vuoden 2009 myydyin kotimainen sarjakuvakirja: 18300 kpl. Tampereen kirjamessuilla ilmestyy siis Fingerpori III, sekä albumi että olut!
PROSECCO-PÄIVÄT 17.-20.3. PIEMONTESSA Vinoteca Del Piemonte on aloittanut italialaisiin ja raaka-aineisiin perustuvat teemaviikot.
Erilaisten teemojen seurassa haetaan mukavaa vaihtelua ja tiedossa onkin useita teemaviikkoja ainakin 19.6. asti.
Pirkanmaan Osuuskauppa on vuokrannut osoitteesta Kuninkaankatu 22-24 ravintolahuoneiston maanantaista 15.3.2010 alkaen. Osuuskauppa avaa lähiaikoina perinteiselle ravintolapaikalle Tampereen toisen Amarillo-seurusteluravintolan.
TAMPEREEN TOINEN AMARILLO KUNINKAANKADULLE
Pirkanmaan Osuuskauppa on vuokrannut osoitteesta Kuninkaankatu 22-24 ravintolahuoneiston maanantaista 15.3.2010 alkaen. Osuuskauppa avaa lähiaikoina perinteiselle ravintolapaikalle Tampereen toisen Amarillo-seurusteluravintolan.
RIISTAA KANGASALAN PAAKARISSA
Riista on edelleen vahvasti esillä ruokalistoilla niin lounaalla kuin
a´la cartella, jänistä, peuraa ja villiä villisikaa.
Talvi on tuonut tullessaan myös blinin ja eri mädit sekä mateen eri muodoissa nautittavaksi.
AAMULEHDEN LUKIJAT VALITSIVAT PIRKANMAAN PARHAAN RAVINTOLA-ANNOKSEN
Kansan parhaiten tuntemat paikalliset klassikkoannokset jylläsivät luontevasti Aamulehden äänestyksessä. Saludin Pippuripihvi voitti jälleen 29 äänellään. Muita suosion saavuttaneita ruokia ovat mm. Captain Hookin siivet, Pispalan Pulterin Superpihvi, Aryana ravintolan Oriental ja Maksaa pietarilaisittain Coussicca ravintolasta. Pyttipannu ja Currywursti Panimoravintola Plevnasta päihitti niukasti Tillikan pyttipannun
SALHOJANKADUN PUB JO 40 VUOTTA
Jo 40 vuotta brittityylistä pubikulttuuria Tampereella. 11 oluthanaa ja real ale, pullo-oluita ympäri maailman, siidereitä ja runsaasti muita pubiharrasteita kuten biljardi, tietovisailuillat, darts, lautapelejä sekä Canal Plussan suorat urheilulähetykset.
UKOSTA NYT MYÖS PUBIRUOKAA!
Jos nälkä yllättää, Ukosta saa nyt myös sormisyötävää. Ukko Nooan Arkkiwiisas tietokilpailu tiistaisin klo 21.
OHRANJYVÄSSÄ PERINNERUOKAA
Tiesitkö muuten, että Ohranjyvässä joka 3. maanantai läskisoosi-ilta. Perinneruokaa on jo kauan tarjoiltu Ohranjyvässä 25 hengen loppuunmyydylle asiakaskunnalle? 10 eurolla saa syödä niin paljon kuin jaksaa lisukkeineen hotkia ja jälkiruokana herkutellaan köyhilläritareilla. Pöytävaraus tarpeellinen.