
6.1.2006
Olutta ruoassa ja musiikkia ilmassa Plevnan teemaviikoilla
Kerää ystävät koolle, sillä helmikuussa Panimoravintola Plevnassa nautiskellaan panimomestarin menusta. Ma 13.2. alkava viikko tarjoillaan olutpohjaisia ruokia erikoislistalta ja viikko huipentuu viikonloppuna Humpuukimaakarien musisointiin.
Tiedossa on myös panimomestari Sam Viitaniemen uuden savuoluen ensiesittely, musisointia, riehakasta ja retevää meininkiä pitkien pöytien ääressä.
Miltä kuulostaa uutuusoluella maustettu annos Savustajan possua?
Kokonaisena savustettu porsaan ulkofile tarjoillaan Plevnan perinteisten pekoni-sipuliperunoiden, punakaalin sekä oman panimon uutuusoluella maustetun savuolutkastikkeen kera.

13.2. myyntiin tuleva James on Plevnan ensimmäinen savuolut.
Tumman kuparin värisessä juomassa on aavistuksen verran paahtunut, tervamainen ja täyteläinen mkau.
Oluen jälkimaussa sopiva katkeroiden puraisu.
Oluen savuisuus saadaan aikaan Saksan bambergista tulleista savumaltaista. Maltaat ovat saaneet arominsa kun niitä on savustettu pyökkitulella kuivatusvaiheessa. Aito olut erikoisuus, joka yllättää uuden tuttavan ja miellyttää ja lämmittää kokenuttakin maistelijaa.
|
Panimomestarin menu – olutta ruoassa
Ma 13.2. – su 26.2.2006
Valkosipulifriikin sipulikeitto VL 6,5e
Lihaliemipohjainen hieman voilla ja bock-oluellamme sekä timjamilla terästetty valkosipuli-sipulikeitto. Pinnalla leipäkrutonkeja ja juustoraastetta.
Irlantilaisen kalastajan lohta L 8e
Stoutilla maustettua graavilohta salaatin ja vihannesten kera.
Kreolin Katkarapupata L 10e
Tiilenpunainen tomaattinen stoutilla terästetty katkarapupata. Lisäksi mm. sipulia, purjoa, selleriä, persiljaa, valkosipulia ja cayennepippuria.
Kirsikkatarhan kanaa L 13e
Vahvassa liemessä ( mm. mustapippuri, korianteri, kumina, tuore inkivääri, hunaja, jalopeno sekä bock-oluemme ) marinoitua kanaa. Pariloidun broilerin seurana kirsikkaolutkastiketta sekä riisiä .
Veden viljaa VL 18e
Voilla paistettua ahvenfilettä, sipulilla ja kurkulla vahvistettua vehnäolutkastiketta, keitetyt perunat sekä vihreää salaattia.
Savustajan possua VL 16e
Kokonaisena savustettua porsaan ulkofilettä, Plevnan perinteiset pekoni-sipuliperunat, punakaalia sekä oman panimomme uutuusoluella maustettua savuolutkastiketta.
Panimomestarin Tähtifilé VL 22e
Naudan ulkofile on marinoitu Tähtioluessa jonka seurana balsamietikkaa ja mustapippuria. Kokonaisena paistettu file on kuorrutettu basilikalla, persiljalla ja parmesaanijuustolla. Filesiivujen seuraksi savuolutperunoita, lämpöisiä vihanneksia sekä kermaista mustapippuri –savuolutkastiketta.
Apilamaan lammasta VL 23e
Lampaan ulkofilé tumman stoutkastikkeen ja savuolutperunoiden kera. Lisäksi lämpöisiä vihanneksia.
Savupekonimakkaraa VL 13e
Tuhdinmakuisen makkaran lisänä savuolutperunaa ja vihanneksia.
Silkkipiirakka VL 6e
Silkkisen täyteläinen suklaapiiras jossa makua vahvistaa stout, kerma ja aavistus viskiä.
Bockjäädyke puolukkakastikkeen kera VL 5e
Lue lisää
8.11.2011 Plevna pikkujouluilee jälleen
8.11.2011 Pispalan Portteri on Plevnan uusi pienpanimo olut
19.9.2011 Plevnan 17. Oktoberfest 3-9.10. esittelee Oktoberfest Luomun
12.5.2011 Maailman suurin oluttuoppi saapui Plevnaan
1.4.2011 Fingerpori -sarjakuvan merkeissä pienpanimo-olutta, fingerfoodia ja musiikkia 4.-17.4.
1.9.2010 Plevnan 16. Oktoberfest 13-19.9. esittelee Oktoberfest lagerin
29.3.2010 Oluen ja ruoan vahva liitto vei jälleen 50 suosituimman ravintolan listalle
8.2.2010 Plevnan Fingerporijazz on sarjakuvan, musiikin ja oluen ylistys
21.11.2009 Best Bars 2009: Tampereen huipuista Tuulensuu ja Plevna pitivät pintansa
28.9.2009 Panimoravintola Plevnan virtuaalinen panimokierros
6.9.2009 Plevnan 15-vuotisjuhlat ja Oktoberfest 18-27.9.
16.2.2009 Plevnan panimomestari laulutuulella
22.10.2008 Plevna pikkujouluilee
17.9.2008 Plevnan Oktoberfest 22.-29.9.2008
7.7.2008 Best Bars 2008: Plevna ja Tuulensuu sijoittuivat hienosti
17.4.2008 Plevna oluineen palkittiin parhaana kahdesti
21.1.2008 Pohjolan viikot Plevnassa 28.1.-10.2.2008
8.9.2007 Plevnan Oktoberfest 1.-7.10.2007
25.4.2007 Plevnan vapussa vuoden olutta, vahvaa panimosimaa ja musisointia
28.12.2006 Olutta ruoassa ja musiikkia ilmassa Plevnan teemaviikoilla
7.11.2006 Plevnan Pikkujoulut Humpuukimaakarien seurassa
29.8.2006 Plevnan Oktoberfest 18.9 - 24.9.2006
5.5.2006 Plevnan Panimo Simaa juodaan koko kesä
4.5.2006 1800-luvun olutta ja ruokaa Pumpulipäivien pidoissa
24.4.2006 Plevnan vapussa maistellaan Panimo Simaa
9.2.2006 Olutta ruoassa ja musiikkia ilmassa Plevnan teemaviikoilla
14.11.2005 Plevnan Pikkujoulut tarjoavat torvisoittoa ja huumoria
28.9.2005 Tallinbrass ja uusi juhlaolut vauhdittavat Plevnan Oktoberfestejä
5.5.2005 Plevnan Skottiviikonloppu saapuu jälleen
21.2.2005 Plevna julkaisee uuden ruokalistansa kohta remontin jälkeen
27.10.2004 Plevnan 10-vuotissynttäreitä juhlitaan viikonloppuna
1.10.2004 Plevnan 10. Oktoberfestit vauhdikkaissa juhlatunnelmissa
22.4.2004 Suomen ensimmäinen whiskymallasolut Plevnan Skottiviikolle
29.1.2004 Vuoden Hanaolueksi Plevnan Pale Ale
HuviOpas: Ravintolaesittely
Kotisivu: www.plevna.fi
|