Gastropub Prahassa nautiskellaan tsekkiläiseen tapaan
Tammelan alueen Gastropub Praha on joka makuun sopiva pubi tsekkiteemalla. Paikassa viihtyvät niin naiset kuin miehetkin ja ikähaitarikin venyttäytyy pitkäksi. Tsekkiläisyys tulvahtaa esiin paitsi juomissa myös ruoassa.
Gastropubin etuna tavalliseen ravintolaan nähden on ruokanautintojen mahdollistaminen aina myöhäiseen iltayöhön asti. Prahan annokset ovat myös tasokkaita, eivätkä ravintolaruokien rinnalla kalpene.
- Meillä käytetään vain aitoja, laadukkaita raaka-aineita, ei eineksiä, selittää ravintoloitsija Jouni Tapio.
Gastropubista kun on kysymys, saa pubin keittiöstä tasokasta ja huolellisesti valmistettua purtavaa muuhunkin kuin ihan pikkunälkään. Esimerkiksi uuniperunan ja smetanan kera tarjottavaa Lammasmuhennosta haudutellaan uunissa vuorokauden verran.
Makkaralautasen paistettujen makkaroiden lajitelma oluessa haudutetun hapankaalin, piparjuurimajoneesin ja sinapin kyljessä on tunnetusti oluen hyvä ystävä. Pikkunälkään ja seurustelun lomassa maisteltaviksi sopivat esimerkiksi lämpimät voileivät tai erilaiset napostelulautaset valikoituine herkkuineen. Prahassa on myös erilaisia teemaviikkoja, jotka tuovat vaihtelua ruokalistaan-
Prahassa on laadukas valikoima erilaisia juomia, erityisesti tsekki-oluita. Juomatarjonta saattaa antaa mielikuvan kalleudesta, mutta gastropubissa hintataso on keskustan hintatasoon nähden kohtuullinen sekä juomien että ruokien suhteen. Lisäksi olutta maistellessa herännyttä nälkää voi tyynnytellä vielä myöhäiseenkin. Kokille saa esittää tilauksia puolilleöin asti. Keski-Euroopassa gastropubeissa ruokailu on tavanomainen osa päivän kulkua. Pubiin poiketaan päivällä lounastamaan ja illalla syömään.
- Haluamme tuoda pubiruokailun osaksi myös suomalaista arkipäivää, Jouni kertoo.
ELÄMÄÄ KAKSIOSSA
Kaksion asukit pitävät hyvästä ruuasta ja tunnelmasta. Herkullinen valkosipulietanoiden tuoksu leijuu keittiöstä.
SUSHIA LOUNASRAVINTOLASSA
Keskiviikon lisäksi myös perjantai on sushipäivä. 350-paikkainen ravintola palvelee aamiaisesta iltatilaisuuksiin asti.
GASTROPUB TUULENSUU LAAJENTAA AUKIOLOAIKAANSA
Tuulensuu avaa ovensa jatkossa kaikkina arkipäivinä jo kello 12:00. Keittiö aukeaa samaan aikaan joten Tuulensuussa voi poiketa iltapäiväjuoman ohella myös lounaalla. Tarjolla on koko ruokalistan valikoima.
TAMPEREEN NÄKÖALARAVINTOLA SAI UUDEN OMISTAJAN
Jo vuodesta 1944 alkaen toiminut näköalaravintola Hämeensilta saa uuden omistajan ja ilmeen. Sedu koskisen uusin yökerho on jo valmis avattavaksi ja odottaa avajaisiaan.
UPEITA KUVIA UUDISTUNEESTA RAVINTOLA NÄSINNEULASTA
Ravintola Näsinneulan uudistuneeseen ilmeeseen voi tutustua ammattisisustamisen ja tilasuunnittelun erikoislehti Prointeriorin avulla. Prointeriorin numerossa 2/11 kerrotaan Ravintola Näsinneulan uudistuksesta sekä sanoin että kuvin.
HAKAMETSÄN JÄÄHALLIIN AUKEAA HULLU PORO VIP
Hakametsän jäähallin VIP-tilat uudistuvat 16.9., kun hallissa aiemmin toimineen Manse Pubin entisiin tiloihin aukeaa Hullu Poro VIP. Tilat uudistetaan samalla ulkoisesti vastaamaan Hullu Poro-konseptia.
- Toivomme alkavan yhteistyön jatkuvan pitkään. VIP-asiakkaillamme on uusissa tiloissa entistä paremmat puitteet tarjoiluista ja ohjelmasta nauttimiseen sekä pelin seuraamiseen, sanoo Tapparan toimitusjohtaja Mikko Leinonen.
UUSI TTT-KLUBI VIE TAMPEREEN ILTA- JA YÖELÄMÄN UUSILLE RAITEILLE
Tampereen Työväen Teatterin uusi ravintolanäyttämö TTT-Klubi avataan lokakuussa Hämeenpuiston teatterikortteliin. Parhaillaan remontoitavaan tilaan on tulossa 240-paikkainen ravintolanäyttämö. TTT-Klubi avataan musikaalilla 5 vuoden rakkaus, jota tähdittävät Petra Karjalainen ja Jari Ahola. Tuomas Parkkisen ohjaaman musikaalin suomenkielinen kantaesitys on 5.10. Kapellimestarina on Eeva Kontu.
ROOSTERIN UUSI ROCKIN´ MENU
Rooster kuunteli kanta-asiakkaitan ja laajensi ruokalistaansa. Vanhojen tuttujen ruokien lisäksi tarjolla on uusia herkullisia annoksia.
Uutuuksina mainittakoon mm. uuniperuna-annokset eri täytteillä. Kuten myös Bread Hot Chili Peppers-leipä, joka on uskomattoman kokoinen, useamman henkilön chili con carne -leipä.
Myös salaatti-, pihvi- ja burgervalikoima kasvoi. Jack The Roosterista saat tulistakin tulisimman Death Burgerin!
OHRANJYVÄSSÄ PERINNERUOKAA
Tiesitkö muuten, että Ohranjyvässä joka 3. maanantai läskisoosi-ilta. Perinneruokaa on jo kauan tarjoiltu Ohranjyvässä 25 hengen loppuunmyydylle asiakaskunnalle? 10 eurolla saa syödä niin paljon kuin jaksaa lisukkeineen hotkia ja jälkiruokana herkutellaan köyhilläritareilla. Pöytävaraus tarpeellinen. Lue lisää: http://sivumaku.blogspot.com