Viime vuonna brittikokki Jamie Oliver laati Scandicin pienimmille vieraille
upean, inspiraatioita täynnä olevan lasten ruokalistan. Tänä vuonna Scandicissa
keskitytään kokous- ja konferenssivieraisiin, joille Jamie on suunnitellut uuden
elämyksellisen kokousmenun.
”Jamien uusi kokousmenu on osa kattavaa kokouskonseptia, jota kutsumme nimellä
Green Creative Energy. Vieraat huomaavat heti saapuessaan, että tarjoamme jotain
erilaista ja päivän aikana on luvassa lisää yllätyksiä. Scandic haluaa yhdessä
Jamie Oliverin kanssa välittää leikkisyyttä ja intohimoa, joiden ansiosta
vieraat saavat energiaa ja inspiraatiota pitkiin ja tärkeisiin kokouksiin”,
kertoo Scandicin kaupallinen johtaja Thomas Engelhart.
Mikä on Jamien salaisuus, kun on tarkoitus tarjota koko päivän kestävää
energiaa? ”Aloitetaan aamu energialatauksella eli pienellä aterialla, jossa on
paljon hyviä raaka-aineita kuten kauraa, pähkinöitä ja hedelmiä. Niillä saa
aivot käyntiin. Lounaan suosittuihin keittoihin olen lisännyt erilaisia reilusti
elinvoimaa tuovia lisukkeita ja herkullisia inspiroivia yksityiskohtia.
Kokousvieraat voivat seurustella samalla, kun he saavat koota keittonsa luovasti
oman maun mukaan”, kertoo Jamie.
Scandic palvelee vuosittain monia tuhansia kokous- ja konferenssivieraita.
Heidän ruoalle asettamansa vaatimukset ovat inspiroiva haaste Jamie Oliverille.
”Aikuisista on lasten tavoin mukavaa leikkiä ja pitää hauskaa! Tämä ajatus on
taustalla, kun laadin ruokalistoja. Ruoan pitää maistua hyvältä ja innostaa
keskusteluihin ja uusiin ideoihin. Olen valmistanut ruokaa monille vaativille
kokousvieraille, kuten G20-kokouksen osanottajille Lontoossa. Tiedän miten
tärkeää maistuva ja inspiroiva ruoka on kokouksen onnistumisen kannalta”, Jamie
Oliver kertoo.
Jamie Oliverin kokouselämyksiä tarjoillaan nyt kaikissa Scandic-hotelleissa.