Uudessa Iskelmäbaariosassa Seurahuoneen moderni ja retro sulautuvat tyylikkäästi yhteen.
Jo yli 30 vuoden ajan Hämeenpuistossa toiminut Seurahuone on illanvietto- ja rentoutumispaikka tanssiravintolan henkeen. Ravintolan kuuluisa motto on ollut jo vuosia:
Onni suosii rohkeaa ja rytmitajuista!
Iskelmätaivaan kiintotähti Janne Tulkki poikkesi kymmenvuotisjuhlakiertueellaan Elämää tulkiten myös Seurahuoneelle.Tällä kiertueella vierailevana tähtenä oli uusi iskelmätulokas Suvi Teräsniska.
Mikko Mäkeläinen on julkaissut jo viisi menestyksekästä albumia ja takonut monia hittibiisejä, jotka ovat olleet radiosoittojen kärjessä. Mikko on vahva iskelmän tulkitsija - tumma ääni on hurmannut kuulijat kautta maan. Hänessä on ainesta todelliseksi iskelmämusiikin legendaksi. Ahkerasti Myrskylyhty-yhtyeensä kanssa keikkaileva Mikko hurmaa yleisön tanssittavalla nykypäivän iskelmällä.
2003 Seinäjoen Tangomarkkinoiden kuningatar Saija Tuupanen kuuluu suosikkitanssittajiin.
Joulukuussa hänet tullaan taas näkemään ja kuulemaan 10 konsertin kiertueella, joka painottuu Itä-Suomen alueelle.
Kiireisen keikkakalenterin ohella Saija on ehtinyt myös studiolle ja uutta musiikkia odotteleville on lähiaikoina tulossa helpotusta.
Saija ja ammattimuusikoista koottu Tornados orkesteri lupaavat, että illan aikana esitettävä musiikki on varmasti
monipuolista ja tempot kohdallaan.
Hulppeat Huittisten pojat Markus Törmälä & FBI-beat ovat viime vuosina todistaneet, että kun sekoitetaan sopivassa suhteessa Huittisten humusta, uuden sukupolven turvetta ja vankkaa osaamista, saadaan sekoitus suomalaista iskelmää kansan makuun.
Kari Vepsä on vuoden 1996 Syksyn Sävel -voitostaan lähtien kuulunut Suomi-iskelmän ykkössuosikkeihin.
Rulettipöytä Seurahuoneella.
Uudet tuulet ovat puhaltaneet Seurahuoneella viime vuosina. 2006 juhlittiin uuden Casinon avajaisia ja 2007 uudistettiin ravintolan tanssilattia.
Legendaarinen tanssiravintola Seurahuone uudistui ja tarjoaa entistä parempaa ohjelmistoa.
Suosittujen keskiviikon Naistentanssien lisäksi ohjelmistoa ovat täydentäneet torstain tähtivierailijat, jotka ovat siivittäneet Seurahuoneen ennätysmäiseen suosioon viikollakin. Tähti-ilat saivat jatkoa myös vuodelle 2009.
Joka torstai tasokas bändi soittaa iskelmää ja tanssimusiikkia. Kaikki esiintyjät ovat Seurahuoneella ammattimuusikoita.
- Olen tosi innoissani, koska torstai-illat ovat virkistyneet huomattavasti. Tupa on ollut täynnä tanssitaitoisia asiakkaita ja sopivassa suhteessa myös hengaajia, joista monet tulevat paikalle myös
laadukkaan musiikin nautiskelijoina, kertoo Seurahuoneen esiintyjistä vastaava Johanna Tuomola Extraviihteestä. 14 vuoden kokemuksella hän on hoitanut Seurahuoneen musiikkitarjontaa 2006 vuoden kesästä lähtien.
Pitkät perinteet Tampereen ravintolahistoriassa
Seurahuoneella on pitkät perinteet. Tampereelle Seurahuone perustettiin jo vuonna 1866.
Pirkanmaan Osuuskaupalle Seurahuone tuli 1977, jolloin hotelli-ravintolasta tuli ravintola, koska majoitustiloja ei enää ollut uudessa toimipaikassaan Hämeenpuistossa.
Seurahuoneen menestyksen salaisuus on aina ollut livemusiikki – suomalaiseen makuun soittava ja mieluusti myös suomalainen orkesteri. Nimenvaihdoilla ei olla kikkailtu, vaan ravintolassa on aina luotettu suomalaisuuteen ja suomalaisiin.
Syksyn 2009 Tähti-illat
(Ennakkotietoja - Muutokset mahdollisia)
To 1.10 TÄHTI-ILLASSA : CHARLES PLOGMAN & TOMMYS
To 8.10 TÄHTI-ILLASSA : MIKKO MÄKELÄINEN & MYRSKYLYHTY
To 15.10 TÄHTI-ILLASSA : SAIJA TUUPANEN & TORNADOS
To 22.10 TÄHTI-ILLASSA : MARKO LÄMSÄ & PALLOSALAMA
To 29.10 TÄHTI-ILLASSA : JOHANNA DEBRECZENI & JOUNI KERONEN
TAMPEREEN TOINEN AMARILLO KUNINKAANKADULLE
Pirkanmaan Osuuskauppa on vuokrannut osoitteesta Kuninkaankatu 22-24 ravintolahuoneiston maanantaista 15.3.2010 alkaen. Osuuskauppa avaa lähiaikoina perinteiselle ravintolapaikalle Tampereen toisen Amarillo-seurusteluravintolan.
RIISTAA KANGASALAN PAAKARISSA
Riista on edelleen vahvasti esillä ruokalistoilla niin lounaalla kuin
a´la cartella, jänistä, peuraa ja villiä villisikaa.
Talvi on tuonut tullessaan myös blinin ja eri mädit sekä mateen eri muodoissa nautittavaksi.
AAMULEHDEN LUKIJAT VALITSIVAT PIRKANMAAN PARHAAN RAVINTOLA-ANNOKSEN
Kansan parhaiten tuntemat paikalliset klassikkoannokset jylläsivät luontevasti Aamulehden äänestyksessä. Saludin Pippuripihvi voitti jälleen 29 äänellään. Muita suosion saavuttaneita ruokia ovat mm. Captain Hookin siivet, Pispalan Pulterin Superpihvi, Aryana ravintolan Oriental ja Maksaa pietarilaisittain Coussicca ravintolasta. Pyttipannu ja Currywursti Panimoravintola Plevnasta päihitti niukasti Tillikan pyttipannun
SALHOJANKADUN PUB JO 40 VUOTTA
Jo 40 vuotta brittityylistä pubikulttuuria Tampereella. 11 oluthanaa ja real ale, pullo-oluita ympäri maailman, siidereitä ja runsaasti muita pubiharrasteita kuten biljardi, tietovisailuillat, darts, lautapelejä sekä Canal Plussan suorat urheilulähetykset.
UKOSTA NYT MYÖS PUBIRUOKAA!
Jos nälkä yllättää, Ukostaa saa nyt myös sormisyötävää. Ukko Nooan Arkkiwiisas tietokilpailu tiistaisin klo 21.
OHRANJYVÄSSÄ PERINNERUOKAA
Tiesitkö muuten, että Ohranjyvässä joka 3. maanantai läskisoosi-ilta. Perinneruokaa on jo kauan tarjoiltu Ohranjyvässä 25 hengen loppuunmyydylle asiakaskunnalle? 10 eurolla saa syödä niin paljon kuin jaksaa lisukkeineen hotkia ja jälkiruokana herkutellaan köyhilläritareilla. Pöytävaraus tarpeellinen.