
15.12.2006







Groove ja latinohenkinen Esperanza saavat seuraa, sillä Garcon Oy:n uusi ravintola Tabu yhdistää nämä ravintolat yhdeksi isoksi ravintolamaailmaksi.
|
Viinien maistelun uusia ulottuvuuksia Tabussa
Tabussa on mahdollista päästä viinin makuun monipuolisten ja uusia
ulottuvuuksia viineistä nauttimiseen tarjoavien tastingien muodossa.
Valita voi joko joko valmiin tasting-paketin tai sopia itselleen juuri
sopivaksi räätälöidystä tastingista.
Tarjolla on ohjatun ja omatoimi-tastingin lisäksi myös uusinta uutta,
visual tastingia. Visual tasting on leikkimielellä toteutettu tasting,
jossa oma näkemys ja kokemus viinistä maalataan kuvaksi lasilevylle
sivellintä käyttäen. Omatoimi-tastingissa asiakas saa Tabusta kaiken
tarvittavan viinien maisteluun: lasit, viinit ja tietoa aiheesta.
Tämän maistelun voi toteuttaa helposti vaikka ihan kahteen pekkaankin,
sillä asiakas maksaa ainoastaan viineistä. Ohjattu tasting tapahtuu
viiniasiantuntijan maistattaessa ja perehdyttäessä asiakkaita viinien
saloihin. Tabun oma, Sommèlier 2006-kisoissa hienosti pronssille
sijoittunut sommelière, Pia Peltoperä, ylistää viini-tastingien
monipuolisuutta ja on innokkaasti kehittämässä erilaisia
tasting-vaihtoehtoja.
- Viini-tasting soveltuu mihin vain! Ennen illallista, ystäväporukalle
tai vaikka yksin, kaksin, pikkujouluihin, illanistujaisiin, luettelee
Pia ja kertoo toteuttavansa mielellään nimenomaan asiakkaan toiveiden
mukaan räätälöityjä paketteja.
- Tastingin voi tehdä käytännössä mistä aiheesta ja viinistä vain, kertoo Pia.
Tabussa ollaankin kehittelemässä yhä uusia tasting-variaatioita
viineistä ja muistakin herkuista kiinnostuneille.
- Tarkoituksena olisi ensi vuodelle toteuttaa kuukausittain kaikille
avoin tasting-tilaisuus tai luento eri aiheista, esim. viini ja
juusto, kuohuviinit ja sen sellaista.
Luvassa on siis monimuotoisia opastustilaisuuksia herkkujen saloihin.
Teksti: Ronja Honko, HuviOpas.net
|