Takomo Bar&Terracella paistatellaan auringossa ja hyvässä palvelussa
Sokos Hotel Ilveksen takapihalle on kevään korvalla rakennettu muhkea terassi, Takomo Bar&Terrace. Nimensä suuri, 170 asiakaspaikan terassi sai kosken vastarannalla kohoavien Takon tehtaiden mukaan. Jos tällä terassilla ei aurinko paista, niin ei sitten paista muuallakaan, sillä aurinkoinen heittää säteitään Takomo Bar&Terracelle esteettömästi koko päivän. Kosken kuohuja kuunnellessa ja alarannan ihmisvilinään verkkaisesti tuijotellessa päivä tosin tuntuu varmasti leppoisan paisteiselta pilvisenäkin päivänä.
-Kaupungin ykköshotellilla on nyt kaupungin ykkösterassi! Takomo Bar&Terrace on tyylikäs aikuisten terassi, jossa on rantabulevardifiilistä. Ja sijaintihan on aivan mieletön, terassin suunnittelutiimin jäsen Manta Viitakoski hehkuttaa.
-Sisustuksessa on haettu yksinkertaista tyylikkyyttä, jotta mahtava ympäristö pääsee parhaalla tavalla oikeuksiinsa, Manta lisää.
Terassin sijainti on tosiaan melkoisen mahtava. Auringonpaisteinen istuskella, jonne koskelta kuitenkin käy usein vilvoittava tuulenvire. Ja vaikka terassi on kaupungin keskipisteessä, ei liikenteen melu kuitenkaan ole häritsevän suuri. Pienet sadekuurotkaan eivät lannista, sillä sateen sattuessa juomiaan nauttimaan voi vetäytyä katoksen alle, jossa lounge-nurkkaus suo pehmeän sohvan suojeluksen.
-Jos keli muuttuu aivan armottomaksi, voi terassipäivää jatkaa Masuunin baarissa, leppoisa ravintolapäällikkö Ville Pulkkinen muistuttaa.
Takomo Bar&Terrace aikoo vallata parhaan paikan Tampereen terassikansan sydämistä paitsi hulppeilla puitteillaan, myös hyvällä palvelulla. Työntekijät ovat käyneet palvelukoulutuksen ja palvelupäälliköt vielä valvovat hyvän palvelun toteutumista. Ville lupaa lupsakasti jopa tarjoilla pöytiin. Myös laadukkaalla tuotevalikoimalla, taidokkaasti valmistetuilla juomasekoituksilla sekä samppanjalla etsitään reseptiä muista terasseista erottautumiseen. Samppanja kesäisen kosken partaalla pöytään tarjoiltuna ja leppeässä paisteessa siemailtuna on kyllä varmasti vetämisen arvoinen naru! Ja miksei viileän hileinen taidokkaasti valmistettu drinkkikin houkuta terassille nautiskelemaan.
-Kesäisen raikkaat, maukkaat ja viilentävät frozenit tulevat olemaan tämän kesän juttu, Ville lupaa.
Takomo Bar&Terracen antimista pääsee nauttimaan vapusta alkaen aina elokuun loppuun asti.
ELÄMÄÄ KAKSIOSSA
Kaksion asukit pitävät hyvästä ruuasta ja tunnelmasta. Herkullinen valkosipulietanoiden tuoksu leijuu keittiöstä.
SUSHIA LOUNASRAVINTOLASSA
Keskiviikon lisäksi myös perjantai on sushipäivä. 350-paikkainen ravintola palvelee aamiaisesta iltatilaisuuksiin asti.
GASTROPUB TUULENSUU LAAJENTAA AUKIOLOAIKAANSA
Tuulensuu avaa ovensa jatkossa kaikkina arkipäivinä jo kello 12:00. Keittiö aukeaa samaan aikaan joten Tuulensuussa voi poiketa iltapäiväjuoman ohella myös lounaalla. Tarjolla on koko ruokalistan valikoima.
TAMPEREEN NÄKÖALARAVINTOLA SAI UUDEN OMISTAJAN
Jo vuodesta 1944 alkaen toiminut näköalaravintola Hämeensilta saa uuden omistajan ja ilmeen. Sedu koskisen uusin yökerho on jo valmis avattavaksi ja odottaa avajaisiaan.
UPEITA KUVIA UUDISTUNEESTA RAVINTOLA NÄSINNEULASTA
Ravintola Näsinneulan uudistuneeseen ilmeeseen voi tutustua ammattisisustamisen ja tilasuunnittelun erikoislehti Prointeriorin avulla. Prointeriorin numerossa 2/11 kerrotaan Ravintola Näsinneulan uudistuksesta sekä sanoin että kuvin.
HAKAMETSÄN JÄÄHALLIIN AUKEAA HULLU PORO VIP
Hakametsän jäähallin VIP-tilat uudistuvat 16.9., kun hallissa aiemmin toimineen Manse Pubin entisiin tiloihin aukeaa Hullu Poro VIP. Tilat uudistetaan samalla ulkoisesti vastaamaan Hullu Poro-konseptia.
- Toivomme alkavan yhteistyön jatkuvan pitkään. VIP-asiakkaillamme on uusissa tiloissa entistä paremmat puitteet tarjoiluista ja ohjelmasta nauttimiseen sekä pelin seuraamiseen, sanoo Tapparan toimitusjohtaja Mikko Leinonen.
UUSI TTT-KLUBI VIE TAMPEREEN ILTA- JA YÖELÄMÄN UUSILLE RAITEILLE
Tampereen Työväen Teatterin uusi ravintolanäyttämö TTT-Klubi avataan lokakuussa Hämeenpuiston teatterikortteliin. Parhaillaan remontoitavaan tilaan on tulossa 240-paikkainen ravintolanäyttämö. TTT-Klubi avataan musikaalilla 5 vuoden rakkaus, jota tähdittävät Petra Karjalainen ja Jari Ahola. Tuomas Parkkisen ohjaaman musikaalin suomenkielinen kantaesitys on 5.10. Kapellimestarina on Eeva Kontu.
ROOSTERIN UUSI ROCKIN´ MENU
Rooster kuunteli kanta-asiakkaitan ja laajensi ruokalistaansa. Vanhojen tuttujen ruokien lisäksi tarjolla on uusia herkullisia annoksia.
Uutuuksina mainittakoon mm. uuniperuna-annokset eri täytteillä. Kuten myös Bread Hot Chili Peppers-leipä, joka on uskomattoman kokoinen, useamman henkilön chili con carne -leipä.
Myös salaatti-, pihvi- ja burgervalikoima kasvoi. Jack The Roosterista saat tulistakin tulisimman Death Burgerin!
OHRANJYVÄSSÄ PERINNERUOKAA
Tiesitkö muuten, että Ohranjyvässä joka 3. maanantai läskisoosi-ilta. Perinneruokaa on jo kauan tarjoiltu Ohranjyvässä 25 hengen loppuunmyydylle asiakaskunnalle? 10 eurolla saa syödä niin paljon kuin jaksaa lisukkeineen hotkia ja jälkiruokana herkutellaan köyhilläritareilla. Pöytävaraus tarpeellinen. Lue lisää: http://sivumaku.blogspot.com