
| 
2.10.2007

Kaksi kaverusta kuvittelevat kirjoittaneensa maailmanmenestysmusikaalin, jonka suuntana on tie tähtiin. Aiheenaan ei enempää eikä vähempää kuin kirjapainotaidon
keksijä Johann Gutenberg – joten aikamatka 1450-luvulle voi alkaa. Heillä ei ole näyttelijöitä, ei orkesteria eikä aavistustakaan tulevasta – mutta heillä on
rutkasti hattuja! Tänä iltana he asettavat itsensä tulikasteeseen tässä hulvattoman hysteerisessä lavashowssa, joka saattaisi viedä heidät Broadwaylle.

Ravintola Tammerin puitteen ovat erinomaiset kahden miehen esitykseen 1400-luvun aikakauteen sijoittuvassa näytelmässä.
Lue myös Sokos Hotel Tammerin (ent. Grand Hotel Tammer) artikkeli:
mannermaista tyyliä historiallisessa miljöössä
|
Pikkujouluidea!
Tuoreeltaan palkittu "Painetaan painetaan! ...sano Gutenberg" Tammerissa
Ravintola Tammerissa herkutellaan seisovan pöydän antimien jälkeen myös kirjapainotaidon keksijän Johann Gutenbergin maailmassa 1450-luvun aikakaudella. ”PAINETAAN PAINETAAN! …sano GUTENBERG!” saa pohjoismaisen kantaesityksensä perjantaina 12.10.2007
Tuoreeltaan palkittu näytelmä on yleisön ja lehdistön kiitoksia maailmalla kerännyt kahden miehen musikaali
Scott Brownin ja Anthony Kingin luoma näytelmä nähdään Tampereen Komediateatterin toteutuksena.
TEKIJÄPARI SCOTT BROWN ja ANTHONY KING
Scott Brown on esiintynyt lukuisissa produktioissa Upright Citizens Brigade – teatterissa, hän loi alkuperäisen Bud Davenportin roolin musikaalissa ”GUTENBERG!”. Teatterityönsä ulkopuolella hän kirjoittaa artikkeleja, arvosteluita mm. Time ja Entertainment Weekly – lehtiin.
Anthony King asuu New Yorkissa, hän kirjoittaa, ohjaa ja esiintyy. Hän on luonut useita yhden miehen produktioita. Hän on tehnyt myös runsaasti televisiotöitä. Kingin töihin kuuluu myös ohjauksia pienemmissä teattereissa mm. ”1940s Radio Hour”, ”Joseph and the Amazing Technicolor Dreamcoat” sekä ”Chorus Line” – musikaalit. Hän on kirjoittanut myös GQ ja Entertainment Weekly – lehtiin. Anthony King on nykyään Upright Citizens Brigade – teatterin taiteellinen johtaja New Yorkissa, jossa hän joka lauantai-ilta esiintyy improvisoidussa komediaillassa ”Reuben Williams: As seen on TV”.
Tekijäkaksikko kirjoitti Tampereen Komediateatterin käsiohjelmaan mm. ”Ennen kuin Gutenbergistä tuli musikaali, se oli pelkkä ”vitsi”. Koska Anthony King oli palkattomana harjoittelijana newyorkilaisessa teatterissa, ja hänen tehtäviinsä kuului seuloa ihmisten lähettämiä, tilaamattomia musikaalikäsikirjoituksia, hän joutui käymään läpi käsittämättömän määrän mitä ihmeellisimpiä luomuksia. King päätti yhdessä Scott Brownin kanssa esittää otteen järkyttävästä (mutta vielä olemattomasta) musikaalista – kirjapainotaidon keksimisestä…nähdäkseen mitä hänen pomonsa sanoisi siitä. Ja sitten – juuri kuten niitä ihmisiä, joita King ja Brown herjasivat – heistä itsestäänkin tuli oman kehnon taiteensa viettelemiä. Ja he alkoivat mietiskellä: keitä nämä ihmiset oikein ovat, jotka luovat näitä hirvittäviä teoksia. Mikä saisi ihmiset niin hurjasti paiskomaan teatterimuodon kanssa, johon on sotkeutunut niin paljon rahaa ja hulluutta? Ja koska Kingillä ja Brownilla ei ollut rahaa, he valitsivat hulluuden – ja näin he saattoivat valmiiksi vielä olemattoman shown, ja loivat kehykset koe-esitykselle. Näin syntyivät Doug Simon ja Bud Davenport.
MUSIKAALIN ”PAINETAAN PAINETAAN! …sano GUTENBERG!” HISTORIAA
Musikaali kehitettiin Upright Citizen`s Brigade – teatteriin vuonna 2003, ja ote musikaalista esitettiin vuonna 2005 osana The New York Musical Festival ”komediasarjassa”. Maailman kantaesitys nähtiin Lontoossa Jermyn Street – teatterissa tammikuussa 2006. Nämä kaikki esitykset kehittelivät Scott Brown ja Anthony King, jotka myös näyttelivät edellä mainituissa. Yhdysvaltojen ensi-ilta nähtiin vuonna 2006 New Yorkin Musical Theatre – festivaaleilla, jossa se sai kolme NYMF-palkintoa. Teoksen esittivät taitavat näyttelijä-koomikot Christopher Fitzgerald ja Jeremy Shamos. Tämä produktio jatkoi voittokulkuaan kriitikoitten ylistämänä 59E59 Theaters – teatterissa ja pyöri miltei 200 esityksen voimin off-Broadwaylla, josta se on nyt lähtenyt kansalliselle kiertueelle. ”Gutenberg” on ollut lukuisten arvostettujen teatteripalkintojen ehdokkaana finaalisarjassa, mm. ”2007 Outer Critics Circle Award for Best Outstanding New Off-Broadway Musical”, ”2007 Drama Desk Award for Outstanding Book of a Musical”, ”2007 Drama Desk Award for Outstanding Director of a Musical” sekä ”Lortel Award for Outstanding Musical”. Musikaalista on tulossa myös niin kutsuttu ”cast album” sekä sen odotetaan leviävän ympäri maailmaa. Tampereen Komediateatteri on ylpeä, että sen ”GUTENBERG!” on ensimmäinen vieraskielinen esitys tästä menestysteoksesta.
LEHTIEN KERTOMAA
Suuret valtakunnalliset lehdet kuten mm. The New York Times, The New York Post ja Daily News ovat lanseeranneet ”Gutenbergin” voittokulkua sanoillaan: ”Häikäisevä menestys! Kuka olisi uskonut että musikaali kirjapainotaidon keksijästä pitää sisällään niin paljon nauruja? ´Gutenberg` osoittaa että kaksi näyttelijää ja naulakollinen hattuja voi laajeta mihin vaan…kekseliäimpiä näyttämötaidon voimannäytteitä. The Producers kohtaa Gutenbergin…kuin Monty Pythonin koko seurue olisi ottanut haltuunsa nämä kaksi simppeliä kaveria tässä innoittavassa parodiassa. Voitokas, nerokas ja hykerryttävä. Hysteerisen hullutteleva ja briljantti. Musikaaliteatterin hauskimpia vitsejä! Tuore ja eloisa!”
”PAINETAAN PAINETAAN! …sano GUTENBERG!” MUSIKAALIN TARINA
Vuonna 1450 Johan Gutenberg keksi kirjapainotaidon; New Jerseyssä Bud Davenport ja Doug Simon kirjoittivat musikaalin hänestä vuonna 2007. Heillä ei ole näyttelijöitä, orkesteria tai aavistustakaan siitä tulevaisuudesta, mutta heillä on rutkasti hattuja. Tänä iltana he asettavat itsensä näytteille tässä hulvattomassa eepoksessa musikaalin koe-esityksessä tuottajille, jotka saattaisivat viedä heidän unelmansa tähtiin…
MUSIKAALIN TEKIJÄTIIMI TAMPEREEN KOMEDIATEATTERISSA
Freelance-teatteriohjaaja Timo Rissanen sai järjestettyä hyvin tuoreeltaan pohjoismaiset kantaesitysoikeudet Tampereen Komediateatterille. Hän teki tänä keväänä 50. ohjauksensa, ja on toiminut urallaan sekä näyttelijänä, ohjaajana että teatterinjohtajanakin. Hän on perehtynyt paljon myös musikaaliteatterin tekemiseen maailmalla, ja ohjannut useita musiikkiteatteriproduktioita mm. ”Grand Hotel”, ”Forever Plaid (sekä Tampereen Komediateatteriin että Savonlinnan kaupunginteatteriin), ”Hetkemme koittaa”, ”Mame – nainen kuin unelma”, ”Iloinen leski”, ”Oklahoma”. Syksyllä 2007 on tulossa myös ohjaukset Keravan Oopperalle operetista ”Sirkusprinsessa” sekä Tampereen Komediateatteriin maailmankuulu koko perheen musiikkiseikkailu ”Lumiukko – The Snowman”.
Rissanen vastaa ”Gutenberg!” – musikaalin suomennoksesta, ohjauksesta sekä koreografiasta. Puvustuksesta vastaa Ulla-Riitta Lehtonen ja lavarakennelmasta Santtu Ronkainen.
Doug Simonin hulvattomassa roolissa nähdään Tampereen Teatterin legendaarinen, pitkäaikainen tähti, näyttelijä Seppo Mäki, jolle tulee 50 vuotta täyteen näyttämön palkeilla. Hänen aisapariaan Bud Davenportia näyttelee lahjakas tenori Aku Sajakorpi, jonka monet muistavat jo ”Forever Plaid” sekä ”Viiden pennin oopperan kummitus” – musikaaleista. Muusikkoina vuorottelevat taitavat pianistit Anna Saarenoja ja Suvimarja Halmetoja.
| Pe 12.10. | klo 20 | Painetaan Painetaan! ...sano Gutenberg | Ravintola Tammer, Tampereen Komediateatteri |
| La 13.10. | klo 20 | Painetaan Painetaan! ...sano Gutenberg | Ravintola Tammer, Tampereen Komediateatteri |
| To 18.10. | klo 20 | Painetaan Painetaan! ...sano Gutenberg | Ravintola Tammer, Tampereen Komediateatteri |
| Pe 19.10. | klo 20 | Painetaan Painetaan! ...sano Gutenberg | Ravintola Tammer, Tampereen Komediateatteri |
| To 25.10. | klo 20 | Painetaan Painetaan! ...sano Gutenberg | Ravintola Tammer, Tampereen Komediateatteri |
| Pe 26.10. | klo 20 | Painetaan Painetaan! ...sano Gutenberg | Ravintola Tammer, Tampereen Komediateatteri |
| La 27.10. | klo 20 | Painetaan Painetaan! ...sano Gutenberg | Ravintola Tammer, Tampereen Komediateatteri |
| To 1.11. | klo 20 | Painetaan Painetaan! ...sano Gutenberg | Ravintola Tammer, Tampereen Komediateatteri |
| Pe 2.11. | klo 20 | Painetaan Painetaan! ...sano Gutenberg | Ravintola Tammer, Tampereen Komediateatteri |
| La 3.11. | klo 20 | Painetaan Painetaan! ...sano Gutenberg | Ravintola Tammer, Tampereen Komediateatteri |
| To 8.11. | klo 20 | Painetaan Painetaan! ...sano Gutenberg | Ravintola Tammer, Tampereen Komediateatteri |
| Pe 9.11. | klo 20 | Painetaan Painetaan! ...sano Gutenberg | Ravintola Tammer, Tampereen Komediateatteri |
| La 10.11. | klo 20 | Painetaan Painetaan! ...sano Gutenberg | Ravintola Tammer, Tampereen Komediateatteri |
| To 15.11. | klo 20 | Painetaan Painetaan! ...sano Gutenberg | Ravintola Tammer, Tampereen Komediateatteri |
| La 17.11. | klo 20 | Painetaan Painetaan! ...sano Gutenberg | Ravintola Tammer, Tampereen Komediateatteri |
| To 22.11. | klo 20 | Painetaan Painetaan! ...sano Gutenberg | Ravintola Tammer, Tampereen Komediateatteri |
| Pe 23.11. | klo 20 | Painetaan Painetaan! ...sano Gutenberg | Ravintola Tammer, Tampereen Komediateatteri |
| To 29.11. | klo 20 | Painetaan Painetaan! ...sano Gutenberg | Ravintola Tammer, Tampereen Komediateatteri |
| Pe 30.11. | klo 20 | Painetaan Painetaan! ...sano Gutenberg | Ravintola Tammer, Tampereen Komediateatteri |
| La 1.12. | klo 20 | Painetaan Painetaan! ...sano Gutenberg | Ravintola Tammer, Tampereen Komediateatteri |
Artikkelit - Ravintola Tammer & Vihtorin Kirjasto & Trattoria Tammerin puisto:
6.2.2012 UUSI LISTA: Trattoriassa kotimaista pihvihärkää ja itse tehtyä tutti-frutti sorbettia
12.12.2011 Vuoden viimeinen Ipanema Cover & Bossa lounge -perjantai Vihtorissa
12.12.2011 Vuoden viimeinen taidekaraoke Vihtorin kirjastossa 13.12.
7.11.2011 Isänpäivä - Tammerissa pöytä koreana isänpäivän kunniaksi 13.11.
31.10.2011 Huippuvieraiden tähdittämä Vihtorin kirjallisuusilta Tammerin juhlasalissa
24.10.2011 Mestareiden Sadonkorjuujuhla järjestetään lauantaina 29.10.2011 Tammerissa
5.10.2011 Vihtorin kirjallisuusillat puhuttavat
21.9.2011 Vihtorin kirjaston kolmannet simpukkaviikot jatkuvat 15.10. asti
9.9.2011 Trattorian syksyn ruokalista on saanut vaikutteita muun muassa Alpeilta
7.9.2011 Ipanema Cover & Bossa lounge -perjantait Vihtorissa
7.9.2011 Mestareiden Sadonkorjuujuhla järjestetään lauantaina 29.10.2011 Tammerissa
12.8.2011 Trattorian lounaat palaavat kesätauolta
9.5.2011 Kevään viimeinen taidekaraoke Vihtorin kirjastossa 10.5.
18.4.2011 Sokos Hotel Tammer toimii jälleen Pietá-draaman näyttämönä
12.4.2011 Trattorian parsaviikot jatkuvat 15.6. asti
14.2.2011 Trattorian uuden ruokalistan salaisuus on raaka-aineissa
1.4.2011 Vihtorin kirjaston kirjamessuilla 8.-9.4.2011 kansanedustajaehdokkaat astuvat ulos kirjakaapista
7.2.2011 Taidekaraoke Vihtorissa tiistaina 8.2.
18.1.2011 Sinisimpukat ja Ipanema Cover & Bossa lounge Vihtorissa
14.9.2010 Lombardia-viikot Trattoriassa 15.11. asti
31.8.2010 Sinisimpukat ja Ipanema Cover & Bossa lounge palaavat Vihtoriin
5.7.2010 Trattoriassa bossanovan ja samban rytmejä tänä kesänä
28.5.2010 Uusi puistoravintola Trattoria kesänautiskelijalle
7.5.2010 Kevään viimeinen Ipanema Cover & Bossa Lounge Vihtorissa 7.5.
29.4.2010 Tammerin puistoon uusi italialainen ravintola
20.4.2010 Vihtorin teemaillassa keskiviikkona Cava
13.4.2010 Taidekaraokea Vihtorissa keskiviikkona
26.3.2010 Valot sammuvat Tampereen Sokos Hotelleissa
10.3.2010 Joutsenmerkki saapui Sokos Hotel Tammeriin
8.3.2010 Olut Vihtorin teemaillassa keskiviikkona 10.3.
8.3.2010 Ipanema Cover & Bossa Lounge jatkuu keväällä Vihtorissa
4.2.2010 Tammer - upea ympäristö juhlaan ja hääyöhön
4.2.2010 Ystävänpäivänä 14.2. Tammerin laskiaisriehatunnelmiin
4.2.2010 Vihtorin kirjaston kevät kuohuu ja kuhisee tapahtumia
4.2.2010 Kaskinen, Heiskanen ja Häkämies aloittavat Vihtorin kirjaston dekkarivuoden
17.9.2009 Vihtorin Kirjasto on ympärivuorokautinen kaupunkiolohuone
16.9.2009 Grand Hotel Tammer juhli komeasti 80-vuotispäiviään
27.7.2009 Uuteen uskoon uudistettu Tammer on avoinna jälleen
26.5.2009 Uusi ravintola Vihtorin kirjasto avattiin
23.12.2008 Grand Hotel Tammer uudistuu täydellisesti
22.10.2008 Pikkujoulut kosken partaalla Sokos Hotelleissa
3.10.2008 Nostalgiset pikkujoulut Tammerissa
22.8.2008 Lähiruoan juhlaa Tammerin ja Masuunin Mestarien Pöydässä
10.6.2008 Kesä kukoistaa Tammerin terassilla
Arkistoidut
3.4.2008 Runsas lounasnoutopöytä houkuttelee Tammeriin
2.10.2007 Tuoreeltaan palkittu "Painetaan painetaan! ...sano Gutenberg" Tammerissa
19.3.2007 Rotisseurs Mestarien herkut katetaan jälleen Masuunissa ja Tammerissa
14.2.2007 Sokos Hotel Tammer - mannermaista tyyliä historiallisessa miljöössä
14.2.2007 Tammer - upea ympäristö juhlaan ja hääyöhön
9.10.2006 Kabaree buffet & Viiden pennin oopperan kummitus Tammerissa
5.9.2006 Mestarien pöydässä Masuunissa ja Tammerissa
4.7.2006 Tammer - Upea ympäristö juhlaan
15.6.2006 Fabergén ajan makunautintoja Ravintola Tammerissa
14.2.2005 Tammerin ohjelmallisissa illoissa tarjolla herkkuja ja hyvää mieltä
» HuviOpas.net ravintolaesittely
» Ravintolan kotisivu
» Hotellin kotisivu
| 
|