
23.12.2008

Tammerin linnamainen juhlasali toimii myös aamiaissalina. Kesällä herkutella voi myös Tammerin puistoravintolassa.

Kuuluisa Marskin sviitti, jota pidettiin aikanaan varattuna Mannerheimille.

Tammerin käytävillä.

Tammerin käytävillä.

|
Grand Hotel Tammer uudistuu täydellisesti
Yksi Suomen hotellien helmistä - Grand Hotel Tammer – uudistetaan täysin. Ensi vuonna 80 vuotta täyttävän hotellin kunnostamisessa tullaan vaalimaan perinteitä ja noudatetaan 1920-luvun mannermaista tyyliä. Ovet sulkeutuvat väliaikaisesti joulukuun 19. päivä ja hotellikaunotar avautuu vierailleen ensi vuoden toukokuun 24. päivä. Hotellin täydelliseen uudistamiseen investoidaan kuusi miljoonaa euroa.
”Tulemme uudistamaan talon sisältäpäin kokonaan. Ainoastaan ulkoseiniin ei puututa, mutta kaikki muu kunnostetaan huolella arkkitehti Bertel Strömmerin alkuperäistä suunnitelmaa silmälläpitäen”, kertoo hotellinjohtaja Irmeli Puolanne, joka vastaa Sokos Hotels -ketjun Tampereen hotelleista.
Hotellin koko talotekniikka vaatii uudistusta ja samalla kaikki sisätilat kunnostetaan. Kyseessä on huomattava kunnostusprojekti ja muun muassa keittiön sijainti alakerrassa muuttuu. Grand Hotel Tammer on Museoviraston suojelema kohde, joten esimerkiksi loistokas suuri ruokasali pysyy täysin ennallaan ja saa ainoastaan uuden, raikkaamman yleisilmeen.
Uudistuksesta vastaa MTV3:n T.i.l.a -sisutusohjelmastakin tuttu sisustusarkkitehti Pirkko-Liisa Topelius. Hänelle sisustuksen lähtökohtana on vaalia ”strömmeriläistä” arkkitehtuuria, kuitenkin ripaus pehmeämmin. Värimaailma tulee olemaan vaalean sinivihreää, unohtamatta silkin, sametin ja kullanhohdon pehmeyttä. Alkuperäiset huonekalut tullaan kunnostamaan ja muun muassa hotellin sisäovet ovat jatkossakin aitoja 1920-luvun peiliovia.
Uusi ravintola hotellivieraille ja kaupungin asukkaille
Grand Hotel Tammerissa on lumovoimaa: sen tunnelma, rauha, palvelun laatu sekä kaunis miljöö Tammerkosken tuntumassa tekevät siitä ainutlaatuisen hotellin. Se on myös tamperelaisille rakas juhlatalo. Uudistuksen yhteydessä Tammerin aulan läheisyyteen avautuu uusi rennonoloinen ravintola, joka toimii hotelliasukkaiden lisäksi myös kaupunkilaisten uutena viihtyisänä olohuoneena kauniine koskinäkymineen.
Hotelli on erityisesti työmatkaajien ja muun muassa kulttuuria rakastavien pariskuntien suosiossa. Mutta kesällä hotellin asukkaiden kulttuuriharrastukset suuntautuvat esimeriksi Särkänniemen huvipuistoon, sillä osa hotellin suurista huoneista soveltuu mainiosti lapsiperheiden lomanviettotarpeisiin.
Tammerin asiakkaita palvellaan kunnostustöiden aikana Sokos Hotel Ilveksessä ja Sokos Hotel Villassa, ja henkilökunta siirtyy väliaikaisesti työskentelemään näihin hotelleihin. Tammerille on ominaista uskollinen ja pitkään palvelut henkilökunta, josta osa haluaa pitää pienen hengähdystauon kunnostustöiden aikana.
”Koko henkilökuntamme odottaa ilolla ensi vuoden toukokuun 24. päivää, jolloin entistä kiehtovampi hotelli täyttyy jo ensimmäisistä kongressivieraista. Ainoa huolemme on nyt, mihin majoitamme rakkaan haamumme uudistustyön ajaksi”, Puolanne hymyilee. Legendan mukaan käytävillä liikkuu yhä talon ensimmäinen hovimestari, pietarilainen Alexander Grobowsky. Hän ja suoraan Cannesista saapunut ravintoloitsija Alexander Adlivankinin hallitsivat ensimmäisinä hienostunutta Grand Hotel Tammeria.
Artikkelit - Ravintola Tammer & Vihtorin Kirjasto & Trattoria Tammerin puisto:
6.2.2012 UUSI LISTA: Trattoriassa kotimaista pihvihärkää ja itse tehtyä tutti-frutti sorbettia
12.12.2011 Vuoden viimeinen Ipanema Cover & Bossa lounge -perjantai Vihtorissa
12.12.2011 Vuoden viimeinen taidekaraoke Vihtorin kirjastossa 13.12.
7.11.2011 Isänpäivä - Tammerissa pöytä koreana isänpäivän kunniaksi 13.11.
31.10.2011 Huippuvieraiden tähdittämä Vihtorin kirjallisuusilta Tammerin juhlasalissa
24.10.2011 Mestareiden Sadonkorjuujuhla järjestetään lauantaina 29.10.2011 Tammerissa
5.10.2011 Vihtorin kirjallisuusillat puhuttavat
21.9.2011 Vihtorin kirjaston kolmannet simpukkaviikot jatkuvat 15.10. asti
9.9.2011 Trattorian syksyn ruokalista on saanut vaikutteita muun muassa Alpeilta
7.9.2011 Ipanema Cover & Bossa lounge -perjantait Vihtorissa
7.9.2011 Mestareiden Sadonkorjuujuhla järjestetään lauantaina 29.10.2011 Tammerissa
12.8.2011 Trattorian lounaat palaavat kesätauolta
9.5.2011 Kevään viimeinen taidekaraoke Vihtorin kirjastossa 10.5.
18.4.2011 Sokos Hotel Tammer toimii jälleen Pietá-draaman näyttämönä
12.4.2011 Trattorian parsaviikot jatkuvat 15.6. asti
14.2.2011 Trattorian uuden ruokalistan salaisuus on raaka-aineissa
1.4.2011 Vihtorin kirjaston kirjamessuilla 8.-9.4.2011 kansanedustajaehdokkaat astuvat ulos kirjakaapista
7.2.2011 Taidekaraoke Vihtorissa tiistaina 8.2.
18.1.2011 Sinisimpukat ja Ipanema Cover & Bossa lounge Vihtorissa
14.9.2010 Lombardia-viikot Trattoriassa 15.11. asti
31.8.2010 Sinisimpukat ja Ipanema Cover & Bossa lounge palaavat Vihtoriin
5.7.2010 Trattoriassa bossanovan ja samban rytmejä tänä kesänä
28.5.2010 Uusi puistoravintola Trattoria kesänautiskelijalle
7.5.2010 Kevään viimeinen Ipanema Cover & Bossa Lounge Vihtorissa 7.5.
29.4.2010 Tammerin puistoon uusi italialainen ravintola
20.4.2010 Vihtorin teemaillassa keskiviikkona Cava
13.4.2010 Taidekaraokea Vihtorissa keskiviikkona
26.3.2010 Valot sammuvat Tampereen Sokos Hotelleissa
10.3.2010 Joutsenmerkki saapui Sokos Hotel Tammeriin
8.3.2010 Olut Vihtorin teemaillassa keskiviikkona 10.3.
8.3.2010 Ipanema Cover & Bossa Lounge jatkuu keväällä Vihtorissa
4.2.2010 Tammer - upea ympäristö juhlaan ja hääyöhön
4.2.2010 Ystävänpäivänä 14.2. Tammerin laskiaisriehatunnelmiin
4.2.2010 Vihtorin kirjaston kevät kuohuu ja kuhisee tapahtumia
4.2.2010 Kaskinen, Heiskanen ja Häkämies aloittavat Vihtorin kirjaston dekkarivuoden
17.9.2009 Vihtorin Kirjasto on ympärivuorokautinen kaupunkiolohuone
16.9.2009 Grand Hotel Tammer juhli komeasti 80-vuotispäiviään
27.7.2009 Uuteen uskoon uudistettu Tammer on avoinna jälleen
26.5.2009 Uusi ravintola Vihtorin kirjasto avattiin
23.12.2008 Grand Hotel Tammer uudistuu täydellisesti
22.10.2008 Pikkujoulut kosken partaalla Sokos Hotelleissa
3.10.2008 Nostalgiset pikkujoulut Tammerissa
22.8.2008 Lähiruoan juhlaa Tammerin ja Masuunin Mestarien Pöydässä
10.6.2008 Kesä kukoistaa Tammerin terassilla
Arkistoidut
3.4.2008 Runsas lounasnoutopöytä houkuttelee Tammeriin
2.10.2007 Tuoreeltaan palkittu "Painetaan painetaan! ...sano Gutenberg" Tammerissa
19.3.2007 Rotisseurs Mestarien herkut katetaan jälleen Masuunissa ja Tammerissa
14.2.2007 Sokos Hotel Tammer - mannermaista tyyliä historiallisessa miljöössä
14.2.2007 Tammer - upea ympäristö juhlaan ja hääyöhön
9.10.2006 Kabaree buffet & Viiden pennin oopperan kummitus Tammerissa
5.9.2006 Mestarien pöydässä Masuunissa ja Tammerissa
4.7.2006 Tammer - Upea ympäristö juhlaan
15.6.2006 Fabergén ajan makunautintoja Ravintola Tammerissa
14.2.2005 Tammerin ohjelmallisissa illoissa tarjolla herkkuja ja hyvää mieltä
» HuviOpas.net ravintolaesittely
» Ravintolan kotisivu
» Hotellin kotisivu
|