
13.4.2010
 Kuva: Jorma Rajamäki

Kuva: Jorma Rajamäki
|
Puutarha ja Kotimaan Matkailumessut Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa 16.-18.4.2010
Huhtikuinen messuviikonvaihde Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa 16. - 18.4.2010 houkuttelee ottamaan reilun harppauksen kohti kesää, kun Puutarha ja Kotimaan Matkailumessut virittävät kansan pihapiirin rakentamiseen ja somistamiseen sekä matkailutunnelmiin. Lapsiperheiden messuilua helpottaa lasten oma ohjelma 1-9-vuotiaiden Lastenfestareilla.
Puutarha 2010 -messut huomioivat sekä omakoti-, kerros- ja rivitalon asujia sekä myös mökkeilijöitä. Messuilla on tarjolla tuotteita, palveluja ja tietoa tee-se-itse-miehille ja -naisille eli kaikelle kansalle. Laaja tarjonta antaa työkalut ja visiot niin pihan perustusten tekemiseen kuin vaikkapa kasveilla ja kalusteilla somistamiseen sekä trendikkääseen hyötykasvatuksen harrastamiseen. Esillä ovat vahvasti myös muun muassa kesäkeittiöt, kivituottajat, pihavalaistus sekä huvimajat. Oma teemakokonaisuutensa ovat puutarhan muokkaamiseen ja rakentamiseen tarkoitetut työkoneet, joita pääsee messuilla testaamaan. Ohjelmassa on esimerkiksi keittiömestareiden kesäkeittiöesityksiä, Tampere Flower Open -kukkasidontakilpailu, työnäytöksiä, tietoiskuja, paneelikeskusteluja, kyselytunteja sekä Vuoden kasvin, Vuoden Puutarhatuotteen ja kasviuutuuksien esittelyt. Messujen juontajina ovat Sonja Lumme ja Leena Sarvi. Puutarha-messut järjestää Tampereen Messut Oy yhteistyössä Tampereen Puutarhaseura ry:n kanssa
Kotimaan Matkailumessuilla suunnataan ajatukset kohti kesän reissuja
Kotimaan Matkailumessuilla tutkailtavina ovat maatila- ja perhemajoitus, kylpylät, hotellit, lomakylät, tapahtumat, kuntien ja kaupunkien matkailutarjonta, nähtävyydet, teatterit, huvipuistot, matkatoimistot ja matkanjärjestäjät, mökki-, auto- ja venevuokraamot sekä muut alan palvelut ja tuotteet. Ohjelmalavalla on luvassa viihteellisiä esityksiä, ja messuilla esiintyvät myös tangokuninkaalliset Amadeus ja Jenna Bågeberg. Lisäksi messujen avajaispäivänä julkistetaan nyt ensimmäistä kertaa jaettavan Vuoden Kotimaan Matkailuyritys -palkinnon saaja. Perusteluina voivat olla esimerkiksi merkittävä matkailuteko, innovatiivinen yritystoiminta tai huomattava menestyminen ja tunnettuus alalla.
Ensimmäistä kertaa järjestettävät Lastenfestarit houkuttelevat hauskanpitoon
Perheiden messuilua helpottavat 1-9-vuotiaille tarkoitetut Lastenfestarit, joiden ohjelmassa on muun muassa temppuratoja, puuhapajoja ja Lasten Laulukilpailu Karuselli. Festareilla ovat mukana esimerkiksi tutut hahmot Mimi ja Kuku, Hilarius Hiiri, Aarne Alligaattori, Ville Viikinki, Peppi Pitkätossu sekä Muumipeikko.
www.kotimaanmatkailumessut.fi
Artikkelit:
26.9.2011 ASTA Koti -messut inspiroivat sisustamiseen ja kunnostamiseen 30.9 - 2.10.2011
22.2.2011 Hevoset 2011 -messut Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa 8. - 10.4.2011
1.2.2011 Asta Rakentaja 2011 -messut ja Keräily Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa 11.-13.2.2011
13.4.2010 Puutarha ja Kotimaan Matkailumessut Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa 16.-18.4.2010
17.9.2009 Lokakuussa Asta Syksy muuttuu Asta Koti -messuiksi
18.8.2009 Syyskuu tuo alihankintateollisuuden tulevaisuuden tekijät Tampereelle
2.3.2009 Tampereen Messu- ja Urheilukeskus muuntuu hevosareenaksi 20. - 22.3.2009
31.12.2008 Käytännönläheistä tietoa rakentamiseen Asta-Rakentaja 2009 -messuilta 13.-15.2.
21.12.2007 Asta-Rakentaja 2008 -messut pidetään Tampereella 15.-17. helmikuuta
21.12.2007 Koko kansan kirjatapahtumassa on ohjelmaa koko perheelle
19.10.2007 Rakentamisen ja asumisen Asta Syksy -messut alkoivat Tampereella
19.10.2007 Rakentaja-näyttely ja Asta Kevät -messut yhdistyvät yhdeksi
5.3.2007 Kotimaan matkailun ykköstapahtuma huhtikuussa Tampereella
5.3.2007 Vapaalla 07 on koko perheen uusi liikunnallinen messutapahtuma
20.4.2006 Uusi messutapahtuma houkuttelee tutustumaan kotimaan matkailukohteisiin
» Kotisivu
|