
Päivitetty 12.4.2012

Alansa maailmanmestari Arto Rastas mieltää lähiruuan nimenomaan lähikunnissa tuotettuina elintarvikkeina. Näin ollen esimerkiksi Lapissa tuotettu poronkäristys tulisi nauttia nimenomaan Lapin maisemissa, eikä lennättää eteläsuomalaisten ruokalautaselle.
– Siitähän ollaan montaakin mieltä, että mikä se kilometriraja on, mutta itse näkisin, että lähiruokaa on nimenomaan sellainen, jonka tuotantoon voi vaikkapa käydä tutustumassa ja jonka kuljetus on ympäristöystävällistä, Rastas määrittelee.
Lue koko juttu: http://www.tahtiuutiset.fi/juttu/kokki-arto-rastaalla-on-kestava-ajatus
|
Viiniviikon Winemaker’s-illalliset huipentuvat Tampereen Viinimessuihin
Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa on 13.–15.4.2012 ensimmäistä kertaa viiniharrastamisen erikoismessut. Samalla viikolla tunnetuissa tamperelaisissa ravintoloissa järjestetään viiniaiheisia Winemaker’s-illallisia. Viiniviikko huipentuu Tampereen Viinimessujen viinipruuveihin, luentoihin, maistajaisiin sekä osastojen oheisohjelmaan. Messut lupaavat asiantunteville harrastajille ja tavallisille viineistä kiinnostuneille kuluttajille tietoa viineistä sekä ammattilaisten opastusta esimerkiksi tulevan kesän juhlaviinien valintaan. Näytteilleasettajia on yhteensä noin 40 Suomesta, Italiasta, Espanjasta ja Itävallasta. Esillä on yli 30 viinitilaa ja satoja eri viinejä.
– On hienoa tehdä yhteistyötä Tampereen Viinimessuja järjestävän Tampereen Messut Oy:n kanssa. Haluamme osaltamme tukea uutta viiniharrastajien tapahtumaa ja olla mukana vahvistamassa mielikuvaa Tampereesta viinikaupunkina. Tarjoilemme keskiviikosta lauantaihin 11.–14.4. yhdessä italialaisten viinintekijöiden kanssa suunnitellun Winemaker’s-illallisen. Viinintekijät Mastrojannin ja Tolainin viinitiloilta ovat myös itse paikalla kertomassa ja maistattamassa viinejään. Tarjolla on lisäksi erihintaisia maistelupaketteja näiden tilojen viineistä, kertoo ravintola Tiilihovin hovimestari Mika Lintula.
Lisäksi ravintola Henriksissä pääsee nauttimaan koko kyseisen viikon ajan Pohjois-Italian makuja. Henriksissä on luvassa Lombardian alueen viinejä ja herkullinen menu, jonka talon keittiö loihtii tällä kertaa Tenuta Scarpa Colombia -viinitalon viineille. Henriks myös arpoo kaikkien viinimenun maistaneiden kesken kahden yön majoituksen kyseisellä viinitilalla. Lauantaina 14.4. ravintola C puolestaan järjestää ainutlaatuisen Winemaker’s-illallisen, jonka pääroolissa ovat Valentina Cubin viinit. Viinintekijä Valentina Cubi myös vierailee henkilökohtaisesti illallisella.
Huipputastingissa kahdeksan viiniä maailman huipulta – kaikkina messupäivinä myös peruskurssi
Messuilla pidettävien viiniaiheisten luentojen yhteydessä järjestetään myös maksullisia viinimaistajaisia eli viinipruuveja. Asiantuntijoina nähdään esimerkiksi viiniekspertti ja VIINI-kirjan kirjoittaja André Dominé, ensimmäisenä suomalaisena Master of Wine -tutkinnon suorittanut Essi Avellan sekä Timo Jokinen, Mika Vanne ja Annastiina Jäppinen. Timo Jokisen haastattelu TähtiUutiset-verkkolehdessä: www.tahtiuutiset.fi
Punaviinien huipputasting! -luennolla on lauantaina 14.4. ainutlaatuinen mahdollisuus päästä maistamaan arvokkaita kulttiviinejä. Sunnuntaina 15.4. perehdytään muun muassa kuplivan juhlajuoman saloihin Samppanjakoulussa. Sunnuntaina on myös mielenkiintoinen viinipruuvi, jossa tutustutaan tunnettujen urheilijoiden, kuten Wayne Gretzkyn, Jarno Trullin ja Jean Alesin omistamien tilojen viineihin. Kaikkina messupäivinä järjestetään myös Viinien peruskurssi.
Juusto- ja tapasbaari lupaa herkkuhetkiä sekä vinkkejä viinijuustojen valintaan
Yhteistyössä tamperelaisen Juustosopin kanssa toteutettavassa tapas- ja juustobaarissa messuvierailla on mahdollisuus maistella, miten erilaiset viinit ja juustot sopivat yhteen sekä herkutella myös muilla tarjottavilla.
– Juustot ja viinit ovat maukas kaksikko. Tarjoamme maistiaisia ja annamme mielellämme vinkkejä juustoviinien valintaan. Lisäksi juustoja kannattaa käyttää rohkeasti ruoanlaitossa. Juustoja voi ostaa messuilta kotiin viemisiksikin. Messuilla on myös mahdollisuus nähdä, miten kokonaista 40 kg:n juustotahkoa käsitellään sekä työstetään juustolangoin ja -veitsin, sanoo Juustosopin yrittäjä Eija Ahvenjärvi.
Messuvieraat pääsevät maistelemaan viinejä kahden euron hintaisilla maistelulipukkeilla, joita voi ostaa viinialueelta. Tarkemmat ohjeistukset osoitteessa www.tampereenviinimessut.fi. Lomalinja tuo viimeisenä messupäivänä sunnuntaina klo 12.00–12.45 ohjelmalavalle pirkanmaalaisen vaskikvintetti The River Brass Bandin. Dixiland- ja ragtimemusiikin lisäksi kuullaan Välimeren musiikkia ja viiniin liittyviä lauluja.
Keväinen supermessuviikonloppu 13.–15.4.2012 Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa. Kaikki neljä hallia käytössä, yhteensä noin 450 näytteilleasettajaa. Puutarha-messut, Kotimaan Matkailumessut, Tampereen Kirjamessut, Tampereen Viinimessut ja Keräily. Pääsylippu oikeuttaa tutustumaan samalla vierailulla kaikkiin viiteen messutapahtumaan.
Tapahtuman kotisivu: tampereenviinimessut.fi
Artikkelit:
8.11.2012 Suomen Kädentaidot -messut 16.–18.11.2012 Tampereella
28.9.2012 Kotimaiset designalan kärkinimet ovat mukana Tampereen Asta Koti -messuilla 5. - 7.10.2012
12.4.2012 Viiniviikon Winemaker’s-illalliset huipentuvat Tampereen Viinimessuihin
12.4.2012 Viikonlopun Kotimaan Matkamessuilla etelästä pohjoiseen
30.3.2012 Supermessuviikonloppu: viisi tapahtumaa ja yli 500 näytteilleasettajaa 13. - 15.4.2012
14.3.2012 Sofi Oksanen ja Michael Monroe tähdittävät huhtikuisia Tampereen Kirjamessuja
26.9.2011 ASTA Koti -messut inspiroivat sisustamiseen ja kunnostamiseen 30.9 - 2.10.2011
22.2.2011 Hevoset 2011 -messut Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa 8. - 10.4.2011
1.2.2011 Asta Rakentaja 2011 -messut ja Keräily Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa 11.-13.2.2011
13.4.2010 Puutarha ja Kotimaan Matkailumessut Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa 16.-18.4.2010
17.9.2009 Lokakuussa Asta Syksy muuttuu Asta Koti -messuiksi
18.8.2009 Syyskuu tuo alihankintateollisuuden tulevaisuuden tekijät Tampereelle
2.3.2009 Tampereen Messu- ja Urheilukeskus muuntuu hevosareenaksi 20. - 22.3.2009
31.12.2008 Käytännönläheistä tietoa rakentamiseen Asta-Rakentaja 2009 -messuilta 13.-15.2.
21.12.2007 Asta-Rakentaja 2008 -messut pidetään Tampereella 15.-17. helmikuuta
21.12.2007 Koko kansan kirjatapahtumassa on ohjelmaa koko perheelle
19.10.2007 Rakentamisen ja asumisen Asta Syksy -messut alkoivat Tampereella
19.10.2007 Rakentaja-näyttely ja Asta Kevät -messut yhdistyvät yhdeksi
5.3.2007 Kotimaan matkailun ykköstapahtuma huhtikuussa Tampereella
5.3.2007 Vapaalla 07 on koko perheen uusi liikunnallinen messutapahtuma
20.4.2006 Uusi messutapahtuma houkuttelee tutustumaan kotimaan matkailukohteisiin
» Kotisivu
|