
14.2.2008

Kuvat: Maaret Väkinen
|
Tuotetalo esittelee kävijöille tuotteita aidossa ympäristössä
Uusi Asta-Rakentaja 2008 -messutapahtuma järjestetään 15.-17. helmikuuta Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa. Asta-Rakentajan järjestää Tampereen Messut Oy yhteistyössä Tampereen ammattikorkeakoulun ja Puusuutarit ry:n kanssa.
Asta Kevät -messujen ja Rakentaja-näyttelyn yhdistäminen on mahdollistanut runsaan ja monipuolisen ohjelmatarjonnan. Perjantaina ohjelma suunnataan erityisesti ammattilaisille ja viikonloppuna rakentamisesta, remontoinnista ja asumisesta kiinnostuneelle suurelle yleisölle. Lauantaina ja sunnuntaina messuilla nähdään Remontti-Reiska ja Apumies-Ari.
- Asta-Rakentaja 2008 -messuilla on yhteensä 230 näytteilleasettajaa, joten tapahtumassa on esillä laaja valikoima tuotteita ja palveluita. Messujen ohjelmatarjonta on myös erittäin monipuolinen kokonaisuus. Messuille rakennetusta Tuotetalosta kävijät saavat esimerkkiä materiaalivalintoihin ja sunnuntaina järjestettävä hyväntekeväisyyshuutokauppa tarjoaa mahdollisuuden tukea Tampereen yliopistollisen sairaalan vastasyntyneiden teho-osastoa, kertoo tuoteryhmäpäällikkö Sirpa Virtanen Tampereen Messut Oy:stä.
Puusuutarit ry toteuttaa messuille 50 neliön suuruisen Tuotetalon. Tuotetalossa voi tutustua saunan, kylpyhuoneen, olohuoneen ja keittiön rakennusmateriaaleihin sekä sisustusratkaisuihin. Materiaalipintoihin on myös tehty rakenneleikkauksia, jotta näkyvissä olisivat kaikki rakennekerrokset. Tuotetaloon on koottu kuudenkymmenen eri yrityksen tarjoamia tuotteita. Tuotetalosta kävijät saavat ideoita ja vinkkejä omaan kotiin. Erilaisia materiaaliratkaisuja on helpompi vertailla, kun materiaaleja voi tarkastella aidossa ympäristössä esitteiden sijaan.
Hyväntekeväisyyshuutokauppa kerää rahaa vastasyntyneiden teho-osastolle
Hyväntekeväisyyshuutokauppa on tuttu perinne Puusuutareiden aiemmin järjestämistä Rakentaja-näyttelyistä. Huutokaupan tuotto on aina lahjoitettu lyhentämättömänä hyväntekeväisyyteen ja tänä vuonna varat ohjataan Tampereen yliopistollisen sairaalan vastasyntyneiden teho-osastolle.
Huutokaupattavat tuotteet on kerätty Pirkanmaan alueelta Puusuutareiden toimesta. Huudettavana on paljon hyviä ja arvokkaita lahjoituksia, muun muassa valmiiksi tyhjiöity Inverter-ilmalämpöpumppu, työkaluja ja vaatteita, kosmetiikkaa sekä lahjakortteja. Tuotteissa ei ole lähtöhintoja, vaan ne kaupataan huutokauppasääntöjen mukaan suurimman tarjouksen tehneelle.
Monipuolista ohjelmaa sekä ammattilaisille että suurelle yleisölle
Asta-Rakentaja 2008 -messujen ensimmäinen päivä on suunnattu etenkin alan ammattilaisille. Perjantain runsas seminaariohjelma tarjoaa tietoa alan näkymistä ja antaa vastauksia rakentamisen sekä asumisen ajankohtaisiin kysymyksiin. Työnäytöksistä ja tietoiskuista voivat hyötyä niin ammattilaiset kuin viikonlopun messuvieraatkin. Viihteellistä ohjelmaa on luvassa lauantaina ja sunnuntaina, kun messujen Ohjelmalavalla esiintyvät Joka Kodin Asuntomarkkinat -ohjelman Remontti-Reiskana tunnettu Jorma Piisinen ja Apumies-Arina tunnettu Ari Lahti. Remontti-Reiska ja Apumies-Ari vastaavat viikonlopun aikana kävijöiden remonttikysymyksiin ja avustavat työnäytöksissä.
Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksen pääsisäänkäynnin yhteydessä jaetaan kävijöille jokaisena messupäivänä kolmetuhatta Asta-Rakentajan tuotekassia. Kassi sisältää muun muassa remontoinnin ja rakentamisen erikoislehden Osaava Kodinrakentaja ja Viking Linen risteilyyn oikeuttavan bonuskortin. Lisäksi Rakentaja.fi-palvelu tarjoaa kaikille messukävijöille uuden 400-sivuisen Rakenna & Remontoi -kirjan. Teoksen voi noutaa näyttelyhallin aulasta.
Asta-Rakentaja -messujen kanssa samana viikonloppuna 16.-17. helmikuuta 2008 järjestetään Henki ja elämä -kirjafestivaalit.
Lue lisää Asta-Rakentaja 2008 -messuista:
www.asta-rakentaja.fi
10.2.2008

Kuvat: Maaret Väkinen
|
Rakentaja-näyttely ja Asta Kevät -messut yhdistyvät yhdeksi
15.-17. helmikuuta 2008
Tampereella pidettäviin rakentamisen ja asumisen messuihin on luvassa merkittäviä uudistuksia ensi keväänä, kun Asta Kevät -messut ja Rakentaja-näyttely yhdistyvät yhdeksi tapahtumaksi. Uusi Asta-Rakentaja 2008 -messutapahtuma järjestetään 15.-17. helmikuuta 2008 Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa. Asta-Rakentaja 2008 -messut järjestää Tampereen Messut Oy yhteistyössä Tampereen ammattikorkeakoulun ja Puusuutarit ry:n kanssa. Puusuutarit ry:n jäsenet ovat TAMKin rakennustekniikan 3. ja 4. vuosikurssin opiskelijoita. Tapahtuman järjestäjäosapuolet allekirjoittivat sopimuksen yhteistyöstä tiistaina 9. lokakuuta 2007.
- Olemme erittäin iloisia Puusuutarit ry:n ja TAMKin kanssa alkaneesta yhteistyöstä. Yhdistämällä kahden merkittävän rakentamista ja asumista esittelevän tapahtuman vahvuudet, voimme tarjota yhdellä messuosallistumisella näytteilleasettajille entistä enemmän kontakteja pirkanmaalaisiin rakentajiin ja remontoijiin. Messuvieraille puolestaan voimme tarjota entistä antoisamman tapahtuman. Asta-Rakentaja 2008 -messujen järjestämisen lisäksi haluamme tiivistää yhteistyötämme opiskelijoiden kanssa myös muissa tapahtumissa, sanoo toimitusjohtaja Hannu Vähätalo Tampereen Messut Oy:stä.
- Tampereen ammattikorkeakoulu on Suomen suurin rakennusalan kouluttaja, joten tuomme tapahtumaan osaltamme alan tuoreinta tietoa ja osaamista. Haluamme myös tukea opiskelijatoimintaa uusien konseptien kehittämisessä ja innostaa opiskelijoita yritysyhteistyöhön. Rakentaminen on jo itsessään suurten projektien hallintaa. Asta-Rakentaja 2008 -messujen järjestämisessä tehtävän uudenlaisen yhteistyön myötä rakennusalan opiskelijat saavat erinomaista kokemusta ammattimaisesta tapahtumajärjestämisestä ja projektinhallinnasta. Ammattikorkeakoulussa työelämäyhteistyö on avainasemassa, mistä tämä messuprojekti on yksi hyvä esimerkki, toteaa TAMKin rehtori Markku Lahtinen.
- Yhteistyön kautta yhdistyvät opiskelijoiden rakennusalakoulutus ja -yhteydet sekä ajantasaisten messujen toteuttamisen mahdollistavat tilat. Tapahtuman tarjonnalla tullaan palvelemaan paremmin sekä näytteilleasettajia että messukävijöitä, koska etujen yhdistyessä järjestämisen ammattimaisuus tulee korostumaan. Neljänkymmenen Rakentaja-näyttelyn järjestämisen jälkeen opiskelijat saavat tuoreen näkökulman messujen järjestämiseen ja vahvan yhteistyökumppanin messujen toteutukseen. Suurin varsinainen muutos opiskelijoille on ajankohdan ja paikan vaihtuminen. Toivomme, että palveluita ja ohjeita hakeva yleisö löytää uuden järjestämispaikan. Odotamme siis suuren luokan yleisötapahtumaa, joka palvelee kaikkia osapuolia, kertoo Puusuutarit ry:n puheenjohtaja Matti Sunell.
Asta-Rakentaja 2008 on laaja rakentamisen ja asumisen messutapahtuma
Pirkanmaalla on vahvat perinteet pienrakentajille suunnattujen tapahtumien järjestämisessä. Puusuutarit ry ja Tampereen ammattikorkeakoulu ovat järjestäneet Rakentaja-näyttelyn Tampereella jo neljäkymmentä kertaa. Tampereen Messut Oy on toteuttanut Asta-messut kuusitoista kertaa. Uusi Asta-Rakentaja 2008 tulee olemaan laaja rakentamisen ja asumisen messutapahtuma, joka tarjoaa pientalorakentajille, remontoijille, kodin kunnostajille ja sisustajille runsaasti tuotteita ja palveluita rakentamiseen, asumiseen ja remontointiin. Hyödyllistä tietoa saa näyttelyosastojen ohella myös tietoiskuista ja työnäytöksistä.
Asta-Rakentaja -messujen kanssa samana viikonloppuna 16.-17. helmikuuta 2008 järjestetään Henki ja elämä -kirjafestivaalit. Messuvierailla on mahdollisuus tutustua samana päivänä samalla lipulla molempiin Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa järjestettäviin tapahtumiin.
Asta Syksy -messut järjestetään jatkossakin omana tapahtumanaan
Perinteiset Asta Syksy -messut pidetään ensi viikolla 19.-21. lokakuuta 2007 Messu- ja Urheilukeskuksessa. Asta-messut järjestettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa myös keväällä, jolloin tapahtuma tunnettiin nimellä Asta Kevät. Tämä kevään tapahtuma yhdistyy nyt Rakentaja-näyttelyn kanssa. Asta Syksy -messujen järjestämiseen uudella Asta-Rakentaja -messutapahtumalla ei ole vaikutusta vaan Tampereen Messut Oy järjestää syksyn messut jatkossakin omana tapahtumanaan. Asta Syksy 2008 -messut on 10.-12. lokakuuta 2008 Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa.
Artikkelit:
26.9.2011 ASTA Koti -messut inspiroivat sisustamiseen ja kunnostamiseen 30.9 - 2.10.2011
22.2.2011 Hevoset 2011 -messut Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa 8. - 10.4.2011
1.2.2011 Asta Rakentaja 2011 -messut ja Keräily Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa 11.-13.2.2011
13.4.2010 Puutarha ja Kotimaan Matkailumessut Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa 16.-18.4.2010
17.9.2009 Lokakuussa Asta Syksy muuttuu Asta Koti -messuiksi
18.8.2009 Syyskuu tuo alihankintateollisuuden tulevaisuuden tekijät Tampereelle
2.3.2009 Tampereen Messu- ja Urheilukeskus muuntuu hevosareenaksi 20. - 22.3.2009
31.12.2008 Käytännönläheistä tietoa rakentamiseen Asta-Rakentaja 2009 -messuilta 13.-15.2.
21.12.2007 Asta-Rakentaja 2008 -messut pidetään Tampereella 15.-17. helmikuuta
21.12.2007 Koko kansan kirjatapahtumassa on ohjelmaa koko perheelle
19.10.2007 Rakentamisen ja asumisen Asta Syksy -messut alkoivat Tampereella
19.10.2007 Rakentaja-näyttely ja Asta Kevät -messut yhdistyvät yhdeksi
5.3.2007 Kotimaan matkailun ykköstapahtuma huhtikuussa Tampereella
5.3.2007 Vapaalla 07 on koko perheen uusi liikunnallinen messutapahtuma
20.4.2006 Uusi messutapahtuma houkuttelee tutustumaan kotimaan matkailukohteisiin
» Kotisivu
|