
Päivitetty 1.9.2006
Tampereen Teatterin monipuolinen syyskausi alkaa
Tampereen Teatterissa nähdään syyskaudella 2006 kokonaiset seitsemän ensi-iltaa, joista varmasti odotetuin on jo usean sukupolven hurmannut musikaali My Fair Lady. Ihastuttavan musikaalin lisäksi Tampereen Teatteri tarjoaa mm. farssia ja draamaa.
George Bernard Shaw`n käsikirjoitukseen perustuvan My Fair Ladyn lisäksi teatteriyleisölle esitetään Daniel Katzin menestysteoksesta dramatisoitu kotimainen kantaesitys Kun isoisä Suomeen hiihti, teatterimaestro Dario Fon kidnappausfarssi Francescan ryöstö, pohjoismaista uutta draamaa edustava Michael Drukerin komedia Paavo 1,5 sekä Ibsen-juhlavuoden kunniaksi Hedda Gabler. Ensinäytännöistä kaksi on Teatterikahvila Kivessä, jossa nähdään kantaesityksenä Taisto Reimaluodon Pentti Saarikosken runoelmaan perustuva Kuu on linttaan kävelty kengänkorko. Suomen kantaesityksenä nähdään puolestaan Arttu Ratisen esittämänä amerikkalaista nykydraamaa edustava Thom Pain (based on nothing).
Ihastuttava My Fair Lady avaa syyskauden
Tampereen Teatterin syyskauden avaa maailman rakastetuimpiin musikaaleihin kuuluva My Fair Lady. Vuoden 1956 kantaesityksen jälkeen se on kiertänyt teattereita ympäri maailmaa, ja miljoonat ihmiset ovat nauttineet musikaalin unohtumattomista sävelistä ja suloisesta rakkaustarinasta. Elokuvaversio, jonka pääosissa ihastuttivat Audrey Hepburn ja Rex Harrison, valmistui vuonna 1964 ja keräsi kaikkiaan kahdeksan Oscar-palkintoa.
Tampereen Teatteri esittää musikaalin nyt ensimmäistä kertaa. Ensi-ilta on 6. syyskuuta päänäyttämöllä. George Bernard Shaw’n näytelmään ja Gabriel Pascalin elokuvaan Pygmalion perustuvan musikaalin teksti on Alan Jay Lernerin käsialaa ja musiikin on säveltänyt Frederick Loewe.
Musikaalin on Ari Koskisen suomennoksen pohjalta sovittanut Mikko Viherjuuri, joka myös ohjaa sen. Laulujen sanat ovat Reino Helismaan sekä Timo Koivusalon, joka on Tampereen Teatteria varten uudelleen kääntänyt kolmen laulun sanat. Koreografina vierailee Aku Ahjolinna. Musikaalin lavastaa Marjatta Kuivasto ja puvustaa Maiju Veijalainen. 13-henkistä orkesteria johtaa kapellimestari Jyrki Niemi.
Kukkaistyttö Elizan ja vannoutuneen poikamiehen Henry Higginsin rooleissa nähdään Mari Posti ja Jukka Leisti. Herra Pickeringin roolissa nähdään Kake Aunesneva ja roskakuski Doolittlen herkullisessa roolissa Heikki Kinnunen. Freddien roolissa vierailee Virtuoso-lauluyhtyeestä sekä monista musikaalirooleista tuttu Riku Pelo. Muissa rooleissa nähdään Liisa Roine, Tuija Vuolle, Inkeri Mertanen, Tuija Ernamo, Kirsimarja Järvinen, Seppo Mäki, Topi Salmela, Arttu Ratinen, Elisa Piispanen, Mikko Rantaniva, Maria Lund, Juha Junttu, Annukka Nousiainen, Marko Keskitalo, Katri Paavilainen, Mauri Heiska, Topi Lehtomäki, Jannastiina Hakala ja Pasi Sarikoski.
Lue myös: My Fair Lady - Teatterin luomoa Villa Sofiassa
Daniel Katzin humoristinen menestysteos
Kun isoisä Suomeen hiihti
Päänäyttämöllä 24. lokakuuta nähdään kotimaisena kantaesityksenä humoristinen sukutarina Kun isoisä Suomeen hiihti. Sen on Daniel Katzin vuonna 1969 ilmestyneestä samannimisestä menestysromaanista näytelmäksi dramatisoinut Tommi Auvinen, joka myös ohjaa näytelmän. Musiikin näytelmää varten on säveltänyt Sari Kaasinen. Lavastajana vierailee Pekka Korpiniitty, pukusuunnittelijana Riina Ahonen ja koreografina Teija Auvinen.
Vuonna 1938 syntynyt Daniel Katz on kirjoittanut romaaneja, novelleja, näytelmiä, radiokuunnelmia ja tv-sarjoja. Hänet on palkittu Valtion näytelmäkirjailijapalkinnolla 1971 ja Valtion kirjallisuuspalkinnolla 1977.
Posketon musiikillinen sukutarina, Kun isoisä Suomeen hiihti, kertoo humoristisesti isoisä Bennon ja koko suuren ja meluisan juutalaisperheen värikkäistä vaiheista Suomessa ja vähän muuallakin aina 1800-luvun lopulta 1950-luvulle asti. Isoisän ja isoäidin rooleissa vierailevat Seppo Mäki ja Eila Roine. Isoisää ja isoäitiä nuorina esittävät Risto Korhonen ja Ritva Jalonen. Muissa rooleissa nähdään Kake Aunesneva, Tuija Ernamo, Markku Eskelinen, Kirsimarja Järvinen, Pete Koskinen, Markku Niemelä, Elisa Piispanen, Aliisa Pulkkinen, Mikko Rantaniva, Arttu Ratinen, Marjut Sariola, Jannastiina Hakala ja Mauri Heiska. Lisäksi lavalla on 6-henkinen orkesteri.
Hannele Lauri kiinnitettiin Tampereen Teatteriin – pääosassa Dario Fon kidnappausfarssissa
Hannele Lauri kiinnitettiin Tampereen Teatteriin 1. elokuuta alkaen, jolloin hän jäi virkavapaalle Helsingin Kaupunginteatterista. Tampereen Teatterissa Miehuuskoe-näytelmässä kaudella 2002–2003 vieraillut Hannele Lauri nähdään pääosassa vuonna 1997 kirjallisuuden Nobel-palkinnon saaneen Dario Fon kidnappausfarssissa Francescan ryöstö (Il ratto della Francesca). Näytelmä kantaesitettiin vuonna 1986 ja sitä on esitetty Suomessa aiemmin vain kahdesti.
Francescan ryöstö saa ensi-iltansa 8. syyskuuta Frenckell-näyttämöllä. Sen on suomentanut Aira Buffa ja ohjauksesta vastaa teatterinjohtaja Heikki Vihinen. Lavastajana toimii Marjatta Kuivasto ja pukusuunnittelijana Mari Pajula. Nopeita ja yllättäviä käänteitä vilisevässä farssissa pörssimiljonääri Francesca Bollini de Rill valmistautuu lemmenleikkiin, mutta huomaakin pian tulleensa kidnapatuksi. Francescan roolissa nähdään Hannele Lauri ja muissa rooleissa Aliisa Pulkkinen, Markku Eskelinen, Mikko Hänninen, Risto Korhonen, Pete Koskinen, Ville Majamaa ja Markku Niemelä. Tampereen Teatteri on aiemmin esittänyt Dario Fon näytelmät Avoin liitto – lähes levällään, Sellaista sattuu ja Ei makseta! Ei makseta!.
Paavo 1,5 naurattaa ajankohtaisella aiheellaan
Michael Drukerin vapauttavan hauska komedia Paavo 1,5 (Patrik 1,5) löylyttää asenteita ja ennakkoluuloja. Ruotsalainen Michael Druker on teatterin monitoimimies. Hän on sekä näytellyt, ohjannut että kirjoittanut teatteri-, radio-, tv- ja elokuvakäsikirjoituksia. Hänen toistaiseksi suurin menestyksensä on hänen 1990-luvun puolivälissä kirjoittamansa Paavo 1,5, jota on esitetty jo parissakymmenessä pohjoismaisessa teatterissa.
Komedia kertoo kahdesta miehestä, avioparista, jotka pitkän odotuksen jälkeen ovat vihdoin saamassa adoptiopojan - suloisen 1,5-vuotiaan Paavon. Mitättömän pienen pilkkuvirheen vuoksi ovesta kuitenkin pöllähtää härskeimmässä murrosiässä oleva homofobinen kriminaalinuori Paavo - 15 vuotta.
Komedian ensi-ilta on 19. syyskuuta Frenckell-näyttämöllä. Suomennoksesta vastaa Salla Simukka. Näytelmän ohjaa Tommi Auvinen, lavastajana vierailee Tarja Jaatinen ja pukusuunnittelijana toimii Maiju Veijalainen. Rooleissa nähdään Risto Korhonen, Esa Latva-Äijö ja Ola Tuominen.
Ibsen-juhlavuoden kunniaksi: Hedda Gabler
Vuosi 2006 on nimetty Ibsen-juhlavuodeksi. Tänä vuonna tulee kuluneeksi sata vuotta norjalaisen Henrik Ibsenin kuolemasta. Ibsen oli jo eläessään arvostettu ja kiistelty näytelmäkirjailija, ja hänen kuolemansa jälkeiset vuodet ovat vain kasvattaneet hänen merkitystään modernin teatterin kehityksessä.
Tampereen Teatteri ottaa osaa juhlavuoteen tuomalla näyttämölle vuonna 1890 kirjoitetun Hedda Gablerin, joka on Ibsenin tunnetuimpia ja arvoituksellisempia draamoja. Hedda Gabler on suuri tragikomedia, mestarillisesti rakennettu jännitysnäytelmä ja yhä edelleen yksi maailmankirjallisuuden nerokkaimmista naisen sielun syväluotauksista.
Näytelmän ensi-ilta on 20. lokakuuta Frenckell-näyttämöllä. Näytelmän suomennoksesta ja ohjauksesta vastaa Leena Havukainen. Sen lavastaa Marjatta Kuivasto ja pukusuunnittelijana vierailee Sari Salmela. Hedda Gablerin roolissa nähdään Mari Turunen, muissa rooleissa Esa Latva-Äijö, Inkeri Mertanen, Reidar Palmgren, Elina Salovaara, Ola Tuominen ja Tuija Vuolle.
Lisätietoa Ibsen-juhlavuoden tapahtumista löytyy kansainväliseltä sivustolta: www.ibsen.net
Syyskauden ohjelmistossa jatkavat Timo Kahilaisen ja Heikki Vihisen menestysfarssi Alivuokralainen, joka on saanut jo yli 150 esitystä sekä Vilhelm Mobergin kansankomedia Leskimies Jalmari, jota tähdittävät Heikki Kinnunen, Tuire Salenius ja Oiva Lohtander. Myös Runokaraoke jatkaa Teatterikahvila Kivessä.
Lue myös:
10.12.2011 Uutta: Tampereen Teatteri järjestää sinkuille säpinää
30.11.2011 Nauruterapiaa ja jännitystä Tampereen Teatterin tämän viikon ensi-illoissa
8.11.2011 Tampereen Teatteri käy kolmella ensi-illalla kilpailua ja kaamosta vastaan
3.10.2011 Euroopan taivaan alla ensi-iltaan perjantaina
1.9.2011 Uusi, frendikäs musikaali saa Suomen kantaesityksen Tampereen Teatterissa
29.8.2011 Hiiriä ja ihmisiä - Maailman hienoin tarina avaa Tampereen Teatterin syyskauden
29.8.2011 Tampereen Teatterissa kahdeksan ensi-illan vilkas syksy
24.2.2011 Uutta: Lapsiparkki - Tampereen teatterissa hittikomedia Lenttävät morsiamet
21.9.2010 Palkittu Heikki Nousiainen astuu Särkelän saappaisiin
26.8.2010 Tampereen Teatteri tanssii uuden teatterinjohtajan tahtiin
29.3.2010 Syksyllä Tampereen Teatteri svengaa
18.1.2010 Tampereen Teatteri laukkaa kevääseen
21.8.2009 Kotimainen musikaalikantaesitys Eläkepommi avaa Tampereen Teatterin syyskauden
12.3.2009 Hannele Lauri ja Jukka Leisti Tohvelisankarin rouvan päärooleissa
12.3.2009 Eila Roine miniänsä kanssa kahden naisen näytelmässä - koko Auvisen perhe koossa
5.1.2009 Tampereen Teatterin tammikuu käynnistyy kahdella ensi-illalla
12.9.2008 Madaamit - uusi kotimainen näytelmä, komedia äideistä
1.9.2008 Cabaret tulvii kuohuttavia ihmiskohtaloita
26.8.2008 Tampereen Teatterin syyskausi käynnistyy klassikkoteoksilla
26.8.2008 Tampereen Teatterin syyskausi käynnistyy klassikkoteoksilla
20.8.2008 Kohti kylmempää ravistelee Tampereen Teatterissa
20.8.2008 Alivuokralainen naurumagneettina jo vuodesta 2003
13.4.2008 Sinisalon ja Reimaluodon uutuus Teatterikahvila Kivessä
18.2.2008 Kohti kylmempää ravistelee Tampereen Teatterissa
19.11.2007 Arto Salmisen Paskateoria iskee iltapäivälehdistöön
13.9.2007 Tampereen Teatteri syyskauteen kotimaisuuteen ja maailmanmenestysklassikoihin uskoen
19.5.2007 Alivuokralainen ylitti jo 200 esityksen rajan
11.1.2007 Tampereen Teatterin keväässä kaksi ensi-iltaa
30.3.2006 Tampereen Teatterin syyskaudella nähdään musikaali, kotimainen kantaesitys, italialaisfarssi ja pohjoismaista draamaa
27.12.2005 Taxikuski Tampereen Teatterin kotimaisena uutuusnäytelmänä
22.11.2005 Tampereen teatterin kevät tarjoilee monipuolisesti uutta ja vanhaa
28.9.2005 Tom Lindholm hauskuttaa pikkujouluyleisöä Teatterikahvila Kivessä
WWW-sivu: www.tampereenteatteri.fi
|