Etusivu » Kulttuuri
16.5.2008
Eri Klas, Kuva Erkki Ruokonen
Mezzosopraano Annely Peebon tulkitsee Richard Wagnerin herkät Wesendonck-laulut.
Tampere Filharmonia. Kuva Petri Juntunen.
Eri Klas Wagnerin ja Dvorákin tulkkina
Tampere Filharmonian kunniakapellimestari Eri Klas vierailee torstaina 22. toukokuuta Tampere-talossa. Klasi tuo konsertin solistiksi virolaissyntyisen mezzosopraanon Annely Peebon, jonka kansainvälinen ura etenee vauhdilla. Peebo tulkitsee Richard Wagnerin herkät Wesendonck-laulut.
Konsertin ohjelmassa ovat myös Sebastian Fagerlundin orkesteriteos Isola sekä Antonín Dvorákin Sinfonia numero 9 ”Uudesta maailmasta”, säveltäjänsä suosituin teos.
Annely Peebo suoritti lauluopintonsa Wienin arvostetussa musiikkikorkeakoulussa. Kaupunki on säilynyt laulajattaren tukikohtana, sillä hän kuuluu Wienin Volksoperin solistikuntaan. Vierailut ovat vieneet Peebon jo monille merkittäville estradeille kuten Wienin Valtionoopperaan ja Milanon La Scalaan. Hän on työskennellyt monien merkittävien ohjaajien kuten Franco Zeffirellin, Michael Hampen ja Giorgio Strehlerin kanssa.
Peebo on vieraillut Savonlinnan Oopperajuhlilla Offenbachin Hoffmannin kertomuksissa ja Kansallisoopperassa hän oli mukana Dario Fon ohjaamassa maineikkaassa Rossinin Matka Reimsiin -produktiossa. Tamperelaisyleisö tutustui Annely Peeboon jo elokuun 1999 puistokonsertissa. Kotimaassaan Virossa laulajatar on tähti, joka nähtiin myös vuoden 2002 Tallinnan Euroviisujen juontajana.
Wesendonck-laulujen taustalla on Wagnerin ja Otto Wesendonckin kauniin Mathilde-puolison rakkaustarina. Wagner sävelsi viisi Mathilde Wesendonckin runoa lauluiksi, jotka saivat niin musiikkiinsa kuin teemoihinsa vaikutteita samaan aikaan tekeillä olleesta Tristan ja Isolde –oopperasta. Sarjan laulut ovat Der Engel (Enkeli), Stehe still! (Pysähdy), Im Treibhaus (Kasvihuoneessa), Schmerzen (Tuskia) ja Träumen (Unelmia).
Sebastian Fagerlund kuuluu suomalaisiin nuoren polven säveltäjiin. 35-vuotias Fagerlund sai Isola-teokseensa vaikutteita vierailtuaan lounaissaaristossa Seilin kauniilla saarella, jonka historiaan kuuluu myös synkkä kausi eristettynä sairaalasaarena. Isola kantaesitettiin Korsholman musiikkijuhlilla viime kesänä.
Tsekkiläinen Dvorák taas keräsi vaikutteet sinfoniaansa lännen mailta, Yhdysvalloista, jossa hän toimi New Yorkin Kansallisen konservatorion johtajana 1890-luvun alussa. Sinfonia ”Uudesta maailmasta” soi pääosin böömiläisen musiikin sävyjä, mutta Dvorák ottaa taitavasti mukaan myös negrospirituaalien, plantaasilaulujen ja intiaanisävelmien aiheita. Lopputulos hurmasi jo amerikkalaisyleisön, eikä sinfonian kuulija edelleenkään voi välttyä joutumasta ”Uuden maailman” lumoihin.
Konsertti torstaina 22.5. alkaa klo 19 Tampere-talon Isossa salissa. Liput 19/13/8 e Tampere-talon lipputoimistosta ja Lippupalvelun myyntipisteistä.
Lue myös:
Artikkelit - Tampere Filharmonia:
6.2.2012Menestyvät taiteilijat Tomas Netopil ja Maxim Rysanov Tampere Filharmonian vieraina 10.2.
1.2.2012Tampere Filharmonia kantaesittää Olli Mustosen uuden sinfonian säveltäjän johdolla 3.2.
26.1.2012Messiaenin vaikuttava Turangalila Tampere Filharmonian konsertissa 27.1.
9.1.2012John Williamsin elokuvamusiikki avaa Tampere Filharmonian kevätkauden 13.1.
12.12.2011Tampere Filharmonian joulukonsertin ohjelmassa barokkimusiikkia 15.12.
1.12.2011Solisti ja solistiteos vaihtuvat Tampere Filharmonian konsertissa 2.12.
28.11.2011Santtu-Matias Rouvali ja Martin Grubinger Tampere Filharmonian vieraina 2.12.
23.11.2011Tampere Filharmonian perjantain 25.11. konsertin ohjelma muuttuu
16.11.2011Jouset ja vasket Tampere Filharmonian muusikoiden kamarikonsertissa 20.11.
14.11.2011Nuori kapellimestari Eugene Tzigane Tampere Filharmonian konsertissa 18.11.
14.11.2011Sormuksen ritarit -elokuva Tampere Filharmonian säestyksellä 28.4.-1.5.2012
7.11.2011Puukko-Mackiesta Bartókiin Tampere Filharmonian konsertissa 11.11.
1.11.2011Jorma Hynninen Brahmsin ja Hakolan tulkkina Tampere Filharmonian konsertissa 4.11.
24.10.2011Kaksi Segerstamia Tampere Filharmonian konsertin vieraina 27.10.
17.10.2011Brahmsia ja Schubertia Tampere Filharmonian konsertissa 21.10.
13.10.2011Faunien iltatunnelmia kamarikonsertissa 18.10.
10.10.2011Huippusellisti Daniel Müller-Schott Tampere Filharmonian solistina 14.10.
4.10.2011Alexander Toradze Tampere Filharmonian pianosolistina 7.10.
26.9.2011Nuori viulistilahjakkuus Ray Chen Tampere Filharmonian solistina 30.9.
19.9.2011Prinsessa Ruusunen ja barokki soivat Tampere Filharmonian viikonlopussa
12.9.2011Kantaesitys ja Sibeliuksen viulukonsertto Tampere Filharmonian konsertissa 16.9.
30.8.2011Tampere Filharmonian syyskauden konserttisarja käynnistyy 8.9.
17.8.2011Faunit soittavat varaslähdön syksyn konserttikauteen
23.5.2011Mahlerin sinfonia nro 2 päättää Tampere Filharmonian kauden 26.5.
13.5.2011Mendelssohnin viulukonsertto ja Stefan Jackiw Tampere Filharmonian konsertissa 19.5.
10.5.2011Faunien iltapäivän kamarikonsertissa 15.5. soivat pöydätkin
9.5.2011Elina Vähälä viulusolistina Tampere Filharmonian konsertissa 13.5.
4.5.2011Leif Segerstamin sinfonia Huippuvuorilta Tampere Filharmonian konsertissa 6.5.
20.4.2011Sormuksen ritarit -elokuva Tampere Filharmonian säestyksellä 28.4.-1.5.
20.4.2011Sopraano Anna-Kristiina Kaappola Tampere Filharmonian pääsiäiskonsertin solistina 21.4.
12.4.2011Kamarimusiikkia Faunien iltapäivässä 17.4.
11.4.2011Tampere Filharmonian käyrätorvet uutuusteoksen solistina 15.4.
29.3.2011ICMA-gaalakonsertti 6.4. Tampere-talossa
29.3.2011Jan Söderblom johtaa Tampere Filharmonian ranskalaiskonsertin
8.3.2011Tampere Filharmonialla kaksi konserttia Tampere-talon Pienessä salissa
22.2.2011Chaplinin Nykyaika orkesterin säestyksellä 11.3.
14.2.2011Mozartin Jupiter-sinfonia ja Messu c-molli Tuomiokirkossan 18.2.
7.2.2011Tampere Filharmonian viulusolisti Chloe Hanslip soittaa Suomen ensiesityksen 11.2.
1.2.2011Alttoviulisti Antoine Tamestit vierailee Tampere Filharmonian solistina
18.1.2011Holstin Planeetat ja kaksi Lisztin pianoteosta Tampere Filharmonian konsertissa 21.1.
13.1.2011Toivotuimmat klassikot - Tampere Filharmonian konsertti 14.1. Tampere-talossa
29.12.2010Tampere Filharmonian loppiaiskonsertti 5.1.2011 Tampere-talossa
7.12.2010Suosittu romanttinen konsertto ja sinfonia Tampere Filharmonian konserteissa 10.12. ja 11.12.
8.11.2010Paganinin ”La Campanella” ja Beethovenin ”Eroica” 12.11.
4.11.2010Kaksi Sibeliuksen sinfoniaa Leif Segerstamin johdolla 5.11.
11.10.2010Tampere Filharmonian muusikot kirjastoissa 11.-14.10.
21.9.2010Rautavaaran Kaivos soi perjantaina Tampere-talossa
26.8.2010Rautavaaran vaiettu ooppera vihdoin päivänvaloon
25.5.2010Olga Borodina tulkitsee Musorgskin Kuoleman lauluja ja tansseja
18.5.2010Huippusolisti Daniel Hope tulkitsee Brittenin viulukonserton
29.4.2010Ewa Kupiec Schnittken pianokonserton solistina
13.4.2010Tampere Filharmonia soittaa, Virpi Pahkinen tanssii
7.4.2010Okko Kamu johtaa meriaiheisen konsertin
30.3.2010Beethovenin Missa solemnis Tampere-talossa
16.3.2010Mozartin 40. sinfonia Tuomiokirkossaa
15.2.2010Tampere Filharmonian kevään kamarimusiikkisarja alkaa
12.2.2010Huippuviulisti Vadim Gluzman jälleen Tampereella
11.2.2010Elävä musiikki säestää Chaplinia Tampereen Elokuvajuhlilla
5.2.2010Pianisti Roope Gröndahl Tampere Filharmonian ranskalaiskonsertissa
28.12.2009Tampere Filharmonian 80-vuotisjuhlavuosi
2.12.2009Suomalaissäveltäjien juhlaa 4.12.
26.11.2009Alexander Toradze tulkitsee Stravinskya
28.10.2009Halloween-seikkailussa soivat kauhun klassikot ja Tarja Turusen uusimmat laulut
6.10.2009Mozartia ja Mahlerin viides
29.9.2009Valofonia-festivaalit 14.-30.10.2009
21.9.2009Schumannia ja Hindemithia huippusolistein 25.9.
15.9.2009Brahmsin sinfonioiden sarja alkaa 18.9.
2.9.2009Tarja Turunen esittää uusimmat laulunsa yhdessä Tampere Filharmonian kanssa
2.9.2009Hannu Linnun kauden avajaiskonsertti Tampere Filharmonian johdossa perjantaina
Tampere Filharmonian kotisivu: www.tampere.fi/filharmonia
Tampereen kotiestradin kotisivu: www.tampere-talo.fi
Arkistoidut
25.5.2009Tampere Filharmonian kauden päätöskonsertti perjantaina 29.5.
18.5.2009John Storgårdsin läksiäiskonsertissa 22.5. soivat suuret sinfoniat
5.5.2009Tampere Filharmonian konsertissa 8.5. Tšaikovskia ja Saint-Saënsin sellokonsertto
14.4.2009Kansainvälinen huippukapellimestari ja harmonikkataituri Tampere Filharmonian vieraana 17.4.
30.3.2009Sinikka Sokka kertoo ja Tampere Filharmonia soittaa vauhdikkaita eläintarinoita 3.4.
2.3.2009Vaskien ilta Tampere-talossa 6.3.
4.2.2009Taru sormusten herrasta -sinfonialle kolmas konsertti
8.1.2009Tampere Filharmonian kevätkausi
17.12.2008Tampere Filharmonian Toivotuimmat klassikot –konsertti 16. tammikuuta
12.12.2008Bach päättää Tampere Filharmonian kauden
17.10.2008Tampere Filharmonian Valofonia soi pohjoismaista musiikkia
3.10.2008Tampere Filharmonia vie kanjoneista tähtiin
13.9.2008Huippuviulisti Christian Tetzlaff Tampere Filharmonian solistina
9.9.2008Lintujen laulu avaa Tampere Filharmonian kauden
27.8.2008Okko Kamu, Messiaen ja kotimaiset uutuudet Tampere Filharmonian syksyssä
18.8.2008Tampere Filharmonia tuo Taru sormusten herrasta -sinfonian Suomeen
16.5.2008Eri Klas Wagnerin ja Dvorákin tulkkina
5.5.2008Uusi oboekonsertto avaa toukokuun Tampereella
25.4.2008Rajaton ja Tampere Filharmonia juhlivat vappua
13.4.2008Pekka Kuusisto Tampere Filharmonian Lindberg-solistina
1.4.2008Prokofjev, Mozart ja Ravel Filharmonian kamarimusiikkisarjassa
27.3.2008Tampere Filharmonia soittaa toivotuimpia klassikoita
20.2.2008Gothóni johtaa ja soittaa Tampere Filharmonian vieraana
25.1.2008Lintu johtaa Sibeliusta Tampereella
25.1.2008Tampere Filharmonian kevätkausi 2008
7.1.2008Tähtisellisti Heinrich Schiff avaa Tampere Filharmonian kevään
26.11.2007Brahmsia ja Prokofjevia joulukuun Fauneissa
4.11.2007Marraskuu lentoon koko perheen konsertissa
25.10.2007Vince Mendoza ja huippusolistit sinfonisen jazzin konsertissa
5.10.2007Susanna Mälkki sytyttää Valofonian
1.10.2007Pohjoismaisen orkesterimusiikin ilta
13.9.2007Trumpettivirtuoosi Håkan Hardenberger Tampere Filharmonian vieraana
14.8.2007Kiinalaisteos avaa Tampere Filharmonian syyskauden
7.6.2007Haydnin Luominen juhlistaa kesän alkua 7.6.
25.5.2007Tiensuun uusi klarinettikonsertto ja Kroumata päättävät toukokuun
15.5.2007Niemisen uutuus ja Dvorákin pianokvintetto Faunien iltapäivässä
17.4.2007Syyskausi vie Tampere Filharmonian Eurooppaan
17.4.2007Huhtikuun klassikot Hauschildin johdolla
30.3.2007Kuulan Stabat mater Tampere Filharmonian konsertissa
8.3.2007Ranskalaista romantiikkaa kamarimusiikkisarjassa
18.1.2007Tampere Filharmonian kevätkausi 2007
5.12.2006Kullervo ja Pohjolan tytär juhlistavat Sibeliuksen syntymäpäivää
13.11.2006Tähtiä ja klassikoita Tampere Filharmonian keväässä
18.10.2006Punainen viulu sytyttää Tampere Filharmonian Valofonian
5.9.2006Isserlis ja Rophé Tampere Filharmonian ranskalaiskonsertissa
5.9.2006Mozart ja Kaipainen ovat Faunien iltapäivä -sarjan sankareita
29.8.2006Segerstam avaa Tampere Filharmonian Bruckner-sarjan
18.8.2006John Storgårdsin kausi Tampereella alkaa kotimaisella festivaalikiertueella
18.8.2006John Storgårds
18.8.2006Tampere Filharmonia
Tampereen ruokaravintolat esittelyssä