Tampere, tapahtumat, ravintolat, baarit
FreeFind
Etusivulle - HuviOpas esittelee Tampereen ravintolat, tapahtumat ja vapaa-ajan vinkit


 Tapahtumakalenterit 
Elokuvat
Festivaalit
 Päätapahtumat
Tanssikeikat
Etusivu » Kulttuuri
Sponsoroitu linkki

Estradikulttuuri Konsertit
Ooppera
Baletti
Operetti
   Kalenteri 
» Tulevat

 Artikkelit 
» Uusimmat




16.5.2008



Tampere Filharmonia. Kuva Petri Juntunen.

Tampere Filharmonia tuo Taru sormusten herrasta -sinfonian Suomeen

Tampere Filharmonia esittää Howard Shoren suurteoksen The Lord of the Rings Symphony ensi kertaa Suomessa vappuna 2009. Supersuositun Taru sormusten herrasta -elokuvatrilogian musiikkiin pohjautuva teos on viime vuodet soinut täysille saleille eri puolilla maailmaa.

Sinfonia kuullaan kahdessa konsertissa, vapunpäivänä 1.5. ja lauantaina 2.5.2009 kello 19 Tampere-talossa. Konserttien kapellimestari Markus Huber ja sopraanosolisti Ann De Renais ovat säännöllisesti mukana teoksen esityksissä kansainvälisillä konserttilavoilla. Orkesterina on Tampere Filharmonia ja kuoroina Tampereen Filharmoninen Kuoro ja poikakuoro Pirkanpojat Tampereelta. Lavalla on yhteensä noin 200 esiintyjää.

Konsertin kuvituksena ovat Alan Leen ja John Howen alkuperäiset piirustukset J.R.R. Tolkienin kirjoihin.


”Shoren musiikillinen teos on yhtä vaikuttava kuin Tolkienin kirjallinen. Se toimii omillaan laajamittaisena, oopperamaisena elämyksenä, myös irrallaan Peter Jacksonin elokuvatrilogian majesteettisuudesta.” Jeff Shannon, The Seattle Times
“The Lord of the Rings Symphony on suuri menestys Shoren teemojen voiman ja viehätyksen ansiosta.” Barbara Zuck, Columbus Dispatch
“Loisteliaasti väritetty… ja niin täydellisesti sinfoniaorkesterin mahdollisuuksia hyödyntävä.” John Button, The Dominion Post
“Orkesterin ja kuoron rikas yhdistelmä toimi suurenmoisesti…” Gerry Maddox, Sydney Morning Herald

The Lord of the Rings Symphony on kuusiosainen sinfonia orkesterille, kuorolle ja solisteille. Teoksessa soivat tutut teemat elokuvista Sormuksen ritarit, Kaksi tornia ja Kuninkaan paluu. Jokaisen elokuvan musiikille on omistettu kaksi osaa sinfoniasta.

Teos kantaesitettiin syksyllä 2003. Sen jälkeen sitä ovat esittäneet muiden muassa Lontoon filharmonikot Clevelandin ja Pittsburghin sinfoniaorkesterit ja Philadelphia Orchestra. Se on kuultu niin Schleswig-Holsteinin musiikkijuhlilla kuin Sydneyn oopperatalossa ja Moskovan Kremlin palatsiteatterissa. Tukholman filharmonikot soittivat Ruotsin ensiesityksen viime marraskuussa, ja ensi vappuna teos saadaan vihdoin Suomeen.

Howard Shoren musiikki The Lord of the Rings –elokuvatrilogiaan on voittanut useita Grammy-palkintoja ja Oscareita. Shore jatkaa hobittien parissa, sillä hän on säveltäjänä mukana myös tulevassa elokuvaprojektissa, joka pohjautuu Tolkienin teokseen Hobitti eli sinne ja takaisin.

Konserttien lipunmyynti alkaa maanantaina 23.6. Lippupisteen puhelinpalvelussa ja nettikaupassa klo 7 ja Tampere-talon lipputoimistossa klo 10. Liput 45/40/35/25 €. Tuotanto Tampere Filharmonia.

Tampere Filharmonian The Lord of the Rings Symphony 2009

Teksti: Outi Viitasalo

Lue myös:
Artikkelit - Tampere Filharmonia:

26.8.2010
Rautavaaran vaiettu ooppera vihdoin päivänvaloon
25.5.2010
Olga Borodina tulkitsee Musorgskin Kuoleman lauluja ja tansseja
18.5.2010
Huippusolisti Daniel Hope tulkitsee Brittenin viulukonserton
29.4.2010
Ewa Kupiec Schnittken pianokonserton solistina
13.4.2010
Tampere Filharmonia soittaa, Virpi Pahkinen tanssii
7.4.2010
Okko Kamu johtaa meriaiheisen konsertin
30.3.2010
Beethovenin Missa solemnis Tampere-talossa
16.3.2010
Mozartin 40. sinfonia Tuomiokirkossaa
15.2.2010
Tampere Filharmonian kevään kamarimusiikkisarja alkaa
12.2.2010
Huippuviulisti Vadim Gluzman jälleen Tampereella
11.2.2010
Elävä musiikki säestää Chaplinia Tampereen Elokuvajuhlilla
5.2.2010
Pianisti Roope Gröndahl Tampere Filharmonian ranskalaiskonsertissa
28.12.2009
Tampere Filharmonian 80-vuotisjuhlavuosi
2.12.2009
Suomalaissäveltäjien juhlaa 4.12.
26.11.2009
Alexander Toradze tulkitsee Stravinskya
28.10.2009
Halloween-seikkailussa soivat kauhun klassikot ja Tarja Turusen uusimmat laulut
6.10.2009
Mozartia ja Mahlerin viides
29.9.2009
Valofonia-festivaalit 14.-30.10.2009
21.9.2009
Schumannia ja Hindemithia huippusolistein 25.9.
15.9.2009
Brahmsin sinfonioiden sarja alkaa 18.9.
2.9.2009
Tarja Turunen esittää uusimmat laulunsa yhdessä Tampere Filharmonian kanssa
2.9.2009
Hannu Linnun kauden avajaiskonsertti Tampere Filharmonian johdossa perjantaina
Tampere Filharmonian kotisivu:
www.tampere.fi/filharmonia
Tampereen kotiestradin kotisivu:
www.tampere-talo.fi



Arkistoidut

25.5.2009
Tampere Filharmonian kauden päätöskonsertti perjantaina 29.5.
18.5.2009
John Storgårdsin läksiäiskonsertissa 22.5. soivat suuret sinfoniat
5.5.2009
Tampere Filharmonian konsertissa 8.5. Tšaikovskia ja Saint-Saënsin sellokonsertto
14.4.2009
Kansainvälinen huippukapellimestari ja harmonikkataituri Tampere Filharmonian vieraana 17.4.
30.3.2009
Sinikka Sokka kertoo ja Tampere Filharmonia soittaa vauhdikkaita eläintarinoita 3.4.
2.3.2009
Vaskien ilta Tampere-talossa 6.3.
4.2.2009
Taru sormusten herrasta -sinfonialle kolmas konsertti
8.1.2009
Tampere Filharmonian kevätkausi

17.12.2008
Tampere Filharmonian Toivotuimmat klassikot –konsertti 16. tammikuuta

12.12.2008
Bach päättää Tampere Filharmonian kauden
17.10.2008
Tampere Filharmonian Valofonia soi pohjoismaista musiikkia
3.10.2008
Tampere Filharmonia vie kanjoneista tähtiin
13.9.2008
Huippuviulisti Christian Tetzlaff Tampere Filharmonian solistina
9.9.2008
Lintujen laulu avaa Tampere Filharmonian kauden
27.8.2008
Okko Kamu, Messiaen ja kotimaiset uutuudet Tampere Filharmonian syksyssä
18.8.2008
Tampere Filharmonia tuo Taru sormusten herrasta -sinfonian Suomeen
16.5.2008
Eri Klas Wagnerin ja Dvorákin tulkkina
5.5.2008
Uusi oboekonsertto avaa toukokuun Tampereella
25.4.2008
Rajaton ja Tampere Filharmonia juhlivat vappua
13.4.2008
Pekka Kuusisto Tampere Filharmonian Lindberg-solistina
1.4.2008
Prokofjev, Mozart ja Ravel Filharmonian kamarimusiikkisarjassa
27.3.2008
Tampere Filharmonia soittaa toivotuimpia klassikoita
20.2.2008
Gothóni johtaa ja soittaa Tampere Filharmonian vieraana
25.1.2008
Lintu johtaa Sibeliusta Tampereella
25.1.2008
Tampere Filharmonian kevätkausi 2008
7.1.2008
Tähtisellisti Heinrich Schiff avaa Tampere Filharmonian kevään
26.11.2007
Brahmsia ja Prokofjevia joulukuun Fauneissa
4.11.2007
Marraskuu lentoon koko perheen konsertissa
25.10.2007
Vince Mendoza ja huippusolistit sinfonisen jazzin konsertissa
5.10.2007
Susanna Mälkki sytyttää Valofonian
1.10.2007
Pohjoismaisen orkesterimusiikin ilta
13.9.2007
Trumpettivirtuoosi Håkan Hardenberger Tampere Filharmonian vieraana
14.8.2007
Kiinalaisteos avaa Tampere Filharmonian syyskauden
7.6.2007
Haydnin Luominen juhlistaa kesän alkua 7.6.
25.5.2007
Tiensuun uusi klarinettikonsertto ja Kroumata päättävät toukokuun
15.5.2007
Niemisen uutuus ja Dvorákin pianokvintetto Faunien iltapäivässä
17.4.2007
Syyskausi vie Tampere Filharmonian Eurooppaan
17.4.2007
Huhtikuun klassikot Hauschildin johdolla
30.3.2007
Kuulan Stabat mater Tampere Filharmonian konsertissa
8.3.2007
Ranskalaista romantiikkaa kamarimusiikkisarjassa
18.1.2007
Tampere Filharmonian kevätkausi 2007
5.12.2006
Kullervo ja Pohjolan tytär juhlistavat Sibeliuksen syntymäpäivää
13.11.2006
Tähtiä ja klassikoita Tampere Filharmonian keväässä
18.10.2006
Punainen viulu sytyttää Tampere Filharmonian Valofonian
5.9.2006
Isserlis ja Rophé Tampere Filharmonian ranskalaiskonsertissa
5.9.2006
Mozart ja Kaipainen ovat Faunien iltapäivä -sarjan sankareita
29.8.2006
Segerstam avaa Tampere Filharmonian Bruckner-sarjan
18.8.2006
John Storgårdsin kausi Tampereella alkaa kotimaisella festivaalikiertueella
18.8.2006
John Storgårds
18.8.2006
Tampere Filharmonia






Artikkelit

 Kulttuuri 
26.8.2010
Alkavan syksyn odotettu balettivieras Tampere-talossa on Suomen Kansallisbaletti 19.-21.11.
26.8.2010
Rautavaaran vaiettu ooppera vihdoin päivänvaloon
26.8.2010
Karita Mattilan konsertissa oopperaa ja musikaalisävelmiä 18.9 ja 20.9.
11.3.2010
Mozartin Taikahuilu soi keväällä 2011 Tampereella


 Teatteri & Tanssi 
26.8.2010
Vuonna 85 Remix - Manserock-musikaalin menestystarina jatkuu
26.8.2010
Tampereen Teatteri tanssii uuden teatterinjohtajan tahtiin
25.8.2010
TTT:n syksyssä säihkyy Chicago-musikaali, lukuisat kantaesitykset ja komediat
11.8.2010
Teatteri Siperia - Meille jäävät salaisuudet 20.9. alkaen
9.8.2010
Komediateatterin Peppi Pitkätossu ennätykseen - 5 lisänäytöstä
9.8.2010
Tanssiteatteri MD:n syyskaudella runsaasti esityksiä
29.3.2010
Syksyllä Tampereen Teatteri svengaa
29.3.2010
Ravintolateatteria | Broadwayltakin tuttu vauhdikas musikaalirevyy nauraa parisuhteille 27.5. alkaen
12.3.2010
Tampereen Komediateatterin syksy on komedian juhlaa


 Näe & Koe 
6.8.2010
IdeaPark on nyt LEGO PARK
6.6.2010
Höyrylaiva Tarjanteen reittiliikenne vie 2010 myös Kalelaan
6.6.2010
Pitkä kuuma kesä musisoi ja viihdyttää30.5. alkaen
6.6.2010
Vanhanajan työläisarkea ja idylliä Amurin puutalokorttelialueella
6.6.2010
Risteilykohteena Visavuori - Emil Wikströmin vaikuttava taiteilijakoti
6.6.2010
Kesän uutuusristeilykohteena Vaihmalanhovi
27.4.2010
Särkänniemessä saadaan vauhtia MotoGeestä
6.6.2010
Kesäpäivä Tampereella - Tampereen nähtävyydet esittäytyvät
22.4.2010
Vapriikissa voi sukeltaa samurai-ajan Japanin estetiikkaan
26.2.2010
Karhun vuosi Vapriikissa
26.2.2010
Vapriikin näyttelyt 2010
28.9.2009
Panimoravintola Plevnan virtuaalinen panimokierros
6.2.2009
Kauppahalli sykkii elämää ja tunnelmaa



pubit, baarit ja yökerhot



 Tampere, keskusta 
 » 2 h+k
 » 4 Vuodenaikaa
 » Aino ja Ilmari
 » Alsace
 » Amarillo, Ilves
 » American Diner
 » Antika
 » Arthur
 » Artturi
 » Astor
 » Bella Roma
 » Bodega Salud
 » Buffet & Cafe Linkosuo
 » Bravo Plaza
 » C (Ravintola C)
 » Cafe Europa
 » Como
 » Coyote Bar & Grill
 » Dennis
 » Oluthuone Esplanadi
 » Esperanza
 » Finlaysonin Palatsi
 » Frankly
 » Fransmanni
 » Grill
 » Gopal
 » Gringos Locos
 » Harald
 » Heinätori
 » Hella & Huone
 » Henriks
 » Hook
 » Huviretki Pinja
 » Katupoika
 » Kaupin Puisto
 » Knossos
 » Kylpyläravintola Arthur
 » Laterna
 » Linkosuon ravintolat
 » Maruseki
 » Masuuni
 » Museoravintola Valssi
 » Musiikkiteatteri Palatsi
 »
Myllärit
 » Nanda Devi
 » Napoli
 » Natalie
 » New York
 » Nordic
 » Norimaru
 » Näsinneula
 » Oluthuone Esplanadi
 » Olympia
 » Opera Brasserie & Bar
 » Perla
 » Piazza Foodfactory
 » Piemonte
 » Piha
 » Plevna
 » Praha
 » Pähkinä
 » Ristorante Napoli
 » Salud
 » Semafori
 » Speakeasy
 » Swagath
 » Tammer
 » Tempo
 » Thai & Laos
 » Thai Na Khon
 » Thilmans Cafe
 » Tiiliholvi
 » Tillikka
 » Tivoli
 » Trattoria
 » Tuulensuu
 » Valssi
 » Vihtorin Kirjasto
 Tampere, Viikinsaari 
 » Wanha Kaidesaari
 Tampere, Hervanta 
 » Efes
 » Las Vegas
 Tampere, Kaleva 
 » Coussicca
 » Kalevanpaasi Linkosuo
 » Topaasisali
 Tampere, Lahdesjärvi 
 Tampere, Lielahti 
 » American Diner
 Tampere, Tesoma 
 » Peso
 Kangasala 
 » Caroline
 » Mannakorven Myymäläkahvila Linkosuo
 Lempäälä  & Ideapark
 » Beef King
 » Captain Hook Ideapark
 » Coyote Bar & Grill
 » Villa Hakkari
 Nokia 
 » Pepper
 Orivesi 
 Pirkkala 
 Toijala 
 » Kruuna & Klaava
 » ABC Toijala
 Ylöjärvi 
 » Café Linkosuo Kauppakeskus Elo
 » Keidas

 Liity HuviKlubiin!
.:: Yhteistyössä ::.