Itsenäisyyspäivän kynnyksellä, perjantaina 4.12. Tampere Filharmonia juhlii suomalaissäveltäjiä. Konsertti alkaa Veli-Matti Puumalan teoksella Chainsprings. Suomen ensiesityksenä kuullaan Einojuhani Rautavaaran lyömäsoitinkonsertto Incantations, solistina Colin Currie. Sibeliuksen lauluja tulkitsee baritoni Jorma Hynninen, ja juhlavaksi lopuksi orkesteri soittaa Sibeliuksen seitsemännen sinfonian. Orkesteria johtaa Hannu Lintu.
Veli-Matti Puumalan (s. 1965) Chainsprings (1997) kuuluu 1990-luvun jälkipuoliskolle sijoittuvan neljän itsenäisen Chains-teoksen ryhmään. Kolme muuta ovat Chant Chains (1995), Chains of Camenae (1996) ja Soira (1996). Tampere Filharmonian konsertissa kuultava teos eroaa kolmesta muusta siinä, että se on sävelletty suurelle orkesterille. Teoksessa hyödynnetään tila-ajattelua, jossa ääntä voidaan liikutella orkesterin sisällä, ja soittajisto on asetettu lavalle normaalista poikkeavaan istumajärjestykseen, "väriryhmiksi".
Einojuhani Rautavaaran (s. 1928) Incantations on Tampere Filharmonian, Lontoon ja Rotterdamin filharmonikkojen sekä Baltimoren sinfoniaorkesterin yhteistilaus. Teos kantaesitettiin Lontoossa viime lokakuussa, solistina oli Colin Currie. Rautavaara suunnitteli konserttonsa nimenomaan Currielle, joka tunnetaan nykysäveltäjien teosten karismaattisena ja virtuoosisena tulkitsijana. Teos alkaa orkesterin soittamalla melodis-harmonisella aiheella, johon marimba tulee mukaan rytmisesti oikkuisalla tekstuurilla. Melodisen marimban korvaa pian rototom-ryhmä sekä bongo- ja congarummut. Raskaan ensimmäisen osan (pesante) päätteeksi myös lautaset yhtyvät mukaan. Teoksen tunteellisessa ja ilmeikkäässä toisessa osassa (espressivo) vibrafonilla on puheenvuoro. Eloisan kolmannen osan (animato) avaa marimba, ja solisti pääsee tässä näyttämään improvisointitaitonsa.
Jean Sibelius (1865-1957) sävelsi laajan yksinlaulutuotannon, joka on hänen tuotannossaan yksi keskeisistä osa-alueista sinfonioiden ja sinfonisten runojen jälkeen. Sibeliuksen lauluista kuullaan Laulu ristilukista, Under strandens granar, Kaiutar, Flickan kom ifrån sin älskings möte ja Var det en dröm? Ne tulkitsee suomalaisen laulutaiteen arvostetuimpiin taiteilijoihin lukeutuva baritoni Jorma Hynninen.
Konsertin päättää Sibeliuksen kuuluisa seitsemäs sinfonia. Sibelius tunnetaan sinfonisen muodon uudistajana, joka näkyy erityisessä tässä sinfoniassa. Kantaesityksessä teos kulki vielä nimellä Fantasia sinfonica, mutta Sibelius määritteli teoksen myöhemmin sinfoniaksi. Teos koostuu sinfonian tapaan useista, toisilleen vastakohtaisista aiheista, mutta on sinfonisen runon tapaan yksiosainen.
Konsertti Tampere-talon Isossa salissa perjantaina 4.12.2009 klo 19. Liput alk. 21/15/10 € Tampere-talon Lipputoimistosta ja Lippupisteestä.
Ennen konserttia klo 18.00-18.30 Veli-Matti Puumala ja Hannu Lintu esittelevät teoksen Chainsprings lämpiöravintola Fuugassa. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.