Etusivu » Kulttuuri
10.10.2011
André Wickström, Jaakko Saariluoma ja Mika Eirtovaara Tampere-talossa 13.10.
Teatteri-, tv- ja stand up -taiteen ammattilaiset André Wickström, Jaakko Saariluoma ja Mika Eirtovaara luimivat ensimmäistä kertaa yhteisellä kiertueella syksyllä. Luvassa on hulvattoman viihdyttävä show, jossa kolmikko saattelee yleisön hellästi ja varmasti komiikan toiseen todellisuuteen. Kiertue nähdään Tampereella torstaina 13.10.
Pitkän linjan näyttelijä ja juontaja Jaakko Saariluoma tuli suurelle yleisölle tutuksi vuosituhannen alussa, ja siitä lähtien Jaskaa on ollut lähes mahdotonta olla huomaamatta televisiosta. Tilannetajun mestari on nähty mm. Putouksessa, Huumassa ja W-Tyylissä. Stand up -lavalla tämä lempeän ilkikurinen koomikko on yhtä tuttu. Pilke silmäkulmassa Jaska hullaannuttaa yleisönsä ja tunnelma on niin vapautunut, ettei edes ole jäitä rikottavaksi.
Mika Eirtovaara teki ensimmäisen stand up -keikkansa vuonna 1997. Sitä ennen ja sen jälkeen Mika on vaikuttanut vahvasti teatterimaailmassa näyttelijänä, ohjaajana ja käsikirjoittajana. Täysin rinnoin elämää kokevan Mikan tunteet näkyvät esiintymislavalla vahvasti. Jarrut tuntuvat puuttuvan, mutta tässä tapauksessa siitä ei ole haittaa ollenkaan. Myös tv:stä tutun Mikan positiivinen energia on vastustamatonta ja tarttuvaa.
André Wickström juhlisti syksyllä 2010 15-vuotista stand up -koomikkouraansa, ja on julkaissut taiteen lajista kaksi dvd:tä sekä kirjan. André on lavalla kuin yhden miehen kokonainen teatterinäytös, joka saattelee ihailtavasti yleisön hienoksi hiotun komiikan syövereihin. Kokemusta on tarttunut lavoilta kaikista Pohjoismaista ja New Yorkista asti. André omistaa lavan jokaisessa esityksessään tavalla, joka saa vahvemmankin naurusta uuvuksiin.
Lue myös:
Tapahtumat - Tampere-talon konsertit:
18.2012Amerikkalaislegenda Dionne Warwick lauantaina Tampere-talossa
16.4.2012Tuure Kilpeläisen karavaani 24.4. Tampere-talossa
16.4.2012Niko Kivelä - Minä! Tampere-talossa lauantaina 28.4.
10.4.2012Filharmonian kevätkausi huipentuu sopraanotähti Karita Mattilan kanssa 12.-16.6.2012
26.3.2012Club for Five Tampere-talossa 31.3.2012
9.3.2012Rasmus Tampere-talossa 13.10.2012
10.2.2012Suuri stand up kiertue vapauttaa nauruun Tampere-talossa 14.4.2012
9.2.2012Blues Caravan -kitaristit Tampere-talossa 15.3.
2.2.2012Chaplinin Kultakuumessa elävä musiikki Tampere-talossa 9.3.
22.12.2011Killer Queen -Queenshow palaa Tampere-taloon 19.4.2012
19.12.2011Matalien vaskien kahvilakonsertti Tampere-talossa
28.11.2011Uudenvuoden perinteistä wieniläismusiikkia Tampere-talossa 22.1.2012
28.11.2011Tampere Beatles Happening 20.-21.1.2012
26.11.2011Buena Vista Social Club Tampere-taloon 3.12.
24.11.2011Broadway-musikaali Annie Tampere-taloon syksylla 2012
21.11.2011Joulun Lumiukko tanssii Tampereelle 8.12.
9.11.201122-Pistepirkko Tampere-talossa 2.12.
28.10.2011Kaseva harvinaisella keikalla Tampere-talossa 18.11.
28.10.2011Pelle Miljoona jousilla 9.11.
28.10.2011Erja Lyytinen Tampere-talossa 19.11.
28.10.2011Jorma Kääriäinen & RNO Tampere-talossa 26.11.
28.10.2011Queen-hittejä sotilasvoimin Tampere-talossa 12.11.
10.10.2011André Wickström, Jaakko Saariluoma ja Mika Eirtovaara Tampere-talossa 13.10.
3.10.2011Mellerin runoja Kalle Aholan lauluina 9.10.
3.10.2011Erinin seurassa Hunningolla 15.10. Tampere-talossa
3.10.2011Tampere Beatles Happening 20.-21.1.2012
30.8.2011Yö juhlii pyöreitä vuosia Tampere-talossa 5.-7.11.
30.8.2011Kalle Ahola Tampere-talossa Aleksis Kiven päivänä
30.8.2011Jari Sillanpää Tampere-taloon lokakuussa
29.8.2011Josh Groban Tampere-taloon syyskuussa
29.8.2011TYKin rock-musikaali Silmistä pois Tampere-taloon lokakuussa
10.8.2011NääsNääsNews-revyy Tampere-taloon 1.10.
12.5.2011Apocalyptica Tampere-talossa 10.9.
12.5.2011Lasten hevisuosikki Sauruxet 21.5. Tampere-talossa
10.5.2011Huippusirkusta Las Vegasista Tampere-talossa 28.-29.5.
30.3.2011Edu Kettunen ja Pekka Ruuska 30.3. Tampere-talossa
30.3.2011Johanna Iivanainen tunnelmoi 3.4. Tampere-talossa
30.3.2011Elviksen kanssamuusikot Tampere-talossa 5.5.
30.3.2011Musiikkia Japanin auttamiseksi Tampere-talossa 14.4.
30.3.2011Samuli Putron aurinko ei sammu 8.4.
25.3.2011Maailman paras Queenshow Tampere-talossa 31.3.
25.3.2011Virtuoosimainen Rock the Ballet palaa Tampere-taloon 18.4.
15.3.2011Club for Five ja UMO Tampere-talossa 9.4.2011
15.3.2011Wagnerin Tannhäuser nähdään Tampereella 2012
22.2.2011Juha Tapio ja Otto Kanerva suomalaisten sanoitusten äärellä 6.3.
22.2.2011Naistenpäivänä 8.3. kuorovalitusta Tampere-talossa
1.2.2011Tampereen Oopperan Taikahuilun ensi-ilta 5.3. Tampere-talossa
27.12.2010Reggae soi Tampere-talossa 25.2.
27.12.2010Sir Elwoodin vuosirenkaita 30.1. Tampere-talossa
4.11.2010Kolmas Nainen keikalla ennen välipysäkkiä
4.11.2010Matti Salmisen nimikkotapahtuma Tampere-talossa 3.-4.12.
4.11.2010Kauko Röyhkän klassikoita 21.11.
29.9.2010Alivaltiosihteerin virallinen juhlashow 19.10.
29.9.2010Akimowskaja Sisters 22.10. Tampere-talossa
24.9.2010The Dubliners palaa Tampereelle 4.10.
21.9.2010Tarja Turunen Tampere-taloon 9.12.
21.9.2010Anna Puu Tampere-talossa 26.9.
21.9.2010Nostalgiadisko Linnasali Tampere-talossa 24.-25.9.
21.9.2010Johanna Kurkela täyttää salin 24.9. Tampere-talossa
21.9.2010Erja Lyytisen bluesrockia 25.9. Tampere-talossa
26.8.2010Alkavan syksyn odotettu balettivieras Tampere-talossa on Suomen Kansallisbaletti 19.-21.11.
26.8.2010Karita Mattilan konsertissa oopperaa ja musikaalisävelmiä 18.9 ja 20.9.
9.8.2010Etnistä iloittelua Friggin tyyliin 22.9.
29.4.2010Kiri Te Kanawa 16.6. Tampere-talossa
13.4.2010Tampere-talo 20 vuotta - Karita Mattila juhlakonsertin tähtenä
7.4.2010Jerry Lee Lewis Tampere-taloon elokuussa
29.3.2010Johanna Iivanaisen herkkiä tulkintoja Tampere-talossa 13.4.
12.3.2010The Five Corners Quintet - Huippujazzia kotimaisin voimin 21.3.
11.3.2010Mozartin Taikahuilu soi keväällä 2011 Tampereella
11.3.2010Wagnerin Lohengrin Tampereen Oopperassa
15.2.2010Joan Osborne ainutlaatuisella Suomen kekalla Tampere-talolla
12.2.20102010 Tampere-talolla juhlavuosi - 20 vuotta tapahtumia talon täydeltä
12.2.2010Olavi Virta -musikaali Tampere-taloon huhtikuussa
11.2.2010Elävä musiikki säestää Chaplinia Tampereen Elokuvajuhlilla
8.12.2009Mariza konsertoi Tampereella huhtikuussa
4.12.2009Anssi Tikanmäen musiikin maisemissa 10.12.
26.11.2009Euroviisuvoittaja Alexander Rybak Tampere-talossa 6.12.
5.11.2009Pauli Hanhiniemi & Hehkumo kiertueen päätöskeikalla 4.12.
20.10.2009Gommi ja Pommi konserttilavalla
17.9.2009The King's Singers 26.9. Tampere-talossa
17.9.2009Samuli Putron Puskista tullut 10.10. Tampere-talossa
17.9.2009Tuomari Nurmio juhlakeikalla 11.10.
3.9.2009Wagnerin Lohengrin Tampereen Oopperassa
21.5.2009Paul Anka Tampere-taloon elokuussa
17.4.2009Maria Kalaniemi konsertoi Rahvaanmusiikin 10-vuotisjuhlaviikolla 23.4.
15.4.2009Perulaisrytmejä ja jazzia kamarimusiikillisella otteella 22.4.
3.4.2009Huippupianisti Emanuel Ax Tampere-talossa 21.5.
16.3.2009Huipputaikuri Kevin James ensivierailulla 14.4.
6.3.2009Don Carlos Tampereen Oopperassa maaliskuussa
10.2.2009Rock The Ballet-showsta Tampere-talon kevään hitti
27.1.2009Gamba ja cembalo luovat tunnelmaa
20.1.2009Rock The Ballet -tanssishow Tampere-taloon huhtikuussa
19.1.2009Huippujen duo Steven Isserlis ja Olli Mustonen
12.1.2009Sir Elwoodin hiljaiset värit maalailevat Tampere-talossa 24.1.
8.1.2009Laura Pausini Tampere-talossa 17.5.
17.12.2008Loistelias jääbalettivierailu avaa Tampere-talon uuden vuoden
20.11.2008Joulukuun balettiviikolla Riian baletti vierailee Tampere-talossa kahden teoksen voimin.
17.10.2008Ranskalaisen musiikin mestari Patricia Kaas Tampereelle huhtikuussa
17.10.2008Anna Hanski ja Anja Pohjola juhlakonsertissa
17.10.2008Pauli Hanhiniemi Tampere-talossa 9.11.
27.8.2008Liedin loistoa Soile Isokosken konsertissa
25.8.2008Comedy Club Laugh Riot naurattaa Tampere-talossa ja Pakkahuoneella
25.8.2008Unicef-vuoden gaalakonsertissa oopperan ja viihteen parhaita
4.8.2008Fadon keulakuva Mariza lokakuussa Tampereelle
11.6.2008Countrylegenda Kris Kristofferson Tampereella 5.8.
11.6.2008Paul Ankan konsertti loppuunvarattu
15.5.2008”Sanat Jukka Virtanen” –juhlakonsertti Tampere-talossa su 7.9.
5.5.2008Eva Dahlgren ja Peter Jöback Tampereelle 13.8.
1.4.2008Tero Saarisen Stravinsky-ilta Tampereelle
28.1.2008Jorma Kääriäinen & Riku Niemi Orchestra konsertoivat 22.4. Tampere-talossa
25.1.2008Verdin vaikuttava suurteos saavuttaa lopulta seesteisen rauhan
25.1.2008Werner Bros. ja ystävät pyykkilautoineen Tampere-taloon
16.11.2007Don Johnson Big Band Tampere-talossa 9.12.
4.11.2007Pentti hietanen italialaistunnelmissa
4.11.2007Prahan Baletti tuo satumaisen Pähkinänsärkijän
22.8.2007Dave Lindholm konserttikiertueelle Otto Donnerin ja jousikvintetin kanssa
Tampere-talon kotisivu: www.tampere-talo.fi
Tampereen ruokaravintolat esittelyssä