Tampere, tapahtumat, ravintolat, baarit
FreeFind
Etusivulle - HuviOpas esittelee Tampereen ravintolat, tapahtumat ja vapaa-ajan vinkit



 Tapahtumakalenterit 
Elokuvat
Festivaalit
 Päätapahtumat
Etusivu » Tapahtumat » Keikat & Konsertit Tampereella

Sponsoroitu linkki
Muista hotellivaraus!
www.scandic-hotels.fi
booking.com
Keikat » Tällä viikolla
» Tulevat




16.3.2007
Mika Pohjola esittää Kärjen klassikoita uusin siivin

Leivonen lumimyrskyssä on Toivo Kärjen toiseksi vanhin säilynyt sävellys. Samanniminen on vuonna 2005 ilmestynyt jazz-sävytteinen levy, jonka musiikkia kuullaan Tampere-talossa tiistaina 24. huhtikuuta huippumuusikoiden tulkitsemana. ”Tekemäni jokseenkin epätavalliset sovitukset antavat kuvan siitä, kuinka vahvoja Toivo Kärjen sävellykset ovat: ne säilyttävät luonteensa myös muunnettaessa alkuperäisestä kaukanakin olevaan muotoon,” sanoo ikivihreiden uudet sovitukset tehnyt Mika Pohjola. Kärkeä tulkitsevat laulaja Eeppi Ursin, pianisti Mika Pohjola, kitaristi Janne Halonen, basisti Ville Herrala ja rumpali Ville Pynssi.

Toivo Kärjen (1915-92) musiikillisen ajattelun pohjana oli jazzinnostus, joka syttyi jo vuonna 1928 hänen kuullessaan levyltä Louis Armstrongia. Voitettuaan Rhythm-lehden kansainvälisen sävellyskilpailun 1939 hän suunnitteli lähtöä Yhdysvaltoihin. Historia kuitenkin päätti toisin: Alkoi talvisota ja Kärki joutui rintamalle kuten tuhannet muutkin.

Sovittaja-pianisti Mika Pohjola kertoo musiikin taustasta: ”Leivonen lumimyrskyssä –kappale kuvastaa hyvin Kärjen monivaiheista elämää. Vain ne, jotka hänet paremmin tunsivat, tietävät hänen olleen pohjimmaltaan herkkä taiteilija – kuin leivonen. Toisaalta he tietävät hänen olleen sinnikäs taistelija, joka joutui suurimman osan ammattiurastaan ponnistelemaan vastatuuleen. Koskaan hän ei antanut periksi edes hyiselle lumimyrskylle. Levylle tekemäni jokseenkin epätavalliset sovitukset antavat kuvaa siitä, kuinka vahvoja Toivo Kärjen sävellykset ovat: ne säilyttävät luonteensa myös muunnettaessa alkuperäisestä kaukanakin olevaan muotoon.”

www.musiikkia.com/toivokarki
www.mikapohjola.com
www.tampere-talo.fi

Ti 24.4. klo 19.00 Tampere-talo, Pieni sali

LEIVONEN LUMIMYRSKYSSÄ
plays the music of Toivo Kärki

Eeppi Ursin, laulu
Mika Pohjola, piano
Janne Halonen, kitara
Ville Herrala, basso
Ville Pynssi, rummut

Tuotanto Tampere-talo

Liput 19/opisk. 16 € Tampere-talon lipputoimisto ja Lippupalvelu

Tapahtuman kotisivu: www.tampere-talo.fi



Artikkelit & Kohokohdat

21.5.2012
Ylöjärvellä takapihafestivaalit: Apulanta ja Popeda 25.-26.5.
21.5.2012
Tammerfestin 11.-14.7.2012 klubiohjelma julki
18.5.2012
Mike Joyce starttaa Klubin kansainväliset huippudj-illat pe 15.6.
16.5.2.2012
Palatsin Stand Up -mestaruuskisat alkoivat - 25.5. Tommi Tuominen ja Tommi Mujunen
4.5.2012
Doris on rehellisesti rock - myös toukokuussa 2012
30.4.2012
Volumessa musiikki on pääroolissa - Toukokuun 2012 klubi-illat
17.4.2012
Show must go on! Queen-musikaali palaa tauon jälkeen lavalle
9.3.2012
Rasmus Tampere-talossa 13.10.2012
1.3.2012
Vinyylissä vara parempi - Live-lauantait 2012
17.2.2012
Naurupommi Stand Up -klubin kevätkausi 2012 Ilveksessä
31.1.2012
O'Hara's Freehouse on leppoisa musiikkiklubi ja pubi irkku- ja englantilaishenkeen
31.1.2012
Bändikilpailu Kukkona tunkiolla Jack the Roosterissa

»Arkistoidut

Keikkakalenteri

» Tällä viikolla
» Tulevat

Pubikalenteri

» Tietovisailut
» Elokuvaillat
» Karaokeillat
» Livekaraoke






Tampereen ruokaravintolat esittelyssä

 Tampere, keskusta  »
 » 2 h+k
 » 4 Vuodenaikaa
 » Aino ja Ilmari
 » Aleksis
 » Alsace
 » Amarillo, Ilves
 » American Diner
 » Antika
 » Arthur
 » Astor
 » Bella Roma
 » Bertha
 » Bodega Salud
 » Buffet & Cafe Linkosuo
 » C (Ravintola C)
 » Cafe Europa
 » Como
 » Dennis
 » Oluthuone Esplanadi
 » Finlaysonin Palatsi
 » Frankly
 » Fransmanni
 » Grill
 » Cafe Gopal
 » Gopal
 » Gringos Locos
 » Hanabi
 » Harald
 » Heinätori
 » Hella & Huone
 » Henriks
 » Hook
 » Huviretki Pinja
 » Inez
 » Kaupin Puisto
 » Kulttuuritalo Telakka
 » Laterna
 » Linkosuon ravintolat
 » Maruseki
 » Masuuni
 » Museoravintola Valssi
 » Musiikkiteatteri Palatsi
 » Myllärit
 » Nanda Devi
 » Napoli
 » Natalie
 » Nordic
 » Norimaru
 » Näsinneula
 » Oluthuone Esplanadi
 » Olympia
 » Opera Brasserie & Bar
 » Pancho Villa Finlayson  » Pancho Villa Hkatu
 » Pancho Villa Tammela
 » Perla
 » Piazza Foodfactory
 » Piemonte
 » Piha
 » Plevna
 » Praha
 » Pähkinä
 » Ramen Hanabi
 » Ristorante Napoli
 » Roast
 » Ruby & Fellas
 » Salud
 » Semafori
 » Speakeasy
 » Stefan's Steakhouse
 » Sticky Wingers
 » Swagath
 » Tammer
 » Teatterin Grilli
 » Telakka
 » Thai & Laos
 » Thai Na Khon
 » Thilmans Cafe
 » Tiiliholvi
 » Tillikka
 » Tivoli
 » Trattoria
 » Tuulensuu
 » Valssi
 » Vihtorin Kirjasto
 » Villisika
 Tampere, Viikinsaari 
 » Wanha Kaidesaari
 Tampere, Hervanta 
 » Efes
 » Las Vegas
 Tampere, Härmälä 
 » Soppaa Soittajille
 Tampere, Kaleva 
 » Coussicca
 » Kalevanpaasi Linkosuo
 » Topaasisali
 Tampere, Lahdesjärvi 
 Tampere, Lielahti 
 » American Diner
 Tampere, Tesoma 
 » Peso
 Kangasala 
 » Caroline
 » Pancho Villa
 » Mannakorven Myymäläkahvila Linkosuo
 Lempäälä  & Ideapark
 » Beef King
 » Captain Hook Ideapark
 » Coyote Bar & Grill
 » Villa Hakkari
 Nokia 
 » Pepper
 Orivesi 
 Pirkkala 
 Toijala 
 » Kruuna & Klaava
 » ABC Toijala
 Ylöjärvi 
 » Café Linkosuo Kauppakeskus Elo
 » Keidas