Tampere, tapahtumat, ravintolat, baarit
FreeFind
Etusivulle - HuviOpas esittelee Tampereen ravintolat, tapahtumat ja vapaa-ajan vinkit



 Tapahtumakalenterit 
Elokuvat
Festivaalit
 Päätapahtumat
Etusivu » Tapahtumat » Keikat & Konsertit Tampereella

Sponsoroitu linkki
Keikat » Tällä viikolla
» Tulevat




22.8.2007


Dave Lindholm konserttikiertueelle Otto Donnerin ja jousikvintetin kanssa

Suomalaisen rockmusiikin legenda Dave Lindholm tekee loka-marraskuussa vihdoin ensimmäisen konserttikiertueensa. 12. lokakuuta Mikkelistä alkava ja 10. marraskuuta Tampereelle 10.11. päättyvä konserttikiertue "Pieni ja hento ote" on siis ainutkertainen tapaus. Arvostetun ja pidetyn kitaristi-laulaja-lauluntekijän tinkimätön ura on jatkunut jo yli 36 vuotta, ja vuonna 2006 hänelle myönnettiin tästä tunnustuksena Valtion säveltaidepalkinto. Dave on ollut erittäin tuottelias ja levyttänyt sekä suomeksi että englanniksi, mutta hänen rakastetuimmat laulunsa ovat tietenkin suomenkielisiä.

Dave Lindholmin uralle on ollut ominaista jatkuva uudistuminen ja kokoonpanojen vaihtelu. Miehen lempinimi "Isokynä" juontaa juurensa siitä, kun Dave vaihtoi yhtyeensä nimeä niin usein, ettei kukaan pysynyt enää perässä. Dave ei ole tehnyt uransa seuraamista helpoksi faneilleen: hän on harvoin katsonut taaksepäin. Dave teki suomenkielisten laulujensa ympärille rakentuvan klubikiertueen “Kerran” 15 vuotta sitten, mutta hän ei ole koskaan aiemmin esittänyt suosituimpia laulujaan konserttisaleissa. “Pieni ja hento ote” -kiertueen konserttipaikat ovat 12.10. Mikkeli (Mikaeli), 13.10. Jyväskylä (Paviljonki), 17.10. Espoo (Sellosali), 19.10. Kuopio (Musiikkikeskus), 20.10. Hämeenlinna (Verkatehdas), 27.10. Helsinki (Savoy-teatteri), 3.11. Turku (Konserttitalo), 9.11. Lahti (Sibeliustalo) ja 10.11. Tampere (Tampere-talon Iso sali).

Dave Lindholm on tehnyt yhteistyötä Otto Donnerin kanssa levytysuransa alusta lähtien. Donnerin jousisovitukset olivat tärkeässä roolissa 1980-luvun alun levyllä "Aino", jonka kappale "Pieni ja hento ote" on yksi Daven rakastetuimpia lauluja. Kun Dave oli vihdoin valmis tekemään retrospektiivisen konserttisalikiertueen suomenkielisella ohjelmistollaan, hän ei halunnut tehdä sitä rock-yhtyeen, vaan nimenomaan Otto Donnerin ja jousien kanssa. Projektin työnimi olikin “Lauluja ja viuluja”. Otto Donner on tehnyt kiertueen jousisovitukset ja toimii myös kapelli-mestarina. Konserttien jousikvintetissä soittavat Pike Kontkanen (viulu), Alina Järvelä / Tuuli Talvitie-Kella (viulu), Laura Jaatinen (viulu), Sari Jeskanen (alttoviulu) ja Mirja Mattinen (sello).

Vanhojen hittien lisäksi konserteissa on luvassa myös pari kolme aivan uutta, vielä levyttämätöntä Dave-laulua.

Tapahtuman kotisivu: www.tampere-talo.fi




Artikkelit & Kohokohdat

10.2.2012
Suuri stand up kiertue vapauttaa nauruun Tampere-talossa 14.4.2012
10.2.2012
Huippukitaristien tähdittämä GTR-Tour Festival 31.3.2012 Pakkahuoneella
4.2.2012
Tulipaloa ja tunnettuja lauluntekijöitä kevään 2012 Late Nite -illoissa
1.2.2012
Kevätkausi Palatsin Stand Up -kellarissa
1.2.2012
Volumessa musiikki on pääroolissa - Helmikuun 2012 klubi-illat
1.2.2012
Valtakunnallinen keikkapäivä Klubilla ti 14.2.
31.1.2012
O'Hara's Freehouse on leppoisa musiikkiklubi ja pubi irkku- ja englantilaishenkeen
31.1.2012
Bändikilpailu Kukkona tunkiolla Jack the Roosterissa
31.1.2012
Ilonassaa tapahtuu - Tammikuun 2012 esiintyjät
31.1.2012
25-vuotias Doris on rehellisesti rock - myös helmikuussa 2012
25.1.2012
Time Out –klubi toi stand up -viihteen Hulluun Poroon
10.1.2012
Tampere-talon kohokohdat - Kevään 2012 keikat
22.12.2011
Killer Queen -Queenshow palaa Tampere-taloon 19.4.2012

»Arkistoidut

Keikkakalenteri

» Tällä viikolla
» Tulevat

Pubikalenteri

» Tietovisailut
» Elokuvaillat
» Karaokeillat
» Livekaraoke





Tampereen ruokaravintolat esittelyssä

 Tampere, keskusta  »
 » 2 h+k
 » 4 Vuodenaikaa
 » Aino ja Ilmari
 » Aleksis
 » Alsace
 » Amarillo, Ilves
 » American Diner
 » Antika
 » Arthur
 » Astor
 » Bella Roma
 » Bertha
 » Bodega Salud
 » Buffet & Cafe Linkosuo
 » C (Ravintola C)
 » Cafe Europa
 » Como
 » Coyote Bar & Grill
 » Dennis
 » Oluthuone Esplanadi
 » Finlaysonin Palatsi
 » Frankly
 » Fransmanni
 » Grill
 » Cafe Gopal
 » Gopal
 » Gringos Locos
 » Hanabi
 » Harald
 » Heinätori
 » Hella & Huone
 » Henriks
 » Hook
 » Huviretki Pinja
 » Inez
 » Kaupin Puisto
 » Kulttuuritalo Telakka
 » Laterna
 » Linkosuon ravintolat
 » Maruseki
 » Masuuni
 » Museoravintola Valssi
 » Music Bar Palatsi
 » Musiikkiteatteri Palatsi
 » Myllärit
 » Nanda Devi
 » Napoli
 » Natalie
 » Nordic
 » Norimaru
 » Näsinneula
 » Oluthuone Esplanadi
 » Olympia
 » Opera Brasserie & Bar
 » Pancho Villa Finlayson  » Pancho Villa Hkatu
 » Pancho Villa Tammela
 » Perla
 » Piazza Foodfactory
 » Piemonte
 » Piha
 » Plevna
 » Praha
 » Pähkinä
 » Ramen Hanabi
 » Ristorante Napoli
 » Roast
 » Ruby & Fellas
 » Salud
 » Semafori
 » Speakeasy
 » Stefan's Steakhouse
 » Swagath
 » Tammer
 » Telakka
 » Thai & Laos
 » Thai Na Khon
 » Thilmans Cafe
 » Tiiliholvi
 » Tillikka
 » Tivoli
 » Trattoria
 » Tuulensuu
 » Valssi
 » Vihtorin Kirjasto
 » Villisika
 Tampere, Viikinsaari 
 » Wanha Kaidesaari
 Tampere, Hervanta 
 » Efes
 » Las Vegas
 Tampere, Härmälä 
 » Soppaa Soittajille
 Tampere, Kaleva 
 » Coussicca
 » Kalevanpaasi Linkosuo
 » Topaasisali
 Tampere, Lahdesjärvi 
 Tampere, Lielahti 
 » American Diner
 Tampere, Tesoma 
 » Peso
 Kangasala 
 » Caroline
 » Pancho Villa
 » Mannakorven Myymäläkahvila Linkosuo
 Lempäälä  & Ideapark
 » Beef King
 » Captain Hook Ideapark
 » Coyote Bar & Grill
 » Villa Hakkari
 Nokia 
 » Pepper
 Orivesi 
 Pirkkala 
 Toijala 
 » Kruuna & Klaava
 » ABC Toijala
 Ylöjärvi 
 » Café Linkosuo Kauppakeskus Elo
 » Keidas