Loistelias jääbalettivierailu avaa Tampere-talon uuden vuoden
Viime syksynä suomalaisyleisön valloittanut maailmankuulu jääbalettiryhmä The Imperial Ice Stars palaa Tampere-taloon ensi tammikuussa uudella esityksellään. Ensivierailullaan syyskuussa 2007 ryhmä esitti Tshaikovskin Joutsenlampi-klassikkoon perustuneen jääbaletin Swan Lake on Ice. Nyt säihkyvät luistimet saa jalkaansa Tuhkimo, jonka tarinaa Cinderella on Ice päästään seuraamaan Tampere-talon suurella näyttämöllä 7.-11. tammikuuta 2009. Vierailun tuottaa Tampere-talo, ja esitys nähdään Suomessa ainoastaan Tampereella.
Maailman huippua edustava The Imperial Ice Stars –ryhmä, joka yhdistää ennennäkemättömällä tavalla taitoluistelua ja jääbalettia teatterin keinoihin, esiintyy jatkuvasti eri puolilla maailmaa suurissa teattereissa ja konserttisaleissa. Cinderella on Ice sai ensi-iltansa viime heinäkuussa Uudessa-Seelannissa. Syksyllä esitys kiersi Australiaa, parhaillaan Tuhkimo luistelee Iso-Britannian Cardiffissa Wales Millenium Centerissä ja jatkaa Suomesta Edinburghiin.
Tähän mennessä jo yli kaksi miljoonaa ihmistä eri puolilla maailmaa on päässyt seuraamaan ryhmän henkeäsalpaavia esityksiä. Prinsessa Ruususen ja Joutsenlammen jälkeen tanssijat, koreografit ja visualistit ovat ylittäneet aiemmat rajansa ja kehittäneet aivan uusia tanssielementtejä ja yhä upeampia lavastus- ja pukuratkaisuja hurjavauhtiseen esitykseensä. Cinderella on Ice -esityksen musiikin ovat säveltäneet Tim A. Duncan ja Edward Barnwell.
Tuhkimon tarinan päähenkilönä on tällä kertaa balettitanssijoiden pitkään rivistöön sulautunut ujo tyttö, joka yllättäen pääsee soolotanssijaksi parrasvaloihin ja valloittaa kaupungin tavoitelluimman poikamiehen. Koreografi Tony Mercer kertoo, että hän halusi jääbalettiversiossa siirtää klassikkotarinan uuteen ympäristöön, mutta samalla säilyttää ajattoman sadun sanoman ja tunnelman.
Tampere-talon suurelle näyttämölle rakennettavalla luisteluareenalla esiintyy 25 venäläistä kansainvälisen mestaritason huippuluistelijaa, jotka ovat voittaneet yhteensä yli 200 olympiamitalia sekä maailman-, Euroopan- ja kansallista mestaruutta. “Nämä poikkeuksellisen taitavat luistelijat pääsevät ryhmässämme kokeilemaan omia rajojaan ilman kilpailutilanteen paineita, ja samalla he saavat tilaisuuden työskennellä maailman huippuvalmentajien kanssa. Tämä antaa meille mahdollisuuden kehittää jääbalettiesitystemme koreografiaa aivan uudelle tasolle,” sanoo esityksen tuottaja James Cundall.
Loisteliasta jääbalettiesitystä tukee mittava teatteritekniikka. Näyttävän lavastuksen on suunnitellut Eamon D’Arcy, joka vastasi myös Sydneyn Olympialaisten avajaisseremonioista 2000 ja Aasian mestaruuskisojen avajaisista Dohassa 2006. D’Arcyn huikea luomus sisältää kolmiulotteisia näyttämökuvia, taianomaisia tehosteita, jotka sisältävät mm. tulta ja sadetta, lentäviä tanssijoita ja paljon muuta sävähdyttävää. Näyttämökuvassa säkenöi myös lähes 80 toinen toistaan upeampaa, Bolshoi-teatterin ompelimon toteuttamaa yksilöllistä pukua, jotka ovat Moskovan Stanislavski-teatterin Albina Gabuevan käsialaa.
Maailman kärkijoukkoon lukeutuu myös ryhmän taiteellinen johtaja ja koreografi Tony Mercer. Ennen siirtymistään jääbaletin pariin 1993 hän ehti toimia mm. Dionne Warwickin sekä The Supremes -, Kool & The Gang -, The Commodores - ja The Temptations-yhtyeiden kiertuemanagerina. Yhdessä venäläisten olympiatason ammattilaisten - valmentaja Jevgeni Platovin ja luistelija/jäätanssijoiden Albena Denkovan ja Maksim Staviskin - kanssa Mercer on luonut huikean shown, jossa baletin ja luistelun sulavuuteen yhdistyy niin olympia-areenoilla sykähdyttäneitä liikkeitä - henkeäsalpaavia nostoja, hyppyjä ja piruetteja - kuin jälleen aivan uusiakin taidonnäytteitä, joita ei jäällä aiemmin ole nähty.
Jääbaletin esitysareena on kaikkialla 15x15 metrin kokoinen jääkenttä, jonka ryhmän tekniikka yhdessä Tampere-talon teknisen henkilökunnan kanssa jälleen rakentaa talon suurelle näyttämölle. Reunaelementtien keskelle asennetaan yli 15 kilometriä putkistoa, joka kytketään talon ulkopuolella olevaan jäähdytyskoneistoon ja täytetään glycol- ja vesiseoksella. Putkiston jäähdyttyä riittävästi sen päälle levitetään neljä tonnia jäämurskaa. Sen jälkeen pinnalle suihkutetaan 15 minuutin välein vettä kunnes jään vahvuus on kolme tuumaa. Vielä pinnan viimeistely ja jää on valmis, lähes puolentoista vuorokauden työn jälkeen.
Esityspaikka
Tampere-talon Isossa sali
Esitykset
Ke 7.1.2009 klo 19.00
To 8.1.2009 klo 19.00
Pe 9.1.2009 klo 14.00 ja klo 19.00
La 10.1.2009 klo 14.00 ja klo 19.00
Su 11.1.2009 klo 14.00 ja klo 19.00
Liput
perushinta 20/35/45/55/65 €
eläkeläiset 30/40/50 €
opiskelijat 23/33/43 €
lapset alle 13 v. 13/18/28/33/35 € Perheliput
1 aikuinen+2 lasta 54/66/84/99 €
2 aikuista+2 lasta 80/100/124/144 €
Tampere-talon lipputoimisto ja Lippupiste