Huippusellisti Steven Isserlis ja pianisti Olli Mustonen esiintyvät Tampere-talon Isossa salissa sunnuntaina 1. helmikuuta. Duokonsertin ohjelmassa ovat Brittenin Sonaatti C-duuri, Mustosen Sonaatti, Stravinskin Parashan aaria oopperasta Mavra, Sibeliuksen Malinconia ja Martinu*n Sonaatti nro 1.
Mestarit ovat esiintyneet yhdessä jo yli kymmenen vuoden ajan. Steven Isserlis tunnetaan kautta maailman harvinaislaatuisesta musikaalisuudestaan ja teknisestä osaamisestaan. Monipuolinen muusikko toimii solistiuransa lisäksi Prussia Coven kamarimusiikkitapahtuman taiteellisena johtajana ja pitää ahkerasti mestarikursseja eri puolilla maailmaa. Isserlisin kiinnostus opettamiseen ilmenee myös hänen kirjoittamissaan lastenkirjoissa, joista ensimmäinen, Why Beethoven Threw the Stew, ilmestyi 2001 ja toinen, Why Händel Waggled his Wig, 2006. Molemmat kirjat ovat saaneet kriitikoilta kiitosta ja ne on käännetty monille kielille, tosin ei vielä suomeksi. Hänellä on myös oma perheille suunnattu konserttisarja New Yorkissa.
Steven Isserlis on perusteellisesti perehtynyt alkuperäissoittimiin, ja hän esiintyy paljon merkittävimpien vanhan musiikin yhtyeiden kanssa. Myös uudella musiikilla on tärkeä rooli Isserlisin ohjelmistossa, hän kantaesittää paljon uusia tilausteoksia, tulossa ovat mm. Mihail Pletnjovin ja Thomas Adèsin teokset.
Kuluvan kauden esiintymisiä ovat olleet kolmen resitaalin sarjan pianisti Denes Varjonin kanssa New Yorkissa sekä konsertit kapellimestari Philippe Herreweghen johdolla Flaamin kuninkaallisten filharmonikkojen kanssa Belgiassa ja Champs Elysées –orkesterin kanssa Sveitsissä, Belgiassa, Englannissa ja Hollannissa. Duokonserttisarja Olli Mustosen kanssa jatkuu Suomesta Dubliniin, Italiassa Venetsiaan, Montefalconeen ja Milanoon, Lontooseen ja Brysseliin.
Pianisti Olli Mustonen on laajentanut musiikillista uraansa voimakkaasti sävellystyön ja orkesterinjohtamisen suuntaan. Myös opettaminen ja erilainen taiteellinen suunnittelu ovat nykyisin merkittävä osa Mustosen työtä. Menestyksekäs osallistuminen Geneven nuorten solistien kilpailuun vuonna 1984 oli lähtölaukaus näyttävälle kansainväliselle uralle, johon on siitä lähtien sisältynyt esiintymisiä maailman huippuorkestereiden solistina ja merkittävimpien kapellimestareiden johdolla. Kamarimusiikkia Mustonen on soittanut Isserlisin lisäksi mm. Gidon Kremerin, Thomas Zehetmairin, Joshua Bellin, Pekka Kuusiston ja Heinrich Schiffin kanssa.
Omia soolokonserttejaan Mustonen on soittanut lukuisissa maailman suurista konserttisaleista kuten Amsterdamin Concertgebouw'n ja Chicagon konserttitalon suurissa saleissa, Lontoon Wigmore Hallissa, Tokion Casals-salissa ja New Yorkin Carnegie Hallissa, sekä esiintynyt Euroopan arvostetuimmilla musiikkijuhlilla kuten Salzburgissa, Luzernissa, Hohenemsin Schubertiadeissa ja Berliinin juhlaviikoilla. Merkittävä venäläinen nykysäveltäjä Rodion Stshedrin on omistanut viidennen pianokonserttonsa Mustoselle. Los Angelesin filharmonikot, Esa-Pekka Salonen ja Olli Mustonen kantaesittivät teoksen syksyllä 1999.
Olli Mustonen pitää säveltämistä itselleen yhtä tärkeänä ilmaisun muotona kuin soittamista. Mustosen keskeisimmistä sävellyksistä viime vuosilta mainittakoon mm. Rodion Shtshedrinille omistettu orkesteriteos Kolme mysteeriä (2002), Kitarasonaatti Jehkin Iivana (2005) ja Helsingin juhlaviikkojen tilaama laulusarja Eino Leinon runoihin (2005). Olli Mustonen on myös kapellimestari, ja johtanut mm. Camerata Academica Salzburgia, Radion sinfoniaorkesteria ja Helsingin kaupunginorkesteria, Tapiola Sinfoniettaa ja Keski-Pohjanmaan kamariorkesteria. Mustonen on myös vuosituhannen vaihteessa perustetun Helsingin Festivaaliorkesterin kapellimestari ja taiteellinen johtaja, ja hän tekee tiivistä yhteistyötä Tapiola Sinfoniettan kanssa.
Myös taiteellinen suunnittelu ja opettaminen ovat olennainen osa Olli Mustosen muusikon työtä. Hän on pitänyt useita mestarikursseja, ja kesästä 2004 on toiminut Ilomantsin pianopirtti, jossa Mustonen konsertoi ja pitää laajan mestarikurssin heinäkuussa. Mustonen on myös levyttänyt ahkerasti. Hänen Decca-levymerkille tekemistään äänitteistä Charles Alkanin ja Dmitri Shostakovitsin musiikkia sisältävä levytys palkittiin 1992 sekä Edison- että Gramophone-palkinnolla. Nyttemmin Mustonen levyttää Ondine-levymerkille. Tällä vuosituhannella ovat ilmestyneet hänen ensimmäiset levytyksensä kapellimestarina, Rodion Shtshedrinin teoksia sisältävä CD, sekä käänteentekeväksi luonnehdittu kokoelma Jean Sibeliuksen pianomusiikkia. Vuonna 2003 julkaistiin toinen kokoelma Bachin ja Shostakovitshin preludeja ja fuugia sekä Helsingin Festivaaliorkesterin esikoislevy.