Viola da gamban virtuoosi Mikko Perkola ja cembalon mestari Aapo Häkkinen ovat viime vuosina nopeasti nousseet vanhan musiikin merkittävimpien tekijöiden joukkoon Suomessa. Molemmat ovat saavuttaneet myös huomattavaa kansainvälistä menestystä esiintyen eri puolilla Eurooppaa useiden alan huipputekijöiden kanssa. Tampere-talossa tätä huippuduoa on tilaisuus kuulla ystävänpäivänä, lauantaina 14. helmikuuta klo 18.30 Pienessä salissa alkavassa konsertissa. Illan ohjelmassa on 1600- ja 1700-luvuilla vaikuttaneiden Johann Sebastian Bachin, Carl Philipp Emanuel Bachin, Antoine Forquerayn ja Charles Dollén sävellyksiä.
Joulukuussa 2007 AVIE-levymerkki julkaisi Couperinin musiikkia sisältävän levyn, jossa Perkola ja Häkkinen soittavat Markku Luolajan-Mikkolan kanssa, ja Naxos-merkillä ilmestyi Perkolan ja Häkkisen kiitetty levytys J.S. Bachin gambasonaateista. Yleisradiolle Perkola ja Häkkinen ovat nauhoittaneet mm. Marin Marais’n musiikkia. Vanha musiikki ja erityisesti Mikko Perkolan instrumentti viola da gamba sai paljon uusia ystäviä 1990-luvun alussa Alain Corneaun ohjaaman Kaikki elämän aamut –elokuvan myötä.
Mikko Perkolan laaja-alainen muusikkous sisältää yhteistyötä eri alojen taiteilijoiden kanssa sekä musiikin tekemistä soittaen, säveltäen ja laulaen repertuaarin ulottuessa vanhasta musiikista nykymusiikkiin ja multimediaan. Hän on tehnyt yhteistyötä mm. Concerto Palatino -yhtyeen, Phantasm-yhtyeen, Helsingin barokkiorkesterin, Battalian, Wieland Kuijkenin, Laurence Dreyfusin, Topi Lehtipuun, Markku Luolajan-Mikkolan, multimediataiteilija Marita Liulian, tanssija Virpi Pahkisen ja ohjaaja Rax Rinnekankaan kanssa. Hän soittaa ja laulaa Tekijä Tuntematon –yhtyeessä, on kantaesittänyt mm. Lucio Garaun, Eero Hämeenniemen ja Juhani Nuorvalan teoksia sekä esittänyt ja levyttänyt lastenmusiikkia Mikko Perkoilan kanssa.
Monissa kansainvälisissä alan kilpailuissa menestynyt Aapo Häkkinen on Helsingin Barokkiorkesterin taiteellinen johtaja sekä monipuolinen kamarimuusikko ja kapelimestari. Hän on esiintynyt solistina eri puolilla Eurooppaa sekä konserteissa että merkittävimmillä musiikkijuhlilla. Hänet tunnetaan myös arvostettuna kamarimuusikkona mm. yhtyeistä Opus X, Les Talens Lyriques ja La Sfera Armoniosa. Kapellimestarina hän on johtanut useita orkestereita ja kuoroja niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Cembalon lisäksi myös urkuja ja klaveeria soittava Häkkinen on tehnyt levytyksiä levymerkeille Alba, Avie, Cantus, Deux-Elles ja Naxos. Hän on kantaesittänyt ja levyttänyt mm. Eero Hämeenniemen sävellyksiä sekä Lucio Garaun ja Jukka Tiensuun kamarimusiikkiteoksia. Aapo Häkkinen toimii opettajana Sibelius-Akatemiassa ja kansainvälisillä mestarikursseilla. Lisäksi hän toimii Pariisin Suomi-instituutin vanhan musiikin sarjan taiteellisena johtajana.