M.A. Nummisen ja Pedro Hietasen suositut eläinhahmot Gommi-jänis ja Pommi-kissa syntyivät televisiota varten reilut 20 vuotta sitten. Numminen esittää erittäin pikkutarkkaa ja kirjakieltä puhuvaa Gommi-jänistä. Pedro Hietasen Pommi-kissa puolestaan on huoleton hahmo, jonka puhe vilisee nuorisoslangia. Gommin ja Pommin konsertti Tampere-talon Pienessä salissa torstaina 12. marraskuuta on paremminkin show, jossa on mukana myös yhteislaulua ja muuta touhua. Kaverusten tutut kappaleet muistetaan yhä, Kookospähkinää vaaditaan aina ja kaikkihan osaavat Minä soitan harmonikkaa -laulun kertosäkeen.
M.A. Numminen on työskennellyt lastenkulttuurin parissa jo lähes 40 vuotta. Ensimmäiset lastenlaulunsa hän teki 1970, jolloin syntyi mm. Valtava jänis, laulu, joka on ohjelmistossa yhä. Ensimmäinen lastenelokuva, Herra Huu, tehtiin 1973, ja muutamaa vuotta myöhemmin valmistui televisioon moniosainen seikkailuelokuva Jänikset Maailmankartalle!. Sekä Herra Huu että Jänikset maailmankartalle! ovat nykyisin saatavissa CD-levyinä. Pedro Hietanen on soittanut M.A.:n kanssa jo 32 vuotta. Kaksikon tuorein lastenlevy on vuonna 2002 ilmestynyt tupla-CD Valtava jänis, joka sisältää Nummisen ja Hietasen kaikkien Gommi ja Pommi -levyjen laulut.
Konsertin kesto noin 1 tunti, ei väliaikaaTapahtuma-aika: To 12.11.2009 klo 18.00 Tampere-talo, Pieni sali
Liput alk. aikuiset 17/lapset alle 13 v. 12 € Tampere-talon lipputoimisto ja Lippupiste