Alkavan syksyn odotettu balettivieras Tampere-talossa on Suomen Kansallisbaletti
Kansallisbaletti vierailee Tampere-talossa marraskuussa, jolloin nähdään baletin taiteellisen johtajan Kenneth Greven tuorein versio klassikkobaletista Joutsenlampi. Aiemman kahden esityksen lisäksi baletista on nyt saatu sunnuntai-illalle kolmas esitys, jonka lipunmyynti alkaa perjantaina 20.8. Tampere-talon lipputoimistossa ja Lippupisteessä. Teos esitetään perjantaina 19.11. klo 19.00 sekä sunnuntaina 21.11. klo 13.00 ja klo 19.00. Balettiorkesterina soittavaa Tampere Filharmoniaa johtaa Vello Pähn.
Kenneth Greve on toiminut Suomen Kansallisbaletin taiteellisena johtajana elokuusta 2008 alkaen. Joutsenlampi on Greven ensimmäinen oma koreografia Suomen Kansallisbaletissa. Greven versio Pähkinänsärkijästä sai ensi-iltansa vuonna 2007 Tanskan Kuninkaallisessa baletissa. Greven Joutsenlampi, joka perustuu Lev Ivanovin ja Marius Petipan perinteiseen koreografiaan, kantaesitettiin Prahan Kansallisbaletissa keväällä 2009 ja Suomen Kansallisbaletissa se sei ensi-iltansa syksyllä 2009. Hän on luonut omia koreografioita myös American Ballet Theatren ja Stuttgartin baletin workshop-iltoihin sekä Tanskan Kuninkaalliselle baletille.
Greven ajatuksena on muokata teoksen juonesta ymmärrettävämpi, mutta samalla säilyttää mukana klassiset elementit. "Tarinaa on tiivistetty nykypäivän katsojan toiveiden mukaisesti", Greve kertoo. "En ole koskaan ymmärtänyt, miksi prinssi ihastuu lintuun. Minun versiossani prinssi kohtaa Odetten kauniin naisen muodossa." Kahden ja puolen tunnin mittaiseksi lyhentyneessä baletissa on säilytetty klassiset elementit, mutta lisäksi Greve on luonut joutsenhahmoille uutta liikemateriaalia. Myös näyttämökuva on siirretty tälle vuosituhannelle, tunnelmaa luodaan upeiden valojen lisäksi mm. videoprojisoinneilla.
Joutsenlammen lavastuksen ja puvut on suunnitellut Karin Betz ja valaistuksen suunnittelusta vastaa Mikki Kunttu, joka on suunnitellut valaistuksia useisiin Suomen Kansallisoopperan oopperoihin ja baletteihin sekä mm. Eurovision laulukilpailun finaaliin 2007.
Tapahtumatiedot
Pe 19.11.2010 klo 19.00
Su 21.11.2010 klo 13.00 ja 19.00 Tampere-talo, Iso sali
Tshaikovski: JOUTSENLAMPI
Suomen Kansallisbaletti
Koreografia Kenneth Greve Lev Ivanovin ja Marius Petipan mukaan
Tampere Filharmonia
Johtaa Vello Pähn
Tuotanto Tampere-talo
Liput alk.
perushinta 31/37/46/57 €
eläkeläiset 26/32/42/52 €
opiskelijat ja koululaiset 18/24/33/44 €
lapset alle 13 v. 14/17/21/26 €
Tampere-talon lipputoimisto ja Lippupiste