Juha Tapio ja Otto Kanerva suomalaisten sanoitusten äärellä 6.3.
Laulaja ja lauluntekijä Juha Tapio sekä näyttelijä Otto Kanerva paneutuvat konsertissaan sanoittamiseen - tahroihin paperilla. Parhaat sanoitukset ovat kuin runoja, joissa maailma tiivistyy kolmeen minuuttiin.
Tahroja paperilla tarjoaa valikoiman suomalaisen sanoituksen helmiä sunnuntaina 6.3. Tampere-talon Pienessä salissa. Konsertti on kunnianosoitus sanoittajille, mielen liikuttajille. Kanerva ja Tapio esittävät lauluja Helismaasta Syrjään, Vainioon ja edelleen Hectorin kautta Hanhiniemeen.
Miesten kiinnostusta sanoihin selittävät heidän ammatinsa. Juha Tapio tunnetaan ansioituneena lauluntekijänä ja sanoittajana. Otto Kanerva puolestaan on perehtynyt sanataiteeseen näyttelijänä. Suomalainen lauluntekoperinne on molempien sydäntä lähellä. "Jotkut tykkää Rolling Stonesista tai Michael Jacksonista, meille on aina ollut tärkeätä suomeksi sanoitettu musiikki," Kanerva kertoo. Miesten missiona onkin välittää omia lempisanoituksiaan uusille kuulijakunnille.
Luvassa on lyyrinen lauluilta, jonka pääroolissa ovat suomalaiset sanat. "Ei mitään ränttätänttää. Me olemme sortuvaisia tunnelmointiin," Kanerva tunnustaa. Miehet ovat onnistuneet tavoitteessaan, kun ihmiset poistuvat esityksestä sanoista vaikuttuneina. "Sanoitus on aina taideteos, joka herättää erilaisia tuntemuksia. Joku tulee surulliseksi, joku kaihoisaksi. Joku sanoitus herättää muistoja. Jossain laulussa on äärettömän hauskat sanat," Kanerva kuvailee.
Kapellimestari Kalle Torniainen vastaa esityksen nuorekkaista sovituksista. Nimekkäässä bändissä soittavat pianisti Lenni-Kalle Taipale, basisti Ako Kiiski ja kitaristi Peter Engberg.
Tapahtumatiedot
Su 6.3.2011 klo 19.00 Tampere-talo, Pieni sali
JUHA TAPIO JA OTTO KANERVA
Tahroja paperilla
- ja muita suomalaisia sanoituksia
Tuotanto Tampere-talo
Liput alk. 29/opisk. 24 € Tampere-talon Lipputoimisto ja Lippupiste